Finnish
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z
Valitse sivuston kieli

Ranexa (Latixa) (ranolazine) – Valmisteyhteenveto - C01EB18

Updated on site: 09-Oct-2017

Lääkkeen nimiRanexa (Latixa)
ATC-koodiC01EB18
Lääkeaineranolazine
ValmistajaMenarini International Operations Luxembourg S.A. (MIOL)

1.LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

Ranexa 375 mg depottabletti

2.VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

Yksi tabletti sisältää 375 mg ranolatsiinia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1.

3.LÄÄKEMUOTO

Depottabletti

Vaalean sininen soikea tabletti, jossa toisella puolella kaiverrus 375.

4.KLIINISET TIEDOT

4.1Käyttöaiheet

Ranexa on indisoitu liitännäishoitona vakaan tilan angina pectoriksen oireenmukaiseen hoitoon aikuispotilailla, joiden tila ei ole riittävässä hallinnassa tai jotka eivät siedä angina pectoriksen ensisijaishoitoja (kuten beetasalpaajat ja/tai kalsiumantagonistit).

4.2Annostus ja antotapa

Potilaille tulee antaa Ranexan pakkausseloste sekä potilaskortti ja heitä tulee neuvoa esittämään terveydenhuollon ammattilaiselle jokaisen käyntinsä yhteydessä potilaskortti ja luettelo käyttämistään lääkkeistä.

Annostus

Ranexa on saatavissa 375 mg:n, 500 mg:n, ja 750 mg:n depottabletteina.

Aikuiset: Ranexan suositeltu aloitusannos on 375 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Annos tulee 2– 4 viikon kuluttua säätää 500 mg:aan annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa potilaan vasteen mukaan, ja säätää edelleen 750 mg:n suurimpaan suositeltuun annokseen annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa (ks. kohta 5.1).

Jos potilaalla esiintyy hoitoon liittyviä haittavaikutuksia (esim. heitehuimaus, pahoinvointi tai oksentelu), voi olla tarpeellista säätää Ranexa alaspäin 500 mg:aan tai 375 mg:aan kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltuna. Jos oireet eivät häviä annoksen pienentämisen jälkeen, hoito tulee lopettaa.

Samanaikaisesti annettava CYP3A4:n ja P-glykoproteiinin (P-gp) estohoito: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita hoidetaan kohtalaisen vahvoilla CYP3A4-estäjillä (esim. diltiatseemi, flukonatsoli, erytromysiini) tai P-gp-estäjillä (esim. verapamiili, siklosporiini) (ks. kohdat 4.4 ja 4.5).

Vahvojen CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu on vasta-aiheista (ks. kohdat 4.3 ja 4.5).

Munuaisten vajaatoiminta: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, jotka sairastavat lievää tai kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinin puhdistuma 30–80 ml/min) (ks. kohdat 4.4, 4.8 ja 5.2). Ranexa on vasta-aiheinen vakavaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla (kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min) potilailla (ks. kohdat 4.3 ja 5.2).

Maksan vajaatoiminta: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan lievää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (ks. kohdat 4.4 ja 5.2). Ranexa on vasta-aiheinen kohtalaista tai vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (ks. kohdat 4.3 ja 5.2).

Iäkkäät: Iäkkäillä potilailla annos tulee säätää varoen (ks. kohta 4.4). Iäkkäiden altistus ranolatsiinille saattaa olla suurentunut munuaistoiminnan ikään liittyvän heikentymisen vuoksi (ks. kohta 5.2). Haittavaikutuksia esiintyi useammin iäkkäillä (ks. kohta 4.8).

Alhainen paino: Haittavaikutuksia esiintyi enemmän potilailla, joilla oli alhainen paino ( 60 kg). Annos tulee säätää varoen pienipainoisilla potilailla (ks. kohdat 4.4, 4.8 ja 5.2).

Kongestiivinen sydämen vajaatoiminta (CHF): Annosta tulee säätää varoen potilailla, jotka sairastavat kohtalaista tai vaikeaa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa (NYHA-luokka III–IV) (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Pediatriset potilaat

Ranexan turvallisuutta ja tehoa alle 18 vuoden ikäisten lasten hoidossa ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla.

Antotapa

Ranexa-tabletit tulee niellä kokonaisina eikä niitä saa murskata, rikkoa eikä pureskella. Ne voidaan ottaa joko ruuan kanssa tai ilman ruokaa.

4.3Vasta-aiheet

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa 6.1 mainituille apuaineille.

Vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min) (ks. kohdat 4.2 ja 5.2). Kohtalainen tai vaikea maksan vajaatoiminta (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Voimakkaiden CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu (esim. itrakonatsoli, ketokonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli, HIV-proteaasin estäjät, klaritromysiini, telitromysiini, nefatsodoni) (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

Luokan Ia (esim. kinidiini) tai luokan III (esim. dofetilidi, sotaloli) rytmihäiriölääkkeiden samanaikainen annostelu amiodaronia lukuun ottamatta.

4.4Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

Varovaisuutta tulee noudattaa, kun ranolatsiinia määrätään tai sen annosta säädetään ylöspäin potilailla, joilla altistumisen lisääntyminen on odotettavissa.

Kohtalaisen vahvojen CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

P-gp-estäjien samanaikainen annostelu (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

Lievä maksan vajaatoiminta (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Lievä ja kohtalainen munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinin puhdistuma 30-80 ml/min) (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Iäkkäät (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Potilaat, joiden paino on alhainen ( 60 kg) (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Kohtalaista tai vaikeaa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavat potilaat (NYHA- luokka III–IV) (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Altistuksen odotetaan edelleen suurentuvan potilailla, joilla on näiden tekijöiden yhdistelmä. Annosriippuvaisten haittavaikutusten esiintyminen on todennäköistä. Jos Ranexaa käytetään potilailla, joilla on monen tällaisen tekijän yhdistelmä, tulee haittavaikutuksia seurata usein, annosta pienentää ja hoito lopettaa, jos se on välttämätöntä.

Lisääntyneen altistumisen vaara, joka aiheuttaa haittavaikutuksia näissä eri alaryhmissä, on suurempi potilailla, joilta puuttuu CYP2D6-aktivisuus (hitaat metaboloijat), kuin potilailla, joilla on normaali

CYP2D6-aktiivisuus (nopeat metaboloijat) (ks. kohta 5.2). Yllä olevat varotoimet ovat tarpeen hitaasti metaboloivilla potilailla esiintyvän vaaran takia, ja varotoimia tarvitaan kun CYP2D6-status ei ole tiedossa. Varotoimien tarve on pienempi nopean CYP2D6-metabolian potilailla. Jos potilaan CYP2D6-status on määritetty (esim. genotyypin avulla) tai jos etukäteen tiedetään potilaan olevan nopea metaboloija, Ranexaa voidaan näillä potilailla käyttää varoen, kun heillä on useiden yllä mainittujen riskien yhdistelmä.

QT-ajan pidentyminen: Potilailta ja terveiltä vapaaehtoisilta saatujen yhdistettyjen tietojen väestöanalyysi osoitti, että plasmapitoisuuden ja QTc:n suhteen välisen jyrkkyyden arvioitiin olevan 2,4 millisekuntia per 1000 ng/ml, mikä vastaa noin 2–7 millisekunnin nousua kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltavan ranolatsiinin 500–1000 mg plasmapitoisuusalueeseen nähden. Sen takia on noudatettava varovaisuutta, kun hoidetaan potilaita jotka ovat aikaisemmin sairastaneet synnynnäistä tai suvussa aiemmin esiintynyttä pitkän QT:n oireyhtymää, ja potilailla, joilla tiedetään olevan hankittu QT-ajan pidentyminen, sekä potilailla, joita on hoidettu QTc-aikaan vaikuttavilla lääkkeillä (ks. myös kohta 4.5).

Lääkkeiden yhteisvaikutukset: Yhteiskäytön CYP3A4-induktorien kanssa odotetaan johtavan riittämättömään tehoon. Ranexaa ei tule käyttää CYP3A4-induktorilla annettavaa hoitoa (esim. rifampisiini, fenytoiini, fenobarbitaali, karbamatsepiini, mäkikuisma) saavilla potilailla (ks. kohta 4.5).

Munuaisten vajaatoiminta: Munuaisten toiminta vähenee iän myötä ja sen takia on tärkeätä tarkistaa munuaisten toiminta säännöllisin väliajoin ranolatsiinihoidon aikana (ks. kohdat 4.2, 4.3, 4.8 ja 5.2).

4.5Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

Muiden lääkevalmisteiden vaikutus ranolatsiiniin

CYP3A4:n tai P-gp:n estäjät: Ranolatsiini on sytokromi CYP3A4:n substraatti. CYP3A4-estäjät lisäävät ranolatsiinin plasmapitoisuuksia. Annosriippuvaisten haittavaikutusten mahdollisuus (esim. pahoinvointi, heitehuimaus) saattaa myös lisääntyä lisääntyneiden plasmapitoisuuksien myötä. Samanaikainen hoito 200 mg:lla ketokonatsolia kaksi kertaa vuorokaudessa nosti ranolatsiinin AUC:tä 3,0 – 3,9-kertaisesti ranolatsiinihoidon aikana. Ranolatsiinin yhdistäminen voimakkaisiin CYP3A4- estäjiin (esim. itrakonatsoli, ketokonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli, HIV-proteaasin estäjät, klaritromysiini, telitromysiini, nefatsodoni) on vasta-aiheista (ks. kohta 4.3). Myös greippimehu on voimakas CYP3A4-estäjä.

Diltiatseemi (180–360 mg kerran vuorokaudessa), kohtalainen CYP3A4-estäjä, aiheuttaa ranolatsiinin keskimääräisten vakaan tilan pitoisuuksien annosriippuvaista 1,5 – 2,4-kertaista lisääntymistä. Ranexan huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita on hoidettu diltiatseemilla ja muilla kohtalaisen voimakkailla CYP3A4-estäjillä (esim. erytromysiini, flukonatsoli). Ranexan annoksen säätäminen alaspäin voi olla tarpeen (ks. kohdat 4.2 ja 4.4).

Ranolatsiini on P-gp:n substraatti. P-gp:n estäjät (esim. siklosporiini, verapamiili) nostavat ranolatsiinin plasmatasoja. Verapamiili (120 mg kolme kertaa vuorokaudessa) lisää ranolatsiinin vakaan tilan pitoisuuksia 2,2-kertaisesti. Ranexan annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita on hoidettu P-gp:n estäjillä. Ranexan annoksen säätäminen alaspäin voi olla tarpeen (ks. kohdat 4.2 ja 4.4).

CYP3A4:n induktorit: Rifampisiini (600 mg kerran vuorokaudessa) vähentää ranolatsiinin vakaan tilan pitoisuuksia noin 95 %. Ranexa-hoidon aloittamista tulee välttää sinä aikana, kun annostellaan CYP3A4:n induktoreja (esim. rifampisiini, fenytoiini, fenobarbitaali, karbamatsepiini, mäkikuisma) (ks. kohta 4.4).

CYP2D6-estäjät: Ranolatsiini metaboloituu osittain CYP2D6:n kautta; sen takia tämän entsyymin estäjät saattavat lisätä ranolatsiinin plasmapitoisuuksia. Voimakas CYP2D6-estäjä paroksetiini annoksella 20 mg vuorokaudessa lisäsi ranolatsiinin vakaan tason plasmapitoisuuksia keskimäärin 1,2- kertaisesti kun sitä annosteltiin 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Annoksen säätäminen ei ole

tarpeen. Kaksi kertaa vuorokaudessa annostellulla 500 mg annostasolla voimakkaan CYP2D6:n estäjän samanaikainen annostelu voi aiheuttaa noin 62-prosenttista nousua ranolatsiinin AUC:ssa.

Ranolatsiinin vaikutukset muihin lääkevalmisteisiin

Ranolatsiini on P-gp:n kohtalaisen voimakas tai voimakas estäjä ja CYP3A4:n lievä estäjä ja se saattaa lisätä P-gp:n tai CYP3A4:n substraattien plasmapitoisuuksia. P-gp:n avulla tapahtuva lääkkeiden jakaantuminen kudoksiin saattaa lisääntyä.

Herkkien CYP3A4-substraattien (esim. simvastatiinin, lovastatiinin) ja CYP3A4-substraattien, joiden terapeuttinen alue on kapea (esim. siklosporiini, takrolimuusi, sirolimuusi, everolimuusi), annosta saattaa olla tarpeen säätää, koska Ranexa saattaa suurentaa näiden lääkkeiden pitoisuutta plasmassa.

Käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että ranolatsiini on CYP2D6:n lievä estäjä. Ranexa 750 mg -tabletti kaksi kertaa vuorokaudessa suurensi metoprololipitoisuuden plasmassa 1,8-kertaiseksi. Metoprololille tai muille CYP2D6:n substraateille altistuminen (esim. propafenoni ja flekainidi tai vähäisemmässä määrin trisykliset masennuslääkkeet ja psykoosilääkkeet) saattaa siksi lisääntyä samanaikaisen annostelun yhteydessä Ranexan kanssa, ja näiden lääkevalmisteiden annoksia saattaa olla tarpeellista pienentää.

CYP2B6:n inhibition mahdollisuutta ei ole arvioitu. Varovaisuutta suositellaan CYP2B6:n substraattien (esim. bupropioni, efavirentsi, siklofosfamidi) samanaikaisen annostelun aikana.

Digoksiini: Plasman digoksiinipitoisuuksien keskimääräistä 1,5-kertaista nousua on raportoitu kun Ranexaa on annosteltu samanaikaisesti digoksiinin kanssa. Digoksiinitasoja tulee sen vuoksi tarkkailla Ranexa-hoidon aloittamisen ja lopettamisen jälkeen.

Simvastatiini: Simvastatiinin metabolia ja puhdistuma ovat erittäin riippuvaisia CYP3A4:sta. Ranexan 1000 mg:n annokset kaksi kertaa vuorokaudessa suurensivat simvastatiinilaktonin ja simvastatiinihapon pitoisuuden plasmassa noin kaksinkertaiseksi. Suuriin simvastatiiniannoksiin on liittynyt rabdomyolyysiä, ja rabdomyolyysitapauksia on havaittu markkinoille tulon jälkeisen käyttökokemuksen yhteydessä Ranexaa ja simvastatiinia saaneilla potilailla. Ranexaa minkä tahansa suuruisina annoksina käyttävien potilaiden simvastatiiniannos on rajoitettava 20 mg:aan kerran päivässä.

Atorvastatiini: Ranexa 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa suurensi kerran vuorokaudessa otetun 80 mg:n atorvastatiiniannoksen Cmax-arvon 1,4-kertaiseksi ja AUC:n 1,3-kertaiseksi ja muutti atorvastatiinin metaboliittien Cmax- ja AUC-arvoa alle 35 %. Ranexa-hoidon aikana saattaa olla syytä harkita atorvastatiiniannoksen pienentämistä ja asianmukaista kliinistä seurantaa.

Muiden CYP3A4:n kautta metaboloituvien statiinien (esim. lovastatiinin) annoksen pienentämistä saattaa olla syytä harkita Ranexa-hoidon aikana.

Takrolimuusi, siklosporiini, sirolimuusi, everolimuusi: CYP3A4-substraatin takrolimuusin pitoisuuden plasmassa on havaittu suurentuneen ranolatsiinin annon jälkeen. Takrolimuusin pitoisuutta veressä suositellaan seuraamaan, jos Ranexaa ja takrolimuusia käytetään samanaikaisesti, ja takrolimuusin annostusta on tällöin säädettävä vastaavasti. Samaa suositellaan myös, jos potilas käyttää muita CYP3A4-substraatteja, joiden terapeuttinen alue on kapea (esim. siklosporiini, sirolimuusi, everolimuusi).

Orgaanisen kationin kuljettaja 2:n (OCT2) kuljettamat lääkkeet: Metformiinialtistus (1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa) plasmassa suureni tyypin 2 diabetesta sairastavilla tutkittavilla 1,4-kertaiseksi, kun samanaikaisesti annettiin 500 mg:n RANEXA-annos kaksi kertaa vuorokaudessa, ja 1,8- kertaiseksi, kun samanaikaisesti annettiin 1000 mg:n RANEXA-annos kaksi kertaa vuorokaudessa. Vaikutus altistukseen muille OCT2:n substraateille, pindololi ja varenikliini mukaan lukien näihin kuitenkaan rajoittumatta, saattaa olla samankaltainen.

Teoriassa on olemassa vaara, että ranolatsiinin samanaikainen annostelu muiden lääkkeiden kanssa, joiden tiedetään pidentävän QTc-aikaa, saattaa aiheuttaa farmakodynaamisen yhteisvaikutuksen ja lisätä kammioperäisten rytmihäiriöiden mahdollista vaaraa. Tällaisia lääkkeitä ovat esim. tietyt antihistamiinit (esim. terfenadiini, astemitsoli, mitsolastiini), tietyt rytmihäiriölääkkeet (esim. kinidiini, disopyramidi, prokainamidi), erytromysiini ja trisykliset masennuslääkkeet (esim. imipramiini, doksepiini, amitriptyliini).

4.6Fertiliteetti, raskaus ja imetys

Raskaus: Ei ole olemassa tarkkoja tietoja ranolatsiinin käytöstä raskaana oleville naisille. Eläinkokeet ovat riittämättömiä ajatellen raskautta koskevia vaikutuksia ja alkion/sikiön kehitystä (ks. kohta 5.3). Mahdollista vaaraa ihmisille ei tunneta. Ranexaa ei pitäisi käyttää raskauden aikana, mikäli käyttö ei ole selvästi välttämätöntä.

Imetys: Ei tiedetä, erittyykö ranolatsiini ihmisen rintamaitoon. Ranolatsiinin erittymistä maitoon ei ole tutkittu eläimillä. Ranexaa ei pitäisi käyttää imetyksen aikana.

Hedelmällisyys: Eläimillä tehdyissä reproduktiotutkimuksissa ei osoitettu hedelmällisyyteen kohdistuvia haittavaikutuksia (ks. kohta 5.3). Ranolatsiinin vaikutusta ihmisen hedelmällisyyteen ei tiedetä.

4.7Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

Tutkimuksia Ranexan vaikutuksesta ajokykyyn tai koneiden käyttökykyyn ei ole tehty. Ranexa voi aiheuttaa heitehuimausta, näön hämärtymistä, kahtena näkemistä, sekavuustiloja, koordinaation poikkeavuutta ja aistiharhoja (ks. kohta 4.8), ja se saattaa vaikuttaa ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn.

4.8Haittavaikutukset

Ranexaa saavilla potilailla esiintyvät haittavaikutukset ovat vakavuudeltaan yleensä lieviä tai kohtalaisia ja ne kehittyvät usein ensimmäisten 2 hoitoviikon aikana. Näitä on raportoitu faasin III kliinisessä kehitysohjelmassa, jossa oli mukana kaikkiaan 1 030 kroonista angina pectorista sairastavaa Ranexa-hoitoa saavaa potilasta.

Haittavaikutukset, joiden ajatellaan ainakin mahdollisesti liittyvän hoitoon, on lueteltu alla elinjärjestelmän, elinjärjestelmäluokan ja absoluuttisen yleisyyden mukaan. Yleisyydet on määritelty

seuraavasti: hyvin yleinen ( 1/10), yleinen ( 1/100, 1/10), melko harvinainen ( 1/1,000 , < 1/100), harvinainen ( 1/10,000, < 1/1,000) ja hyvin harvinainen (< 1/10,000).

Aineenvaihdunta ja ravitsemus

Melko harvinainen: ruokahaluttomuus, vähentynyt ruokahalu, dehydraatio.

Harvinainen: hyponatremia.

Psyykkiset häiriöt

Melko harvinainen: ahdistus, unettomuus, sekavuustila, aistiharhat.

Harvinainen: desorientaatio.

Hermosto

Yleinen: heitehuimaus, päänsärky.

Melko harvinainen: letargia, synkopee, hypestesia, uneliaisuus, vapina, posturaalinen heitehuimaus, parestesiat.

Harvinainen: amnesia, alhainen tajunnan taso, tajunnan menetys, koordinaation poikkeavuudet, kävelyn häiriöt, parosmia.

Silmät

Melko harvinainen: näön hämärtyminen, näköhäiriö, kahtena näkeminen.

Kuulo ja tasapainoelin

Melko harvinainen: huimaus, tinnitus.

Harvinainen: kuulon heikkeneminen

Verisuonisto

Melko harvinainen: kuumat aallot, hypotensio.

Harvinainen: perifeerinen kylmyys, ortostaattinen hypotensio.

Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina

Melko harvinainen: dyspnea, yskä, nenäverenvuoto.

Harvinainen: puristava tunne nielussa

Ruoansulatuselimistö

Yleinen: ummetus, oksentelu, pahoinvointi.

Melko harvinainen: vatsakipu, suun kuivuminen, ruoansulatushäiriö, ilmavaivat, mahavaivat. Harvinainen: haimatulehdus, erosiivinen pohjukaissuolitulehdus, suuhun liittyvä hypestesia.

Iho ja ihonalainen kudos

Melko harvinainen: pruritus, liiallinen hikoilu.

Harvinainen: angioedeema, allerginen dermatiitti, nokkosihottuma, kylmä hiki, ihottuma.

Luusto. lihakset ja sidekudos

Melko harvinainen: raajoissa tuntuva kipu, lihaskrampit, nivelturvotus, lihasheikkous.

Munuaiset ja virtsatiet

Melko harvinainen: dysuria, hematuria, kromaturia.

Harvinainen: akuutti munuaisten vajaatoiminta, virtsaumpi.

Sukupuolielimet ja rinnat

Harvinainen: erektiohäiriö.

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat

Yleinen: astenia

Melko harvinainen: väsymys, perifeerinen ödeema.

Tutkimukset

Melko harvinainen: veren kreatiniinipitoisuuden nousu, veren ureapitoisuuden nousu, pidentynyt QTc- aika, verihiutale- tai valkosolutason nousu, painon lasku.

Harvinainen: maksaentsyymitason nousu

Haittavaikutusprofiili oli yleensä samankaltainen kuin MERLIN-TIMI 36 -tutkimuksessa. Tässä pitkäkestoisessa tutkimuksessa raportoitiin myös akuuttia munuaisten vajaatoimintaa, jonka esiintyvyys oli alle 1 % sekä lumelääkettä että ranolatsiinia saavilla potilailla.

Suoritetut tutkimukset potilailla, joilla haittavaikutusriskin voidaan katsoa olevan suurentunut, kun hoitoa annetaan muilla angina pectorikseen käytetyillä lääkevalmisteilla, esim. diabetespotilaat, potilaat jotka sairastavat I ja II luokan sydämen vajaatoimintaa tai obstruktiivista hengitystiesairautta, vahvistivat että nämä sairaudet eivät liittyneet kliinisesti merkitsevään haittavaikutusten esiintymisen lisääntymiseen.

Haittatapahtumien lisääntymistä havaittiin ranolatsiinia saaneilla potilailla RIVER-PCI-tutkimuksessa (ks. kohta 5.1), jossa potilaille, joilla ilmeni epätäydellinen revaskularisaatio perkutaanisen sepelvaltimotoimenpiteen (PCI) jälkeen, annettiin enintään 1 000 mg ranolatsiinia tai lumelääkettä kaksi kertaa vuorokaudessa noin 70 viikon ajan. Tässä tutkimuksessa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa raportoitiin enemmän ranolatsiiniryhmässä (2,2 % vs. 1,0 % lumelääke). Myös ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä esiintyi useammin ranolatsiinia 1 000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa saaneilla potilailla (1,0 %) verrattuna lumelääkettä saaneisiin (0,2 %). Aivohalvauksen

ilmaantuvuus oli kuitenkin samanlainen eri hoitoryhmissä (ranolatsiini 1,7 % vs. lumelääke 1,5 %).

Iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta ja alhainen paino: Haittavaikutuksia esiintyi yleensä yleisemmin iäkkäillä ja munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla; näillä alaryhmillä todetut haittavaikutustyypit olivat kuitenkin samankaltaisia kuin yleisesti havaitut haittavaikutukset. Yleisimmin raportoitujen tapausten joukossa seuraavia esiintyi Ranexan yhteydessä useammin

(lumelääkekorjattu) iäkkäillä ( 75-vuotiaat) kuin nuoremmilla potilailla (< 75-vuotiaat): ummetus (8 % vs. 5 %), pahoinvointi (6 % vs. 3 %), hypotensio (5 % vs. 1 %) ja oksentelu (4 % vs. 1 %).

Kun lievää tai kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa sairastavia potilaita (kreatiniinin puhdistuma

30-80 ml/min) verrattiin normaalin munuaistoiminnan omaaviin potilaisiin (kreatiniinin puhdistuma > 80 ml/min), yleisimmin raportoidut tapahtumat ja niiden lumelääkekorjatut lasketut yleisyydet olivat: ummetus (8 % vs. 4 %), heitehuimaus (7 % vs. 5 %) ja pahoinvointi (4 % vs. 2 %).

Pienipainoisilla potilailla ( 60 kg) raportoidut haittavaikutukset olivat yleensä tyypiltään ja yleisyydeltään samankaltaisia kuin potilailla, jotka painoivat enemmän (> 60 kg); seuraavat lumelääkekorjatut haittavaikutukset olivat kuitenkin yleisempiä potilailla, jotka painoivat vähän kuin painavilla potilailla: pahoinvointi (14 % vs. 2 %), oksentelu (6 % vs. 1 %) ja hypotensio (4 % vs. 2 %).

Laboratoriolöydökset: Seerumin kreatiniinin tasojen pieniä, kliinisesti merkityksettömiä, palautuvia nousuja on todettu terveillä vapaaehtoisilla ja Ranexa-hoitoa saaneilla potilailla. Näihin löydöksiin ei liittynyt mitään munuaistoksisuutta. Munuaistoiminnan tutkimus terveillä vapaaehtoisilla osoitti kreatiniinin puhdistuman alenevan ilman muutosta glomerulusfiltraatiossa, mikä on merkki siitä, että kreatiniinin erittyminen on estynyt munuaistiehyeissä.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteenhyöty-haitta –tasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista liitteessä V luetellun kansallisen ilmoitusjärjestelmän kautta.

4.9Yliannostus

Kun tutkittiin suuren annoksen siedettävyyttä angina pectoris -potilailla, yleistyivät heitehuimaus, pahoinvointi ja oksentelu annosriippuvaisesti. Näiden haittavaikutusten lisäksi todettiin yhdessä terveillä vapaaehtoisilla tehdyssä laskimonsisäistä yliannostusta koskevassa tutkimuksessa kaksoiskuvia, väsymystä ja pyörtymistä. Yliannostustapauksessa potilasta tulee tarkkailla huolellisesti, ja hänelle tulee antaa oireenmukaista hoitoa.

Noin 62 % ranolatsiinista sitoutuu plasman proteiineihin, ja täydellisen puhdistuman aikaansaaminen hemodialyysin avulla on sen vuoksi epätodennäköistä.

5.FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

5.1Farmakodynamiikka

Farmakoterapeuttinen ryhmä: muut sydänlääkkeet, ATC-koodi: C01EB18

Vaikutusmekanismi: Ranolatsiinin toimintamekanismia ei juuri tunneta. Ranolatsiinilla saattaa olla joitakin vaikutuksia angina pectorikseen, sillä se estää myöhäistä natriumvirtaa sydämen soluissa. Tämä vähentää solunsisäistä keräytymistä ja siten se myös vähentää solunsisäistä kalsiumin ylikuormitusta. Vähentämällä myöhäistä natriumvirtaa ranolatsiinin katsotaan laskevan tätä solunsisäistä ionien epätasapainotilaa iskemian aikana. Tämän solun kalsiumin ylikuormituksen vähenemisen odotetaan parantavan sydänlihaksen relaksaatiota ja siten myös vähentävän vasemman

kammion diastolista jäykkyyttä. Kliinistä näyttöä siitä, että ranolatsiini estää myöhäistä natriumvirtaa, näkyy QTc-ajan merkitsevässä lyhentymisessä ja diastolisen relaksaation parantumisessa avoimessa tutkimuksessa, joka tehtiin viidellä pitkän QT-oireyhtymän potilaalla (LQT3:lla oli SCN5A ∆KPQ - geenimutaatio).

Nämä vaikutukset eivät ole riippuvaisia muutoksista sydämen sykkeestä, verenpaineessa eivätkä verisuonten laajentumisessa.

Farmakodynaamiset vaikutukset

Hemodynamiikka: Keskimääräisen sydämensykkeen (< 2 lyöntiä minuutissa) ja keskimääräisen systolisen verenpaineen (< 3 mm Hg) vähäistä laskua todettiin potilailla, jotka kontrolloiduissa tutkimuksissa saivat ranolatsiinihoitoa joko pelkästään tai yhdistelmähoitona muiden angina pectoriksen hoitoon käytettävien lääkkeiden kanssa.

Elektrokardiografiset vaikutukset: Annokseen ja plasmapitoisuuteen liittyvää QTc-ajan pidentymistä (noin 6 millisekuntia annoksella 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa), T-aallon amplitudin pienenemistä ja joissakin tapauksissa pykäläisiä T-aaltoja on todettu Ranexa-hoitoa saaneilla potilailla. Näiden pinta-EKG:ssa esiintyvien ranolatsiinin vaikutusten uskotaan johtuvan nopeasti korjautuvan kaliumvirran estymisestä, mikä pidentää ventrikulaarista aktiopotentiaalia, ja myöhäisen natriumvirran estymisestä, mikä lyhentää ventrikulaarista aktiopotentiaalia. Väestöanalyysi 1 308 potilaan ja terveen vapaaehtoisen yhdistetyistä tiedoista osoitti QTc:n keskimääräistä nousua lähtötasosta

2,4 millisekunnilla per 1000 ng/ml ranolatsiinin plasmapitoisuudessa. Tämä arvo on yhdenmukainen keskeisistä kliinisistä tutkimuksista saatujen tietojen kanssa, joissa 500 mg ja 750 mg kahdesti vuorokaudessa annostelun keskimääräiset muutokset lähtötilanteesta QTcF (Fridericia-korjaus) olivat vastaavasti 1,9 ja 4,9 millisekuntia. Nousun jyrkkyys on suurempi kliinisesti merkitsevää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla.

Laajassa vaikutustutkimuksessa (MERLIN-TIMI 36), joka tehtiin 6 560:lla akuuttia koronaarisyndroomaa (ACS) sairastavalla UA/NSTEMI-potilaalla (potilailla, joilla oli epästabiili angina pectoris tai sydäninfarkti ilman ST-nousuja), ei Ranexan ja lumelääkkeen välillä kaikki riskit huomioon otettuna ollut eroa yleisessä kuolemanvaarassa (suhteellinen riski, ranolatsiini:lumelääke 0,99), äkillisen sydänkuoleman riskissä (suhteellinen riski, ranolatsiini:lumelääke 0,87) tai symptomaattisten dokumentoitujen rytmihäiriöiden yleisyydessä (3,0 % vs. 3,1 %).

Mitään proarytmisiä vaikutuksia ei todettu Ranexa-hoitoa saaneella 3 162 potilaalla MERLIN- TIMI 36 -tutkimuksessa suoritetun 7 vuorokautta kestäneen Holter-tutkimuksen perusteella. Ranexa-

hoitoa saaneilla (80 %) oli merkitsevästi vähemmän rytmihäiriöitä kuin lumelääkettä saaneilla (87 %),8 lyönnin kammiotakykardia mukaan luettuna (5 % vs. 8 %).

Kliininen teho ja turvallisuus: Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet Ranexan tehokkuuden ja turvallisuuden kroonista angina pectorista sairastavilla potilailla, joko yksistään käytettynä tai kun muista angina pectoris -lääkkeistä saatava hyöty ei ollut paras mahdollinen.

Keskeisessä tutkimuksessa CARISA:ssa Ranexa lisättiin hoitoon, joka koostui 50 mg kerran vuorokaudessa annettavasta atenololista, 5 mg kerran vuorokaudessa annettavasta amlodipinista tai 180 mg kerran vuorokaudessa annettavasta diltiatseemista. Kaikkiaan 823 potilasta (23 % naisia) randomoitiin saamaan 12 viikon hoitokuuri Ranexaa 750 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä. Liitännäishoitona käytettynä Ranexa osoitti lumelääkettä parempaa tehokkuutta rasitusajan alimpien arvojen pidentymiseen 12 viikon kohdalla kummallakin tutkitulla annoksella. Rasituksen kestossa ei kuitenkaan ollut mitään eroa näiden kahden annoksen

välillä (24 sekuntia lumelääkkeeseen verrattuna; p 0,03).

Ranexa aikaansai merkitsevää viikoittaista angina pectoris -kohtausten lukumäärän ja lyhytvaikutteisen nitroglyseriinin kulutuksen laskua lumelääkkeeseen verrattuna. Hoidon aikana ei kehittynyt sietokykyä ranolatsiinille, eikä angina pectoris -kohtausten lisääntymistä (poisjättövaikutusta) havaittu äkillisen lopettamisen jälkeen. Rasituksen keston paraneminen naisilla

oli noin 33 % miehillä todetusta paranemisen tasosta annostasolla 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Angina pectoris -kohtausten yleisyys ja nitroglyseriinin kulutus vähenivät kuitenkin sekä miehillä että naisilla samalla tavalla. Annosriippuvaisten haittavaikutusten ja kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltujen 750 mg ja 1000 mg annosten samankaltaisen tehokkuuden vuoksi suurimpana annoksena suositellaan 750 mg kaksi kertaa vuorokaudessa.

Toisessa, ERICA-nimisessä tutkimuksessa Ranexa lisättiin amlodipiinia 10 mg kerran vuorokaudessa saavien hoitoon (suurin suositeltu annos). Kaikkiaan 565 potilasta randomoitiin saamaan 1 viikon ajan Ranexan aloitusannos 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä, ja sen jälkeen 6 viikon hoitokuuri 1000 mg Ranexaa kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä sekä samanaikaisena hoitona lisäksi 10 mg amlodipiinia kerran vuorokaudessa. Lisäksi 45 % tutkimusväestöstä sai myös pitkävaikutteisia nitraatteja. Ranexa aikaansai merkitsevää laskua angina pectoris -kohtausten viikoittaisessa lukumäärässä (p = 0,028) ja lyhytvaikutteisen nitroglyseriinin kulutuksessa (p = 0,014) lumelääkkeeseen verrattuna. Sekä angina pectoris -kohtausten että käytettyjen nitroglyseriinitablettien keskimääräinen lukumäärä aleni noin yhdellä viikossa.

Pääasiallisessa sopivaa annosta selvittäneessä MARISA-tutkimuksessa ranolatsiinia käytettiin ainoana lääkkeenä. Kaikkiaan 191 potilasta randomoitiin saamaan Ranexa-hoitoa annoksella 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, sekä vastaavasti lumelääkettä, kutakin 1 viikon ajan vaihtovuoroisessa kokeessa. Ranexa oli merkitsevästi parempi lumelääkkeeseen verrattuna kun verrattiin rasitusajan pitenemistä, aikaa joka kului rasitusrintakipuun ja 1 mm ST-segmentin alenemaan kaikilla tutkituilla annoksilla, ja samalla todettiin selvä annosvaste-suhde. Rasituskeston piteneminen oli tilastollisesti merkitsevää lumelääkkeeseen verrattuna kaikkien kolmen ranolatsiiniannoksen kohdalla 24 sekunnista annosteltaessa 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa 46 sekuntiin annosteltaessa 1500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, mikä osoittaa annokseen liittyvää vastetta. Tässä tutkimuksessa rasituksen kesto oli pisin 1500 mg:n ryhmässä; haittavaikutuksissa oli kuitenkin suhteetonta lisääntymistä, eikä 1500 mg:n annosta enää tutkittu sen pidempään.

Laajassa vaikutustutkimuksessa (MERLIN-TIMI 36-tutkimus) 6 560 UA/NSTEMI ACS-potilaalla ei havaittu eroa kokonaiskuolleisuuden riskissä (suhteellinen riski ranolatsiini:lumelääke 0,99), äkillisen sydänkuoleman riskissä (suhteellinen riski ranolatsiini:lumelääke 0,87), eikä symptomaattisten dokumentoitujen rytmihäiriöiden yleisyydessä (3,0 % vs. 3,1 %) Ranexan ja lumelääkkeen välillä, kun Ranexa lisättiin tavanomaiseen lääkehoitoon (ml. beetasalpaajat, kalsiumkanavan salpaajat, nitraatit, verihiutaleiden toimintaa estävät, lipidejä laskevat lääkkeet ja ACE-estäjät). Noin puolella MERLIN- TIMI 36 -tutkimuksen potilaista oli aikaisemmin ollut angina pectoris. Tulokset osoittivat, että rasituskesto piteni 31 sekuntia ranolatsiinipotilailla lumelääkepotilaisiin verrattuna (p = 0,002). Seattle Angina -kyselytutkimus osoitti lumelääkettä saaneisiin potilaisiin verrattuna merkitseviä vaikutuksia usealla alueella, ml. angina pectoriksen yleisyydessä (p < 0,001).

Vain pieni määrä muita kuin valkoihoisia otettiin mukaan kontrolloituihin kliinisiin tutkimuksiin; tehosta ja turvallisuudesta näillä ei sen vuoksi voida tehdä johtopäätöksiä.

Kaksoissokkoutettuun, lumekontrolloituun ja tapahtumapohjaiseen vaiheen 3 tutkimukseeen (RIVER- PCI) osallistui 2 604 vähintään 18-vuotiasta potilasta, joilla oli ilmennyt pitkäaikaista rasitusrintakipua ja perkutaanisen sepelvaltimotoimenpiteen (PCI) jälkeinen epätäydellinen revaskularisaatio. Potilaiden lääkeannos suurennettiin asteittain 1 000 mg:aan kaksi kertaa vuorokaudessa (annos ei ole hyväksytty nykyisessä valmisteyhteenvedossa). Ensisijaisessa yhdistelmäpäätemuuttujassa (aika ensimmäiseen iskemiasta johtuvaan revaskularisaatioon tai aika iskemiasta johtuvaan sairaalahoitoon ilman revaskularisaatiota) ei havaittu merkitsevää eroa ranolatsiiniryhmässä (26,2 %) verrattuna lumeryhmään (28,3 %), riskisuhde 0,95 , 95 %:n luottamusväli 0,82-1,10, p = 0,48. Mistä tahansa syystä johtuvan kuolleisuuden, kardiovaskulaarisen kuoleman tai merkittävän kardiovaskulaarisen haittatapahtuman (MACE) sekä sairaalahoitoon johtavan sydämen vajaatoiminnan riskit olivat samankaltaisia eri hoitoryhmissä, kun tarkastellaan koko tutkimuspopulaatiota. MACE-tapahtumia raportoitiin kuitenkin useammin vähintään 75-vuotiailla ranolatsiinia saaneilla potilailla verrattuna lumelääkettä saaneisiin (17,0 % vs. 11,3 %). Lisäksi mistä tahansa syystä johtuva kuolleisuus kasvoi lukumääräisesti vähintään 75-vuotiailla potilailla (9,2 % vs. 5,1 %, p = 0,074).

5.2Farmakokinetiikka

Suun kautta annostellun Ranexan jälkeen plasman huippupitoisuudet (Cmax) ovat tyypillisesti havaittavissa 2-6 tunnin kuluessa. Kaksi kertaa vuorokaudessa tapahtuvassa annostelussa vakaa tilaa saavutetaan yleensä 3 vuorokauden kuluessa.

Imeytyminen: Ranolatsiinin absoluuttisen biologisen hyötyosuuden keskiarvo heti lääkeainetta vapauttavien ranolatsiini-tablettien oraalisen annostelun jälkeen oli 35−50 %, ja se vaihteli suuresti potilaiden välillä. Ranexaaltistus lisääntyy enemmän kuin annosta vastaavasti. Vakaan tilan AUC:ssa tapahtui 2,5-3-kertainen nousu kun annosta lisättiin 500 mg:sta 1000 mg:aan annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa. Terveillä vapaaehtoisilla tehdyssä farmakokineettisessä tutkimuksessa vakaa tilan Cmax keskiarvo oli noin 1770 (SD 1040) ng/ml ja vakaan tilan AUC0-12 keskiarvo oli 13,700 (SD 8290) ng x h/ml kaksi kertaa vuorokaudessa annetun 500 mg:n annoksen jälkeen. Ruoka ei vaikuta ranolatsiinin imeytymisnopeuteen –eikä imeytymisen määrään.

Jakautuminen: Noin 62 % ranolatsiinista on sitoutunut plasman proteiinehin, pääasiassa happaman alfa-1-glykoproteiiniin ja heikosti albumiiniin. Vakaan tilan jakaantumistilavuuden (Vss) keskiarvo on noin 180 litraa.

Eliminaatio: Ranolatsiini eliminoituu pääasiallisesti metaboloitumalla. Alle 5 % annoksesta erittyy muuttumattomana virtsaan ja ulosteisiin. Oraalisen, terveille vapaaehtoisille annetun 500 mg:n [14C]-ranolatsiinin kerta-annoksen jälkeen 73 % radioaktiivisuudesta löytyi virtsasta ja 25 % ulosteesta.

Ranolatsiinin puhdistuma on annosriippuvaista ja se vähenee annosta nostettaessa. Eliminaation puoliintumisaika on noin 2−3 tuntia laskimonsisäisen annostelun jälkeen. Lopullinen puoliintumisaika vakaassa tilassa ranolatsiinin oraalisen annostelun jälkeen on noin 7 tuntia, mikä johtuu imeytymisnopeuden rajoittamasta eliminaatiosta.

Biotransformaatio: Ranolatsiinin metabolia on nopeaa ja laaja. Terveillä aikuisilla koehenkilöillä ranolatsiinin osuus on noin 13 % plasman radioaktiivisuudesta [14C]-ranolatsiinin oraalisen 500 mg:n kerta-annoksen jälkeen. Suuri määrä metaboliitteja on löydetty ihmisen plasmasta (47 metaboliittia),

virtsasta ( 100 metaboliittia) ja ulosteesta (25 metaboliittia). Neljätoista ensikierron kulkureittiä on tunnistettu, niistä tärkeimmät ovat O-demetylaatio ja N-dealkylaatio. Ihmisen maksamikrosomeja käyttämällä tehdyt in vitro -tutkimukset osoittavat, että ranolatsiini metaboloituu pääasiassa CYP3A4:n, mutta myös CYP2D6:n avulla. Kun annosteltiin 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa potilaille, joilla ei ole CYP2D6-aktiivisuutta (hitaat metaboloijat) AUC oli 62 % korkeampi kuin potilailla, joilla on metabolointikykyinen CYP2D6 (nopeat metaboloijat). Vastaava ero oli 25 %, kun käytettiin annosta 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa.

Erityisväestöt

Eri tekijöiden vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan arvioitiin farmakokineettisessa väestötutkimuksessa 928 angina pectoris -potilaalla ja terveellä koehenkilöllä.

Sukupuolen vaikutus: Sukupuolella ei ollut mitään kliinisesti merkittävää vaikutusta farmakokineettisiin parametreihin.

Iäkkäät potilaat: Pelkällä iällä ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta farmakokineettisiin parametreihin. Altistuminen ranolatsiinille saattaa iäkkäillä kuitenkin olla suurentunut munuaisten toiminnan ikään liittyvän alentumisen vuoksi.

Kehon paino: Altistuksen arvioitiin 40 kg painavilla henkilöillä olevan noin 1,4-kertaa suurempi kuin 70 kg painavilla henkilöillä.

Sydämen vajaatoiminta: NYHA:n III ja IV luokan sydämen vajaatoimintapotilailla arvioitiin olevan

noin 1,3-kertaa suuremmat plasmapitoisuudet.

Munuaisten vajaatoiminta: Tutkimuksessa, jossa arvioitiin munuaisten toiminnan vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan, ranolatsiinin AUC oli lievää, kohtalaista ja vaikeaa vajaatoimintaa sairastavilla koehenkilöillä keskimäärin 1,7 - 2-kertaa korkeampi kuin henkilöillä, joilla oli normaali munuaisten toiminta. Potilaskohtainen AUC:n vaihtelu oli suuri munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla. Metaboliittien AUC nousi munuaisten toiminnan vähentyessä. Yhden farmakologisesti aktiivin ranolatsiinin metaboliitin AUC oli vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla noussut 5-kertaisesti.

Populaatiofarmakokineettisessa analyysissa arvioitiin, että ranolatsiinin altistuminen oli 1,2-kertainen kohtalaista vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (kreatiniinin puhdistuma 40 ml/min). Vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla koehenkilöillä (kreatiniinin puhdistuma 10–30 ml/min) arvioitiin olevan 1,3 – 1,8-kertaa suurempi altistuminen ranolatsiinille.

Dialyysin vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan ei ole arvioitu.

Maksan vajaatoiminta: Ranolatsiinin farmakokinetiikkaa on arvioitu lievää tai kohtalaista maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavista potilaista ei ole tietoja. Ranolatsiinin AUC ei muuttunut lievää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla, mutta se suureni 1,8-kertaiseksi kohtalaista vajaatoimintaa sairastavilla. QT-ajan pidentyminen oli suurempaa näillä potilailla.

Pediatriset potilaat: Ranolatsiinin farmakokineettisia parametreja ei ole tutkittu lapsiväestöllä (< 18-vuotiaat).

5.3Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

Haittavaikutukset, joita ei todettu kliinisissä tutkimuksissa, mutta joita eläimillä esiintyi kliinistä altistusta vastaavilla tasoilla, olivat seuraavat: ranolatsiinin käyttöön liittyi kouristuksia ja kuolemantapausten lisääntymistä rotilla ja koirilla, plasmapitoisuuksilla jotka olivat noin 3-kertaa suurempia kuin suurimmilla suositelluilla hoitoannoksilla aikaansaadut.

Krooniseen toksisuuteen liittyvät rotalla tehdyt tutkimukset osoittivat, että hoitoon liittyi lisämunuaisen muutoksia altistustasoilla, jotka olivat hieman korkeampia kuin kliinisillä potilailla tavatut tasot. Tämä vaikutus liittyy plasman kolesterolipitoisuuksien nousuun. Samanlaisia muutoksia ei ole tavattu ihmisellä. Ihmisellä ei havaittu mitään adrenokortikaaliseen akseliin kohdistuvaa vaikutusta.

Pitkäaikaisissa karsinogeenisuustutkimuksissa, joissa käytetyt ranolatsiiniannokset olivat korkeintaan 50 mg/kg/vrk (150 mg/m2/vrk) hiirellä ja 150 mg/kg/vrk (900 mg/m2/vrk) rotalla, ei tavattu minkään kasvaintyypin ilmaantuvuuden merkittävää lisääntymistä. Nämä annokset vastaavat 0,1- ja 0,8- kertaisia suositeltuja ihmisen suurempia annoksia, joka on 2 grammaa laskettuna mg/m2 -perusteella, ja edustaa siedettyjä maksimiannoksia näillä lajeilla.

Alkioon ja emoon kohdistuvia merkkejä toksisuudesta, mutta ei teratogeenisuudesta, tavattiin ranolatsiiniannoksilla, jotka olivat korkeintaan 400 mg/kg/vrk (2400 mg/m2/vrk) rotilla ja

150 mg/kg/vrk (1800 mg/m2/vrk) kaniineilla. Nämä annokset vastaavat 2,7 ja 2 kertaa ihmiselle suositeltavaa suurinta annosta.

Eläinkokeet eivät viittaa siihen, että ranolatsiinilla olisi suoria tai epäsuoria haitallisia vaikutuksia uroksen tai naaraan hedelmällisyyteen.

6.FARMASEUTTISET TIEDOT

6.1Apuaineet

Kaikkien ranolatsiini-depottablettien sisältämät apuaineet:

Karnaubavaha

Hypromelloosi

Magnesiumstearaatti

Metakryylihappo-etyyliakrylaatti-kopolymeeri (1:1)

Mikrokiteinen selluloosa

Natriumhydroksidi

Titaanidioksidi

375 mg:n tabletit sisältävät lisäksi seuraavia apuaineita: Makrogoli

Polysorbaatti 80

Sininen #2/indigokarmiini alumiinilakka (E132)

6.2Yhteensopimattomuudet

Ei oleellinen.

6.3Kestoaika

Läpipainopakkaus: 5 vuotta

Pullo: 4 vuotta

6.4Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

6.5Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot)

PVC/PVDC/alumiinista valmistetut läpipainopakkaukset, kukin läpipainolevy sisältää 15 tai 20 tablettia. Kukin pakkaus sisältää 2, 3 tai 5 läpipainolevyä (30, 60, tai 100 tablettia) tai yhden HDPE- pullon sisältäen 60 tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

6.6Erityiset varotoimet hävittämiselle

Ei erityisvaatimuksia.

7.MYYNTILUVAN HALTIJA

Menarini International Operations Luxembourg S.A. 1, Avenue de la Gare, L-1611 Luxembourg Luxemburg

8.MYYNTILUVAN NUMERO(T)

EU/1/08/462/001 60 tablettia läpipainopakkauksessa

EU/1/08/462/002 60 tablettia pullossa

EU/1/08/462/007 30 tablettia läpipainopakkauksessa

EU/1/08/462/008 100 tablettia läpipainopakkauksessa

9.MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Myyntiluvan myöntämispäivämäärä: 9. heinäkuuta 2008 Uudistamispäivämäärä: 06 maaliskuu 2013

10.TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätietoa tästä lääkevalmisteesta on Euroopan lääkeviraston verkkosivuilla http://www.ema.europa.eu/.

1.LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

Ranexa 500 mg depottabletti

2.VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

Yksi tabletti sisältää 500 mg ranolatsiinia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1.

3.LÄÄKEMUOTO

Depottabletti

Vaalean oranssin värinen soikea tabletti, jossa toisella puolella kaiverrus 500.

4.KLIINISET TIEDOT

4.1Käyttöaiheet

Ranexa on indisoitu liitännäishoitona vakaan tilan angina pectoriksen oireenmukaiseen hoitoon aikuispotilailla, joiden tila ei ole riittävässä hallinnassa tai jotka eivät siedä angina pectoriksen ensisijaishoitoja (kuten beetasalpaajat ja/tai kalsiumantagonistit).

4.2Annostus ja antotapa

Potilaille tulee antaa Ranexan pakkausseloste sekä potilaskortti ja heitä tulee neuvoa esittämään terveydenhuollon ammattilaiselle jokaisen käyntinsä yhteydessä potilaskortti ja luettelo käyttämistään lääkkeistä.

Annostus

Ranexa on saatavissa 375 mg:n, 500 mg:n, ja 750 mg:n depottabletteina.

Aikuiset: Ranexan suositeltu aloitusannos on 375 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Annos tulee 2–4 viikon kuluttua säätää 500 mg:aan annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa potilaan vasteen mukaan, ja säätää edelleen 750 mg:n suurimpaan suositeltuun annokseen annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa (ks. kohta 5.1).

Jos potilaalla esiintyy hoitoon liittyviä haittavaikutuksia (esim. heitehuimaus, pahoinvointi tai oksentelu), voi olla tarpeellista säätää Ranexa alaspäin 500 mg:aan tai 375 mg:aan kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltuna. Jos oireet eivät häviä annoksen pienentämisen jälkeen, hoito tulee lopettaa.

Samanaikaisesti annettava CYP3A4:n ja P-glykoproteiinin (P-gp) estohoito: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita hoidetaan kohtalaisen vahvoilla CYP3A4-estäjillä (esim. diltiatseemi, flukonatsoli, erytromysiini) tai P-gp-estäjillä (esim. verapamiili, siklosporiini) (ks. kohdat 4.4 ja 4.5).

Vahvojen CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu on vasta-aiheista (ks. kohdat 4.3 ja 4.5).

Munuaisten vajaatoiminta: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, jotka sairastavat lievää tai kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinin puhdistuma 30-80 ml/min) (ks. kohdat 4.4, 4.8 ja 5.2). Ranexa on vasta-aiheinen vakavaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla (kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min) potilailla (ks. kohdat 4.3 ja 5.2).

Maksan vajaatoiminta: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan lievää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (ks. kohdat 4.4 ja 5.2). Ranexa on vasta-aiheinen kohtalaista tai vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (ks. kohdat 4.3 ja 5.2).

Iäkkäät: Iäkkäillä potilailla annos tulee säätää varoen (ks. kohta 4.4). Iäkkäiden altistus ranolatsiinille saattaa olla suurentunut munuaistoiminnan ikään liittyvän heikentymisen vuoksi (ks. kohta 5.2). Haittavaikutuksia esiintyi useammin iäkkäillä (ks. kohta 4.8).

Alhainen paino: Haittavaikutuksia esiintyi enemmän potilailla, joilla oli alhainen paino ( 60 kg). Annos tulee säätää varoen pienipainoisilla potilailla (ks. kohdat 4.4, 4.8 ja 5.2).

Kongestiivinen sydämen vajaatoiminta (CHF): Annosta tulee säätää varoen potilailla, jotka sairastavat kohtalaista tai vaikeaa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa (NYHA-luokka III–IV) (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Pediatriset potilaat

Ranexan turvallisuutta ja tehoa alle 18 vuoden ikäisten lasten hoidossa ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla.

Antotapa

Ranexa-tabletit tulee niellä kokonaisina eikä niitä saa murskata, rikkoa eikä pureskella. Ne voidaan ottaa joko ruuan kanssa tai ilman ruokaa.

4.3Vasta-aiheet

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa 6.1 mainituille apuaineille.

Vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min) (ks. kohdat 4.2 ja 5.2). Kohtalainen tai vaikea maksan vajaatoiminta (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Voimakkaiden CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu (esim. itrakonatsoli, ketokonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli, HIV-proteaasin estäjät, klaritromysiini, telitromysiini, nefatsodoni) (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

Luokan Ia (esim. kinidiini) tai luokan III (esim. dofetilidi, sotaloli) rytmihäiriölääkkeiden samanaikainen annostelu amiodaronia lukuun ottamatta.

4.4Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

Varovaisuutta tulee noudattaa, kun ranolatsiinia määrätään tai sen annosta säädetään ylöspäin potilailla, joilla altistumisen lisääntyminen on odotettavissa.

Kohtalaisen vahvojen CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

P-gp-estäjien samanaikainen annostelu (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

Lievä maksan vajaatoiminta (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Lievä ja kohtalainen munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinin puhdistuma 30-80 ml/min) (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Iäkkäät (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Potilaat, joiden paino on alhainen ( 60 kg) (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Kohtalaista tai vaikeaa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavat potilaat (NYHA- luokka III–IV) (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Altistuksen odotetaan edelleen suurentuvan potilailla, joilla on näiden tekijöiden yhdistelmä. Annosriippuvaisten haittavaikutusten esiintyminen on todennäköistä. Jos Ranexaa käytetään potilailla, joilla on monen tällaisen tekijän yhdistelmä, tulee haittavaikutuksia seurata usein, annosta pienentää ja hoito lopettaa, jos se on välttämätöntä.

Lisääntyneen altistumisen vaara, joka aiheuttaa haittavaikutuksia näissä eri alaryhmissä, on suurempi

potilailla, joilta puuttuu CYP2D6-aktivisuus (hitaat metaboloijat), kuin potilailla, joilla on normaali CYP2D6-aktiivisuus (nopeat metaboloijat) (ks. kohta 5.2). Yllä olevat varotoimet ovat tarpeen hitaasti metaboloivilla potilailla esiintyvän vaaran takia, ja varotoimia tarvitaan kun CYP2D6-status ei ole tiedossa. Varotoimien tarve on pienempi nopean CYP2D6-metabolian potilailla. Jos potilaan CYP2D6-status on määritetty (esim. genotyypin avulla) tai jos etukäteen tiedetään potilaan olevan nopea metaboloija, Ranexaa voidaan näillä potilailla käyttää varoen, kun heillä on useiden yllä mainittujen riskien yhdistelmä.

QT-ajan pidentyminen: Potilailta ja terveiltä vapaaehtoisilta saatujen yhdistettyjen tietojen väestöanalyysi osoitti, että plasmapitoisuuden ja QTc:n suhteen välisen jyrkkyyden arvioitiin olevan 2,4 millisekuntia per 1000 ng/ml, mikä vastaa noin 2–7 millisekunnin nousua kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltavan ranolatsiinin 500–1000 mg plasmapitoisuusalueeseen nähden. Sen takia on noudatettava varovaisuutta, kun hoidetaan potilaita jotka ovat aikaisemmin sairastaneet synnynnäistä tai suvussa aiemmin esiintynyttä pitkän QT:n oireyhtymää, ja potilailla, joilla tiedetään olevan hankittu QT-ajan pidentyminen, sekä potilailla, joita on hoidettu QTc-aikaan vaikuttavilla lääkkeillä (ks. myös kohta 4.5).

Lääkkeiden yhteisvaikutukset: Yhteiskäytön CYP3A4-induktorien kanssa odotetaan johtavan riittämättömään tehoon. Ranexaa ei tule käyttää CYP3A4-induktorilla annettavaa hoitoa (esim. rifampisiini, fenytoiini, fenobarbitaali, karbamatsepiini, mäkikuisma) saavilla potilailla (ks. kohta 4.5).

Munuaisten vajaatoiminta: Munuaisten toiminta vähenee iän myötä ja sen takia on tärkeätä tarkistaa munuaisten toiminta säännöllisin väliajoin ranolatsiinihoidon aikana (ks. kohdat 4.2, 4.3, 4.8 ja 5.2).

4.5Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

Muiden lääkevalmisteiden vaikutus ranolatsiiniin

CYP3A4:n tai P-gp:n estäjät: Ranolatsiini on sytokromi CYP3A4:n substraatti. CYP3A4-estäjät lisäävät ranolatsiinin plasmapitoisuuksia. Annosriippuvaisten haittavaikutusten mahdollisuus (esim. pahoinvointi, heitehuimaus) saattaa myös lisääntyä lisääntyneiden plasmapitoisuuksien myötä. Samanaikainen hoito 200 mg:lla ketokonatsolia kaksi kertaa vuorokaudessa nosti ranolatsiinin AUC:tä 3,0 – 3,9-kertaisesti ranolatsiinihoidon aikana. Ranolatsiinin yhdistäminen voimakkaisiin CYP3A4- estäjiin (esim. itrakonatsoli, ketokonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli, HIV-proteaasin estäjät, klaritromysiini, telitromysiini, nefatsodoni) on vasta-aiheista (ks. kohta 4.3). Myös greippimehu on voimakas CYP3A4-estäjä.

Diltiatseemi (180–360 mg kerran vuorokaudessa), kohtalainen CYP3A4-estäjä, aiheuttaa ranolatsiinin keskimääräisten vakaan tilan pitoisuuksien annosriippuvaista 1,5 – 2,4-kertaista lisääntymistä. Ranexan huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita on hoidettu diltiatseemilla ja muilla kohtalaisen voimakkailla CYP3A4-estäjillä (esim. erytromysiini, flukonatsoli). Ranexan annoksen säätäminen alaspäin voi olla tarpeen (ks. kohdat 4.2 ja 4.4).

Ranolatsiini on P-gp:n substraatti. P-gp:n estäjät (esim. siklosporiini, verapamiili) nostavat ranolatsiinin plasmatasoja. Verapamiili (120 mg kolme kertaa vuorokaudessa) lisää ranolatsiinin vakaan tilan pitoisuuksia 2,2-kertaisesti. Ranexan annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita on hoidettu P-gp:n estäjillä. Ranexan annoksen säätäminen alaspäin voi olla tarpeen (ks. kohdat 4.2 ja 4.4).

CYP3A4:n induktorit: Rifampisiini (600 mg kerran vuorokaudessa) vähentää ranolatsiinin vakaan tilan pitoisuuksia noin 95 %. Ranexa-hoidon aloittamista tulee välttää sinä aikana, kun annostellaan CYP3A4:n induktoreja (esim. rifampisiini, fenytoiini, fenobarbitaali, karbamatsepiini, mäkikuisma) (ks. kohta 4.4).

CYP2D6-estäjät: Ranolatsiini metaboloituu osittain CYP2D6:n kautta; sen takia tämän entsyymin estäjät saattavat lisätä ranolatsiinin plasmapitoisuuksia. Voimakas CYP2D6-estäjä paroksetiini

annoksella 20 mg vuorokaudessa lisäsi ranolatsiinin vakaan tason plasmapitoisuuksia keskimäärin 1,2- kertaisesti kun sitä annosteltiin 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Annoksen säätäminen ei ole tarpeen. Kaksi kertaa vuorokaudessa annostellulla 500 mg annostasolla voimakkaan CYP2D6:n estäjän samanaikainen annostelu voi aiheuttaa noin 62-prosenttista nousua ranolatsiinin AUC:ssa.

Ranolatsiinin vaikutukset muihin lääkevalmisteisiin

Ranolatsiini on P-gp:n kohtalaisen voimakas tai voimakas estäjä ja CYP3A4:n lievä estäjä ja se saattaa lisätä P-gp:n tai CYP3A4:n substraattien plasmapitoisuuksia. P-gp:n avulla tapahtuva lääkkeiden jakaantuminen kudoksiin saattaa lisääntyä.

Herkkien CYP3A4-substraattien (esim. simvastatiinin, lovastatiinin) ja CYP3A4-substraattien, joiden terapeuttinen alue on kapea (esim. siklosporiini, takrolimuusi, sirolimuusi, everolimuusi), annosta saattaa olla tarpeen säätää, koska Ranexa saattaa suurentaa näiden lääkkeiden pitoisuutta plasmassa.

Käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että ranolatsiini on CYP2D6:n lievä estäjä. Ranexa 750 mg -tabletti kaksi kertaa vuorokaudessa suurensi metoprololipitoisuuden plasmassa 1,8-kertaiseksi. Metoprololille tai muille CYP2D6:n substraateille altistuminen (esim. propafenoni ja flekainidi tai vähäisemmässä määrin trisykliset masennuslääkkeet ja psykoosilääkkeet) saattaa siksi lisääntyä samanaikaisen annostelun yhteydessä Ranexan kanssa, ja näiden lääkevalmisteiden annoksia saattaa olla tarpeellista pienentää.

CYP2B6:n inhibition mahdollisuutta ei ole arvioitu. Varovaisuutta suositellaan CYP2B6:n substraattien (esim. bupropioni, efavirentsi, siklofosfamidi) samanaikaisen annostelun aikana.

Digoksiini: Plasman digoksiinipitoisuuksien keskimääräistä 1,5-kertaista nousua on raportoitu kun Ranexaa on annosteltu samanaikaisesti digoksiinin kanssa. Digoksiinitasoja tulee sen vuoksi tarkkailla Ranexa-hoidon aloittamisen ja lopettamisen jälkeen.

Simvastatiini: Simvastatiinin metabolia ja puhdistuma ovat erittäin riippuvaisia CYP3A4:sta. Ranexan 1000 mg:n annokset kaksi kertaa vuorokaudessa suurensivat simvastatiinilaktonin ja simvastatiinihapon pitoisuuden plasmassa noin kaksinkertaiseksi. Suuriin simvastatiiniannoksiin on liittynyt rabdomyolyysiä, ja rabdomyolyysitapauksia on havaittu markkinoille tulon jälkeisen käyttökokemuksen yhteydessä Ranexaa ja simvastatiinia saaneilla potilailla. Ranexaa minkä tahansa suuruisina annoksina käyttävien potilaiden simvastatiiniannos on rajoitettava 20 mg:aan kerran päivässä.

Atorvastatiini: Ranexa 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa suurensi kerran vuorokaudessa otetun 80 mg:n atorvastatiiniannoksen Cmax-arvon 1,4-kertaiseksi ja AUC:n 1,3-kertaiseksi ja muutti atorvastatiinin metaboliittien Cmax- ja AUC-arvoa alle 35 %. Ranexa-hoidon aikana saattaa olla syytä harkita atorvastatiiniannoksen pienentämistä ja asianmukaista kliinistä seurantaa.

Muiden CYP3A4:n kautta metaboloituvien statiinien (esim. lovastatiinin) annoksen pienentämistä saattaa olla syytä harkita Ranexa-hoidon aikana.

Takrolimuusi, siklosporiini, sirolimuusi, everolimuusi: CYP3A4-substraatin takrolimuusin pitoisuuden plasmassa on havaittu suurentuneen ranolatsiinin annon jälkeen. Takrolimuusin pitoisuutta veressä suositellaan seuraamaan, jos Ranexaa ja takrolimuusia käytetään samanaikaisesti, ja takrolimuusin annostusta on tällöin säädettävä vastaavasti. Samaa suositellaan myös, jos potilas käyttää muita CYP3A4-substraatteja, joiden terapeuttinen alue on kapea (esim. siklosporiini, sirolimuusi, everolimuusi).

Orgaanisen kationin kuljettaja 2:n (OCT2) kuljettamat lääkkeet: Metformiinialtistus (1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa) plasmassa suureni tyypin 2 diabetesta sairastavilla tutkittavilla 1,4-kertaiseksi, kun samanaikaisesti annettiin 500 mg:n RANEXA-annos kaksi kertaa vuorokaudessa, ja 1,8- kertaiseksi, kun samanaikaisesti annettiin 1000 mg:n RANEXA-annos kaksi kertaa vuorokaudessa. Vaikutus altistukseen muille OCT2:n substraateille, pindololi ja varenikliini mukaan lukien näihin

kuitenkaan rajoittumatta, saattaa olla samankaltainen.

Teoriassa on olemassa vaara, että ranolatsiinin samanaikainen annostelu muiden lääkkeiden kanssa, joiden tiedetään pidentävän QTc-aikaa, saattaa aiheuttaa farmakodynaamisen yhteisvaikutuksen ja lisätä kammioperäisten rytmihäiriöiden mahdollista vaaraa. Tällaisia lääkkeitä ovat esim. tietyt antihistamiinit (esim. terfenadiini, astemitsoli, mitsolastiini), tietyt rytmihäiriölääkkeet (esim. kinidiini, disopyramidi, prokainamidi), erytromysiini ja trisykliset masennuslääkkeet (esim. imipramiini, doksepiini, amitriptyliini).

4.6Fertiliteetti, raskaus ja imetys

Raskaus: Ei ole olemassa tarkkoja tietoja ranolatsiinin käytöstä raskaana oleville naisille. Eläinkokeet ovat riittämättömiä ajatellen raskautta koskevia vaikutuksia ja alkion/sikiön kehitystä (ks. kohta 5.3). Mahdollista vaaraa ihmisille ei tunneta. Ranexaa ei pitäisi käyttää raskauden aikana, mikäli käyttö ei ole selvästi välttämätöntä.

Imetys: Ei tiedetä, erittyykö ranolatsiini ihmisen rintamaitoon. Ranolatsiinin erittymistä maitoon ei ole tutkittu eläimillä. Ranexaa ei pitäisi käyttää imetyksen aikana.

Hedelmällisyys: Eläimillä tehdyissä reproduktiotutkimuksissa ei osoitettu hedelmällisyyteen kohdistuvia haittavaikutuksia (ks. kohta 5.3). Ranolatsiinin vaikutusta ihmisen hedelmällisyyteen ei tiedetä.

4.7Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

Tutkimuksia Ranexan vaikutuksesta ajokykyyn tai koneiden käyttökykyyn ei ole tehty. Ranexa voi aiheuttaa heitehuimausta, näön hämärtymistä, kahtena näkemistä, sekavuustiloja, koordinaation poikkeavuutta ja aistiharhoja (ks. kohta 4.8), ja se saattaa vaikuttaa ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn.

4.8Haittavaikutukset

Ranexaa saavilla potilailla esiintyvät haittavaikutukset ovat vakavuudeltaan yleensä lieviä tai kohtalaisia ja ne kehittyvät usein ensimmäisten 2 hoitoviikon aikana. Näitä on raportoitu faasin III kliinisessä kehitysohjelmassa, jossa oli mukana kaikkiaan 1 030 kroonista angina pectorista sairastavaa Ranexa-hoitoa saavaa potilasta.

Haittavaikutukset, joiden ajatellaan ainakin mahdollisesti liittyvän hoitoon, on lueteltu alla elinjärjestelmän, elinjärjestelmäluokan ja absoluuttisen yleisyyden mukaan. Yleisyydet on määritelty

seuraavasti: hyvin yleinen ( 1/10), yleinen ( 1/100, 1/10), melko harvinainen ( 1/1,000 , < 1/100), harvinainen ( 1/10,000, < 1/1,000) ja hyvin harvinainen (< 1/10,000).

Aineenvaihdunta ja ravitsemus

Melko harvinainen: ruokahaluttomuus, vähentynyt ruokahalu, dehydraatio.

Harvinainen: hyponatremia.

Psyykkiset häiriöt

Melko harvinainen: ahdistus, unettomuus, sekavuustila, aistiharhat.

Harvinainen: desorientaatio.

Hermosto

Yleinen: heitehuimaus, päänsärky.

Melko harvinainen: letargia, synkopee, hypestesia, uneliaisuus, vapina, posturaalinen heitehuimaus, parestesiat.

Harvinainen: amnesia, alhainen tajunnan taso, tajunnan menetys, koordinaation poikkeavuudet, kävelyn häiriöt, parosmia.

Silmät

Melko harvinainen: näön hämärtyminen, näköhäiriö, kahtena näkeminen.

Kuulo ja tasapainoelin

Melko harvinainen: huimaus, tinnitus.

Harvinainen: kuulon heikkeneminen

Verisuonisto

Melko harvinainen: kuumat aallot, hypotensio.

Harvinainen: perifeerinen kylmyys, ortostaattinen hypotensio.

Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina

Melko harvinainen: dyspnea, yskä, nenäverenvuoto.

Harvinainen: puristava tunne nielussa

Ruoansulatuselimistö

Yleinen: ummetus, oksentelu, pahoinvointi.

Melko harvinainen: vatsakipu, suun kuivuminen, ruoansulatushäiriö, ilmavaivat, mahavaivat. Harvinainen: haimatulehdus, erosiivinen pohjukaissuolitulehdus, suuhun liittyvä hypestesia.

Iho ja ihonalainen kudos

Melko harvinainen: pruritus, liiallinen hikoilu.

Harvinainen: angioedeema, allerginen dermatiitti, nokkosihottuma, kylmä hiki, ihottuma.

Luusto. lihakset ja sidekudos

Melko harvinainen: raajoissa tuntuva kipu, lihaskrampit, nivelturvotus, lihasheikkous.

Munuaiset ja virtsatiet

Melko harvinainen: dysuria, hematuria, kromaturia.

Harvinainen: akuutti munuaisten vajaatoiminta, virtsaumpi.

Sukupuolielimet ja rinnat

Harvinainen: erektiohäiriö.

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat

Yleinen: astenia

Melko harvinainen: väsymys, perifeerinen ödeema.

Tutkimukset

Melko harvinainen: veren kreatiniinipitoisuuden nousu, veren ureapitoisuuden nousu, pidentynyt QTc- aika, verihiutale- tai valkosolutason nousu, painon lasku.

Harvinainen: maksaentsyymitason nousu

Haittavaikutusprofiili oli yleensä samankaltainen kuin MERLIN-TIMI 36 -tutkimuksessa. Tässä pitkäkestoisessa tutkimuksessa raportoitiin myös akuuttia munuaisten vajaatoimintaa, jonka esiintyvyys oli alle 1 % sekä lumelääkettä että ranolatsiinia saavilla potilailla.

Suoritetut tutkimukset potilailla, joilla haittavaikutusriskin voidaan katsoa olevan suurentunut, kun hoitoa annetaan muilla angina pectorikseen käytetyillä lääkevalmisteilla, esim. diabetespotilaat, potilaat jotka sairastavat I ja II luokan sydämen vajaatoimintaa tai obstruktiivista hengitystiesairautta, vahvistivat että nämä sairaudet eivät liittyneet kliinisesti merkitsevään haittavaikutusten esiintymisen lisääntymiseen.

Haittatapahtumien lisääntymistä havaittiin ranolatsiinia saaneilla potilailla RIVER-PCI-tutkimuksessa (ks. kohta 5.1), jossa potilaille, joilla ilmeni epätäydellinen revaskularisaatio perkutaanisen sepelvaltimotoimenpiteen (PCI) jälkeen, annettiin enintään 1 000 mg ranolatsiinia tai lumelääkettä kaksi kertaa vuorokaudessa noin 70 viikon ajan. Tässä tutkimuksessa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa raportoitiin enemmän ranolatsiiniryhmässä (2,2 % vs. 1,0 % lumelääke). Myös

ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä esiintyi useammin ranolatsiinia 1 000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa saaneilla potilailla (1,0 %) verrattuna lumelääkettä saaneisiin (0,2 %). Aivohalvauksen ilmaantuvuus oli kuitenkin samanlainen eri hoitoryhmissä (ranolatsiini 1,7 % vs. lumelääke 1,5 %).

Iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta ja alhainen paino: Haittavaikutuksia esiintyi yleensä yleisemmin iäkkäillä ja munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla; näillä alaryhmillä todetut haittavaikutustyypit olivat kuitenkin samankaltaisia kuin yleisesti havaitut haittavaikutukset. Yleisimmin raportoitujen tapausten joukossa seuraavia esiintyi Ranexan yhteydessä useammin

(lumelääkekorjattu) iäkkäillä ( 75-vuotiaat) kuin nuoremmilla potilailla (< 75-vuotiaat): ummetus (8 % vs. 5 %), pahoinvointi (6 % vs. 3 %), hypotensio (5 % vs. 1 %) ja oksentelu (4 % vs. 1 %).

Kun lievää tai kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa sairastavia potilaita (kreatiniinin puhdistuma

30-80 ml/min) verrattiin normaalin munuaistoiminnan omaaviin potilaisiin (kreatiniinin puhdistuma > 80 ml/min), yleisimmin raportoidut tapahtumat ja niiden lumelääkekorjatut lasketut yleisyydet olivat: ummetus (8 % vs. 4 %), heitehuimaus (7 % vs. 5 %) ja pahoinvointi (4 % vs. 2 %).

Pienipainoisilla potilailla ( 60 kg) raportoidut haittavaikutukset olivat yleensä tyypiltään ja yleisyydeltään samankaltaisia kuin potilailla, jotka painoivat enemmän (> 60 kg); seuraavat lumelääkekorjatut haittavaikutukset olivat kuitenkin yleisempiä potilailla, jotka painoivat vähän kuin painavilla potilailla: pahoinvointi (14 % vs. 2 %), oksentelu (6 % vs. 1 %) ja hypotensio (4 % vs. 2 %).

Laboratoriolöydökset: Seerumin kreatiniinin tasojen pieniä, kliinisesti merkityksettömiä, palautuvia nousuja on todettu terveillä vapaaehtoisilla ja Ranexa-hoitoa saaneilla potilailla. Näihin löydöksiin ei liittynyt mitään munuaistoksisuutta. Munuaistoiminnan tutkimus terveillä vapaaehtoisilla osoitti kreatiniinin puhdistuman alenevan ilman muutosta glomerulusfiltraatiossa, mikä on merkki siitä, että kreatiniinin erittyminen on estynyt munuaistiehyeissä.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteenhyöty-haitta –tasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista liitteessä V luetellun kansallisen ilmoitusjärjestelmän kautta.

4.9Yliannostus

Kun tutkittiin suuren annoksen siedettävyyttä angina pectoris -potilailla, yleistyivät heitehuimaus, pahoinvointi ja oksentelu annosriippuvaisesti. Näiden haittavaikutusten lisäksi todettiin yhdessä terveillä vapaaehtoisilla tehdyssä laskimonsisäistä yliannostusta koskevassa tutkimuksessa kaksoiskuvia, väsymystä ja pyörtymistä. Yliannostustapauksessa potilasta tulee tarkkailla huolellisesti, ja hänelle tulee antaa oireenmukaista hoitoa.

Noin 62 % ranolatsiinista sitoutuu plasman proteiineihin, ja täydellisen puhdistuman aikaansaaminen hemodialyysin avulla on sen vuoksi epätodennäköistä.

5.FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

5.1Farmakodynamiikka

Farmakoterapeuttinen ryhmä: muut sydänlääkkeet, ATC-koodi: C01EB18

Vaikutusmekanismi: Ranolatsiinin toimintamekanismia ei juuri tunneta. Ranolatsiinilla saattaa olla joitakin vaikutuksia angina pectorikseen, sillä se estää myöhäistä natriumvirtaa sydämen soluissa. Tämä vähentää solunsisäistä keräytymistä ja siten se myös vähentää solunsisäistä kalsiumin ylikuormitusta. Vähentämällä myöhäistä natriumvirtaa ranolatsiinin katsotaan laskevan tätä

solunsisäistä ionien epätasapainotilaa iskemian aikana. Tämän solun kalsiumin ylikuormituksen vähenemisen odotetaan parantavan sydänlihaksen relaksaatiota ja siten myös vähentävän vasemman kammion diastolista jäykkyyttä. Kliinistä näyttöä siitä, että ranolatsiini estää myöhäistä natriumvirtaa, näkyy QTc-ajan merkitsevässä lyhentymisessä ja diastolisen relaksaation parantumisessa avoimessa tutkimuksessa, joka tehtiin viidellä pitkän QT-oireyhtymän potilaalla (LQT3:lla oli SCN5A ∆KPQ - geenimutaatio).

Nämä vaikutukset eivät ole riippuvaisia muutoksista sydämen sykkeestä, verenpaineessa eivätkä verisuonten laajentumisessa.

Farmakodynaamiset vaikutukset

Hemodynamiikka: Keskimääräisen sydämensykkeen (< 2 lyöntiä minuutissa) ja keskimääräisen systolisen verenpaineen (< 3 mm Hg) vähäistä laskua todettiin potilailla, jotka kontrolloiduissa tutkimuksissa saivat ranolatsiinihoitoa joko pelkästään tai yhdistelmähoitona muiden angina pectoriksen hoitoon käytettävien lääkkeiden kanssa.

Elektrokardiografiset vaikutukset: Annokseen ja plasmapitoisuuteen liittyvää QTc-ajan pidentymistä (noin 6 millisekuntia annoksella 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa), T-aallon amplitudin pienenemistä ja joissakin tapauksissa pykäläisiä T-aaltoja on todettu Ranexa-hoitoa saaneilla potilailla. Näiden pinta-EKG:ssa esiintyvien ranolatsiinin vaikutusten uskotaan johtuvan nopeasti korjautuvan kaliumvirran estymisestä, mikä pidentää ventrikulaarista aktiopotentiaalia, ja myöhäisen natriumvirran estymisestä, mikä lyhentää ventrikulaarista aktiopotentiaalia. Väestöanalyysi 1 308 potilaan ja terveen vapaaehtoisen yhdistetyistä tiedoista osoitti QTc:n keskimääräistä nousua lähtötasosta

2,4 millisekunnilla per 1000 ng/ml ranolatsiinin plasmapitoisuudessa. Tämä arvo on yhdenmukainen keskeisistä kliinisistä tutkimuksista saatujen tietojen kanssa, joissa 500 mg ja 750 mg kahdesti vuorokaudessa annostelun keskimääräiset muutokset lähtötilanteesta QTcF (Fridericia-korjaus) olivat vastaavasti 1,9 ja 4,9 millisekuntia. Nousun jyrkkyys on suurempi kliinisesti merkitsevää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla.

Laajassa vaikutustutkimuksessa (MERLIN-TIMI 36), joka tehtiin 6 560:lla akuuttia koronaarisyndroomaa (ACS) sairastavalla UA/NSTEMI-potilaalla (potilailla, joilla oli epästabiili angina pectoris tai sydäninfarkti ilman ST-nousuja), ei Ranexan ja lumelääkkeen välillä kaikki riskit huomioon otettuna ollut eroa yleisessä kuolemanvaarassa (suhteellinen riski, ranolatsiini:lumelääke 0,99), äkillisen sydänkuoleman riskissä (suhteellinen riski, ranolatsiini:lumelääke 0,87) tai symptomaattisten dokumentoitujen rytmihäiriöiden yleisyydessä (3,0 % vs. 3,1 %).

Mitään proarytmisiä vaikutuksia ei todettu Ranexa-hoitoa saaneella 3 162 potilaalla MERLIN-TIMI 36 -tutkimuksessa suoritetun 7 vuorokautta kestäneen Holter-tutkimuksen perusteella. Ranexa-hoitoa saaneilla (80 %) oli merkitsevästi vähemmän rytmihäiriöitä kuin lumelääkettä saaneilla (87 %),

8 lyönnin kammiotakykardia mukaan luettuna (5 % vs. 8 %).

Kliininen teho ja turvallisuus: Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet Ranexan tehokkuuden ja turvallisuuden kroonista angina pectorista sairastavilla potilailla, joko yksistään käytettynä tai kun muista angina pectoris -lääkkeistä saatava hyöty ei ollut paras mahdollinen.

Keskeisessä tutkimuksessa CARISA:ssa Ranexa lisättiin hoitoon, joka koostui 50 mg kerran vuorokaudessa annettavasta atenololista, 5 mg kerran vuorokaudessa annettavasta amlodipinista tai 180 mg kerran vuorokaudessa annettavasta diltiatseemista. Kaikkiaan 823 potilasta (23 % naisia) randomoitiin saamaan 12 viikon hoitokuuri Ranexaa 750 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä. Liitännäishoitona käytettynä Ranexa osoitti lumelääkettä parempaa tehokkuutta rasitusajan alimpien arvojen pidentymiseen 12 viikon kohdalla kummallakin tutkitulla annoksella. Rasituksen kestossa ei kuitenkaan ollut mitään eroa näiden kahden annoksen välillä (24 sekuntia lumelääkkeeseen verrattuna; p 0,03).

Ranexa aikaansai merkitsevää viikoittaista angina pectoris -kohtausten lukumäärän ja lyhytvaikutteisen nitroglyseriinin kulutuksen laskua lumelääkkeeseen verrattuna. Hoidon aikana ei

kehittynyt sietokykyä ranolatsiinille, eikä angina pectoris -kohtausten lisääntymistä (poisjättövaikutusta) havaittu äkillisen lopettamisen jälkeen. Rasituksen keston paraneminen naisilla oli noin 33 % miehillä todetusta paranemisen tasosta annostasolla 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Angina pectoris -kohtausten yleisyys ja nitroglyseriinin kulutus vähenivät kuitenkin sekä miehillä että naisilla samalla tavalla. Annosriippuvaisten haittavaikutusten ja kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltujen 750 mg ja 1000 mg annosten samankaltaisen tehokkuuden vuoksi suurimpana annoksena suositellaan 750 mg kaksi kertaa vuorokaudessa.

Toisessa, ERICA-nimisessä tutkimuksessa Ranexa lisättiin amlodipiinia 10 mg kerran vuorokaudessa saavien hoitoon (suurin suositeltu annos). Kaikkiaan 565 potilasta randomoitiin saamaan 1 viikon ajan Ranexan aloitusannos 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä, ja sen jälkeen 6 viikon hoitokuuri 1000 mg Ranexaa kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä sekä samanaikaisena hoitona lisäksi 10 mg amlodipiinia kerran vuorokaudessa. Lisäksi 45 % tutkimusväestöstä sai myös pitkävaikutteisia nitraatteja. Ranexa aikaansai merkitsevää laskua angina pectoris -kohtausten viikoittaisessa lukumäärässä (p = 0,028) ja lyhytvaikutteisen nitroglyseriinin kulutuksessa (p = 0,014) lumelääkkeeseen verrattuna. Sekä angina pectoris -kohtausten että käytettyjen nitroglyseriinitablettien keskimääräinen lukumäärä aleni noin yhdellä viikossa.

Pääasiallisessa sopivaa annosta selvittäneessä MARISA-tutkimuksessa ranolatsiinia käytettiin ainoana lääkkeenä. Kaikkiaan 191 potilasta randomoitiin saamaan Ranexa-hoitoa annoksella 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, sekä vastaavasti lumelääkettä, kutakin 1 viikon ajan vaihtovuoroisessa kokeessa. Ranexa oli merkitsevästi parempi lumelääkkeeseen verrattuna kun verrattiin rasitusajan pitenemistä, aikaa joka kului rasitusrintakipuun ja 1 mm ST-segmentin alenemaan kaikilla tutkituilla annoksilla, ja samalla todettiin selvä annosvaste-suhde. Rasituskeston piteneminen oli tilastollisesti merkitsevää lumelääkkeeseen verrattuna kaikkien kolmen ranolatsiiniannoksen kohdalla 24 sekunnista annosteltaessa 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa 46 sekuntiin annosteltaessa 1500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, mikä osoittaa annokseen liittyvää vastetta. Tässä tutkimuksessa rasituksen kesto oli pisin 1500 mg:n ryhmässä; haittavaikutuksissa oli kuitenkin suhteetonta lisääntymistä, eikä 1500 mg:n annosta enää tutkittu sen pidempään.

Laajassa vaikutustutkimuksessa (MERLIN-TIMI 36-tutkimus) 6 560 UA/NSTEMI ACS-potilaalla ei havaittu eroa kokonaiskuolleisuuden riskissä (suhteellinen riski ranolatsiini:lumelääke 0,99), äkillisen sydänkuoleman riskissä (suhteellinen riski ranolatsiini:lumelääke 0,87), eikä symptomaattisten dokumentoitujen rytmihäiriöiden yleisyydessä (3,0 % vs. 3,1 %) Ranexan ja lumelääkkeen välillä, kun Ranexa lisättiin tavanomaiseen lääkehoitoon (ml. beetasalpaajat, kalsiumkanavan salpaajat, nitraatit, verihiutaleiden toimintaa estävät, lipidejä laskevat lääkkeet ja ACE-estäjät). Noin puolella MERLIN- TIMI 36 -tutkimuksen potilaista oli aikaisemmin ollut angina pectoris. Tulokset osoittivat, että rasituskesto piteni 31 sekuntia ranolatsiinipotilailla lumelääkepotilaisiin verrattuna (p = 0,002). Seattle Angina -kyselytutkimus osoitti lumelääkettä saaneisiin potilaisiin verrattuna merkitseviä vaikutuksia usealla alueella, ml. angina pectoriksen yleisyydessä (p < 0,001).

Vain pieni määrä muita kuin valkoihoisia otettiin mukaan kontrolloituihin kliinisiin tutkimuksiin; tehosta ja turvallisuudesta näillä ei sen vuoksi voida tehdä johtopäätöksiä.

Kaksoissokkoutettuun, lumekontrolloituun ja tapahtumapohjaiseen vaiheen 3 tutkimukseeen (RIVER- PCI) osallistui 2 604 vähintään 18-vuotiasta potilasta, joilla oli ilmennyt pitkäaikaista rasitusrintakipua ja perkutaanisen sepelvaltimotoimenpiteen (PCI) jälkeinen epätäydellinen revaskularisaatio. Potilaiden lääkeannos suurennettiin asteittain 1 000 mg:aan kaksi kertaa vuorokaudessa (annos ei ole hyväksytty nykyisessä valmisteyhteenvedossa). Ensisijaisessa yhdistelmäpäätemuuttujassa (aika ensimmäiseen iskemiasta johtuvaan revaskularisaatioon tai aika iskemiasta johtuvaan sairaalahoitoon ilman revaskularisaatiota) ei havaittu merkitsevää eroa ranolatsiiniryhmässä (26,2 %) verrattuna lumeryhmään (28,3 %), riskisuhde 0,95 , 95 %:n luottamusväli 0,82-1,10, p = 0,48. Mistä tahansa syystä johtuvan kuolleisuuden, kardiovaskulaarisen kuoleman tai merkittävän kardiovaskulaarisen haittatapahtuman (MACE) sekä sairaalahoitoon johtavan sydämen vajaatoiminnan riskit olivat samankaltaisia eri hoitoryhmissä, kun tarkastellaan koko tutkimuspopulaatiota. MACE-tapahtumia raportoitiin kuitenkin useammin vähintään 75-vuotiailla ranolatsiinia saaneilla potilailla verrattuna

lumelääkettä saaneisiin (17,0 % vs. 11,3 %). Lisäksi mistä tahansa syystä johtuva kuolleisuus kasvoi lukumääräisesti vähintään 75-vuotiailla potilailla (9,2 % vs. 5,1 %, p = 0,074).

5.2Farmakokinetiikka

Suun kautta annostellun Ranexan jälkeen plasman huippupitoisuudet (Cmax) ovat tyypillisesti havaittavissa 2-6 tunnin kuluessa. Kaksi kertaa vuorokaudessa tapahtuvassa annostelussa vakaa tilaa saavutetaan yleensä 3 vuorokauden kuluessa.

Imeytyminen: Ranolatsiinin absoluuttisen biologisen hyötyosuuden keskiarvo heti lääkeainetta vapauttavien ranolatsiini-tablettien oraalisen annostelun jälkeen oli 35−50 %, ja se vaihteli suuresti potilaiden välillä. Ranexaaltistus lisääntyy enemmän kuin annosta vastaavasti. Vakaan tilan AUC:ssa tapahtui 2,5-3-kertainen nousu kun annosta lisättiin 500 mg:sta 1000 mg:aan annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa. Terveillä vapaaehtoisilla tehdyssä farmakokineettisessä tutkimuksessa vakaa tilan Cmax keskiarvo oli noin 1770 (SD 1040) ng/ml ja vakaan tilan AUC0-12 keskiarvo oli 13,700 (SD 8290) ng x h/ml kaksi kertaa vuorokaudessa annetun 500 mg:n annoksen jälkeen. Ruoka ei vaikuta ranolatsiinin imeytymisnopeuteen –eikä imeytymisen määrään.

Jakautuminen: Noin 62 % ranolatsiinista on sitoutunut plasman proteiinehin, pääasiassa happaman alfa-1-glykoproteiiniin ja heikosti albumiiniin. Vakaan tilan jakaantumistilavuuden (Vss) keskiarvo on noin 180 litraa.

Eliminaatio: Ranolatsiini eliminoituu pääasiallisesti metaboloitumalla. Alle 5 % annoksesta erittyy muuttumattomana virtsaan ja ulosteisiin. Oraalisen, terveille vapaaehtoisille annetun 500 mg:n [14C]-ranolatsiinin kerta-annoksen jälkeen 73 % radioaktiivisuudesta löytyi virtsasta ja 25 % ulosteesta.

Ranolatsiinin puhdistuma on annosriippuvaista ja se vähenee annosta nostettaessa. Eliminaation puoliintumisaika on noin 2−3 tuntia laskimonsisäisen annostelun jälkeen. Lopullinen puoliintumisaika vakaassa tilassa ranolatsiinin oraalisen annostelun jälkeen on noin 7 tuntia, mikä johtuu imeytymisnopeuden rajoittamasta eliminaatiosta.

Biotransformaatio: Ranolatsiinin metabolia on nopeaa ja laaja. Terveillä aikuisilla koehenkilöillä ranolatsiinin osuus on noin 13 % plasman radioaktiivisuudesta [14C]-ranolatsiinin oraalisen 500 mg:n kerta-annoksen jälkeen. Suuri määrä metaboliitteja on löydetty ihmisen plasmasta (47 metaboliittia),

virtsasta ( 100 metaboliittia) ja ulosteesta (25 metaboliittia). Neljätoista ensikierron kulkureittiä on tunnistettu, niistä tärkeimmät ovat O-demetylaatio ja N-dealkylaatio. Ihmisen maksamikrosomeja käyttämällä tehdyt in vitro -tutkimukset osoittavat, että ranolatsiini metaboloituu pääasiassa CYP3A4:n, mutta myös CYP2D6:n avulla. Kun annosteltiin 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa potilaille, joilla ei ole CYP2D6-aktiivisuutta (hitaat metaboloijat) AUC oli 62 % korkeampi kuin potilailla, joilla on metabolointikykyinen CYP2D6 (nopeat metaboloijat). Vastaava ero oli 25 %, kun käytettiin annosta 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa.

Erityisväestöt

Eri tekijöiden vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan arvioitiin farmakokineettisessa väestötutkimuksessa 928 angina pectoris -potilaalla ja terveellä koehenkilöllä.

Sukupuolen vaikutus: Sukupuolella ei ollut mitään kliinisesti merkittävää vaikutusta farmakokineettisiin parametreihin.

Iäkkäät potilaat: Pelkällä iällä ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta farmakokineettisiin parametreihin. Altistuminen ranolatsiinille saattaa iäkkäillä kuitenkin olla suurentunut munuaisten toiminnan ikään liittyvän alentumisen vuoksi.

Kehon paino: Altistuksen arvioitiin 40 kg painavilla henkilöillä olevan noin 1,4-kertaa suurempi kuin

70 kg painavilla henkilöillä.

Sydämen vajaatoiminta: NYHA:n III ja IV luokan sydämen vajaatoimintapotilailla arvioitiin olevan noin 1,3-kertaa suuremmat plasmapitoisuudet.

Munuaisten vajaatoiminta: Tutkimuksessa, jossa arvioitiin munuaisten toiminnan vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan, ranolatsiinin AUC oli lievää, kohtalaista ja vaikeaa vajaatoimintaa sairastavilla koehenkilöillä keskimäärin 1,7 - 2-kertaa korkeampi kuin henkilöillä, joilla oli normaali munuaisten toiminta. Potilaskohtainen AUC:n vaihtelu oli suuri munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla. Metaboliittien AUC nousi munuaisten toiminnan vähentyessä. Yhden farmakologisesti aktiivin ranolatsiinin metaboliitin AUC oli vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla noussut 5-kertaisesti.

Populaatiofarmakokineettisessa analyysissa arvioitiin, että ranolatsiinin altistuminen oli 1,2-kertainen kohtalaista vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (kreatiniinin puhdistuma 40 ml/min). Vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla koehenkilöillä (kreatiniinin puhdistuma 10–30 ml/min) arvioitiin olevan 1,3 – 1,8-kertaa suurempi altistuminen ranolatsiinille.

Dialyysin vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan ei ole arvioitu.

Maksan vajaatoiminta: Ranolatsiinin farmakokinetiikkaa on arvioitu lievää tai kohtalaista maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavista potilaista ei ole tietoja. Ranolatsiinin AUC ei muuttunut lievää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla, mutta se suureni 1,8-kertaiseksi kohtalaista vajaatoimintaa sairastavilla. QT-ajan pidentyminen oli suurempaa näillä potilailla.

Pediatriset potilaat: Ranolatsiinin farmakokineettisia parametreja ei ole tutkittu lapsiväestöllä (< 18-vuotiaat).

5.3Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

Haittavaikutukset, joita ei todettu kliinisissä tutkimuksissa, mutta joita eläimillä esiintyi kliinistä altistusta vastaavilla tasoilla, olivat seuraavat: ranolatsiinin käyttöön liittyi kouristuksia ja kuolemantapausten lisääntymistä rotilla ja koirilla, plasmapitoisuuksilla jotka olivat noin 3-kertaa suurempia kuin suurimmilla suositelluilla hoitoannoksilla aikaansaadut.

Krooniseen toksisuuteen liittyvät rotalla tehdyt tutkimukset osoittivat, että hoitoon liittyi lisämunuaisen muutoksia altistustasoilla, jotka olivat hieman korkeampia kuin kliinisillä potilailla tavatut tasot. Tämä vaikutus liittyy plasman kolesterolipitoisuuksien nousuun. Samanlaisia muutoksia ei ole tavattu ihmisellä. Ihmisellä ei havaittu mitään adrenokortikaaliseen akseliin kohdistuvaa vaikutusta.

Pitkäaikaisissa karsinogeenisuustutkimuksissa, joissa käytetyt ranolatsiiniannokset olivat korkeintaan 50 mg/kg/vrk (150 mg/m2/vrk) hiirellä ja 150 mg/kg/vrk (900 mg/m2/vrk) rotalla, ei tavattu minkään kasvaintyypin ilmaantuvuuden merkittävää lisääntymistä. Nämä annokset vastaavat 0,1- ja 0,8- kertaisia suositeltuja ihmisen suurempia annoksia, joka on 2 grammaa laskettuna mg/m2 -perusteella, ja edustaa siedettyjä maksimiannoksia näillä lajeilla.

Alkioon ja emoon kohdistuvia merkkejä toksisuudesta, mutta ei teratogeenisuudesta, tavattiin ranolatsiiniannoksilla, jotka olivat korkeintaan 400 mg/kg/vrk (2400 mg/m2/vrk) rotilla ja

150 mg/kg/vrk (1800 mg/m2/vrk) kaniineilla. Nämä annokset vastaavat 2,7 ja 2 kertaa ihmiselle suositeltavaa suurinta annosta.

Eläinkokeet eivät viittaa siihen, että ranolatsiinilla olisi suoria tai epäsuoria haitallisia vaikutuksia uroksen tai naaraan hedelmällisyyteen.

6.FARMASEUTTISET TIEDOT

6.1Apuaineet

Kaikkien ranolatsiini-depottablettien sisältämät apuaineet:

Karnaubavaha

Hypromelloosi

Magnesiumstearaatti

Metakryylihappo-etyyliakrylaatti-kopolymeeri (1:1)

Mikrokiteinen selluloosa

Natriumhydroksidi

Titaanidioksidi

500 mg:n tabletit sisältävät lisäksi seuraavia apuaineita: Makrogoli

Polyvinyylialkoholi, osittain hydrolysoitu Rautaoksidi, keltainen (E172) Rautaoksidi, punainen (E172)

Talkki

6.2Yhteensopimattomuudet

Ei oleellinen.

6.3Kestoaika

Läpipainopakkaus: 5 vuotta

Pullo: 4 vuotta

6.4Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

6.5Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot)

PVC/PVDC/alumiinista valmistetut läpipainopakkaukset, kukin läpipainolevy sisältää 15 tai 20 tablettia. Kukin pakkaus sisältää 2, 3 tai 5 läpipainolevyä (30, 60, tai 100 tablettia) tai yhden HDPE- pullon sisältäen 60 tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

6.6Erityiset varotoimet hävittämiselle

Ei erityisvaatimuksia.

7.MYYNTILUVAN HALTIJA

Menarini International Operations Luxembourg S.A. 1, Avenue de la Gare, L-1611 Luxembourg Luxemburg

8.MYYNTILUVAN NUMERO(T)

EU/1/08/462/003 60 tablettia läpipainopakkauksessa

EU/1/08/462/004 60 tablettia pullossa

EU/1/08/462/009 30 tablettia läpipainopakkauksessa

EU/1/08/462/010 100 tablettia läpipainopakkauksessa

9.MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Myyntiluvan myöntämispäivämäärä: 9. heinäkuuta 2008

Uudistamispäivämäärä: 06 maaliskuu 2013

10.TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätietoa tästä lääkevalmisteesta on Euroopan lääkeviraston verkkosivuilla http://www.ema.europa.eu/.

1.LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

Ranexa 750 mg depottabletti

2.VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

Yksi tabletti sisältää 750 mg ranolatsiinia.

Apuaineet: yksi tabletti sisältää 0,04 mg atsoväriainetta E102 ja 12,0 mg laktoosimonohydraattia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1.

3.LÄÄKEMUOTO

Depottabletti

Vaalean vihreä soikea tabletti, jossa toisella puolella kaiverrus 750.

4.KLIINISET TIEDOT

4.1Käyttöaiheet

Ranexa on indisoitu liitännäishoitona vakaan tilan angina pectoriksen oireenmukaiseen hoitoon aikuispotilailla, joiden tila ei ole riittävässä hallinnassa tai jotka eivät siedä angina pectoriksen ensisijaishoitoja (kuten beetasalpaajat ja/tai kalsiumantagonistit).

4.2Annostus ja antotapa

Potilaille tulee antaa Ranexan pakkausseloste sekä potilaskortti ja heitä tulee neuvoa esittämään terveydenhuollon ammattilaiselle jokaisen käyntinsä yhteydessä potilaskortti ja luettelo käyttämistään lääkkeistä.

Annostus

Ranexa on saatavissa 375 mg:n, 500 mg:n, ja 750 mg:n depottabletteina.

Aikuiset: Ranexan suositeltu aloitusannos on 375 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Annos tulee 2–4 viikon kuluttua säätää 500 mg:aan annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa potilaan vasteen mukaan, ja säätää edelleen 750 mg:n suurimpaan suositeltuun annokseen annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa (ks. kohta 5.1).

Jos potilaalla esiintyy hoitoon liittyviä haittavaikutuksia (esim. heitehuimaus, pahoinvointi tai oksentelu), voi olla tarpeellista säätää Ranexa alaspäin 500 mg:aan tai 375 mg:aan kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltuna. Jos oireet eivät häviä annoksen pienentämisen jälkeen, hoito tulee lopettaa.

Samanaikaisesti annettava CYP3A4:n ja P-glykoproteiinin (P-gp) estohoito: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita hoidetaan kohtalaisen vahvoilla CYP3A4-estäjillä (esim. diltiatseemi, flukonatsoli, erytromysiini) tai P-gp-estäjillä (esim. verapamiili, siklosporiini) (ks. kohdat 4.4 ja 4.5).

Vahvojen CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu on vasta-aiheista (ks. kohdat 4.3 ja 4.5).

Munuaisten vajaatoiminta: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, jotka sairastavat lievää tai kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinin puhdistuma 30-80 ml/min) (ks. kohdat 4.4, 4.8 ja 5.2). Ranexa on vasta-aiheinen vakavaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla (kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min) potilailla (ks. kohdat 4.3 ja 5.2).

Maksan vajaatoiminta: Annoksen huolellista säätämistä suositellaan lievää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (ks. kohdat 4.4 ja 5.2). Ranexa on vasta-aiheinen kohtalaista tai vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (ks. kohdat 4.3 ja 5.2).

Iäkkäät: Iäkkäillä potilailla annos tulee säätää varoen (ks. kohta 4.4). Iäkkäiden altistus ranolatsiinille saattaa olla suurentunut munuaistoiminnan ikään liittyvän heikentymisen vuoksi (ks. kohta 5.2). Haittavaikutuksia esiintyi useammin iäkkäillä (ks. kohta 4.8).

Alhainen paino: Haittavaikutuksia esiintyi enemmän potilailla, joilla oli alhainen paino ( 60 kg). Annos tulee säätää varoen pienipainoisilla potilailla (ks. kohdat 4.4, 4.8 ja 5.2).

Kongestiivinen sydämen vajaatoiminta (CHF): Annosta tulee säätää varoen potilailla, jotka sairastavat kohtalaista tai vaikeaa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa (NYHA-luokka III–IV) (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Pediatriset potilaat

Ranexan turvallisuutta ja tehoa alle 18 vuoden ikäisten lasten hoidossa ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla.

Antotapa

Ranexa-tabletit tulee niellä kokonaisina eikä niitä saa murskata, rikkoa eikä pureskella. Ne voidaan ottaa joko ruuan kanssa tai ilman ruokaa.

4.3Vasta-aiheet

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa 6.1 mainituille apuaineille.

Vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min) (ks. kohdat 4.2 ja 5.2). Kohtalainen tai vaikea maksan vajaatoiminta (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Voimakkaiden CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu (esim. itrakonatsoli, ketokonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli, HIV-proteaasin estäjät, klaritromysiini, telitromysiini, nefatsodoni) (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

Luokan Ia (esim. kinidiini) tai luokan III (esim. dofetilidi, sotaloli) rytmihäiriölääkkeiden samanaikainen annostelu amiodaronia lukuun ottamatta.

4.4Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

Varovaisuutta tulee noudattaa, kun ranolatsiinia määrätään tai sen annosta säädetään ylöspäin potilailla, joilla altistumisen lisääntyminen on odotettavissa.

Kohtalaisen vahvojen CYP3A4-estäjien samanaikainen annostelu (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

P-gp-estäjien samanaikainen annostelu (ks. kohdat 4.2 ja 4.5).

Lievä maksan vajaatoiminta (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Lievä ja kohtalainen munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinin puhdistuma 30-80 ml/min) (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Iäkkäät (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Potilaat, joiden paino on alhainen ( 60 kg) (ks. kohdat 4.2, 4.8 ja 5.2).

Kohtalaista tai vaikeaa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavat potilaat (NYHA- luokka III–IV) (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Altistuksen odotetaan edelleen suurentuvan potilailla, joilla on näiden tekijöiden yhdistelmä. Annosriippuvaisten haittavaikutusten esiintyminen on todennäköistä. Jos Ranexaa käytetään potilailla, joilla on monen tällaisen tekijän yhdistelmä, tulee haittavaikutuksia seurata usein, annosta pienentää ja hoito lopettaa, jos se on välttämätöntä.

Lisääntyneen altistumisen vaara, joka aiheuttaa haittavaikutuksia näissä eri alaryhmissä, on suurempi

potilailla, joilta puuttuu CYP2D6-aktivisuus (hitaat metaboloijat), kuin potilailla, joilla on normaali CYP2D6-aktiivisuus (nopeat metaboloijat) (ks. kohta 5.2). Yllä olevat varotoimet ovat tarpeen hitaasti metaboloivilla potilailla esiintyvän vaaran takia, ja varotoimia tarvitaan kun CYP2D6-status ei ole tiedossa. Varotoimien tarve on pienempi nopean CYP2D6-metabolian potilailla. Jos potilaan CYP2D6-status on määritetty (esim. genotyypin avulla) tai jos etukäteen tiedetään potilaan olevan nopea metaboloija, Ranexaa voidaan näillä potilailla käyttää varoen, kun heillä on useiden yllä mainittujen riskien yhdistelmä.

QT-ajan pidentyminen: Potilailta ja terveiltä vapaaehtoisilta saatujen yhdistettyjen tietojen väestöanalyysi osoitti, että plasmapitoisuuden ja QTc:n suhteen välisen jyrkkyyden arvioitiin olevan 2,4 millisekuntia per 1000 ng/ml, mikä vastaa noin 2–7 millisekunnin nousua kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltavan ranolatsiinin 500–1000 mg plasmapitoisuusalueeseen nähden. Sen takia on noudatettava varovaisuutta, kun hoidetaan potilaita jotka ovat aikaisemmin sairastaneet synnynnäistä tai suvussa aiemmin esiintynyttä pitkän QT:n oireyhtymää, ja potilailla, joilla tiedetään olevan hankittu QT-ajan pidentyminen, sekä potilailla, joita on hoidettu QTc-aikaan vaikuttavilla lääkkeillä (ks. myös kohta 4.5).

Lääkkeiden yhteisvaikutukset: Yhteiskäytön CYP3A4-induktorien kanssa odotetaan johtavan riittämättömään tehoon. Ranexaa ei tule käyttää CYP3A4-induktorilla annettavaa hoitoa (esim. rifampisiini, fenytoiini, fenobarbitaali, karbamatsepiini, mäkikuisma) saavilla potilailla (ks. kohta 4.5).

Munuaisten vajaatoiminta: Munuaisten toiminta vähenee iän myötä ja sen takia on tärkeätä tarkistaa munuaisten toiminta säännöllisin väliajoin ranolatsiinihoidon aikana (ks. kohdat 4.2, 4.3, 4.8 ja 5.2).

Laktoosi: Tämä lääkevalmiste sisältää laktoosia. Potilaiden, joilla on harvinainen perinnöllinen galaktoosi-intoleranssi, saamelaisilla esiintyvä laktaasinpuutos tai glukoosi-galaktoosi imeytymishäiriö, ei tule käyttää tätä lääkettä.

Atsoväriaine E102: Tämä lääkevalmiste sisältää atsoväriainetta E102, joka voi aiheuttaa allergisia reaktioita.

4.5Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

Muiden lääkevalmisteiden vaikutus ranolatsiiniin

CYP3A4:n tai P-gp:n estäjät: Ranolatsiini on sytokromi CYP3A4:n substraatti. CYP3A4-estäjät lisäävät ranolatsiinin plasmapitoisuuksia. Annosriippuvaisten haittavaikutusten mahdollisuus (esim. pahoinvointi, heitehuimaus) saattaa myös lisääntyä lisääntyneiden plasmapitoisuuksien myötä. Samanaikainen hoito 200 mg:lla ketokonatsolia kaksi kertaa vuorokaudessa nosti ranolatsiinin AUC:tä 3,0 – 3,9-kertaisesti ranolatsiinihoidon aikana. Ranolatsiinin yhdistäminen voimakkaisiin CYP3A4- estäjiin (esim. itrakonatsoli, ketokonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli, HIV-proteaasin estäjät, klaritromysiini, telitromysiini, nefatsodoni) on vasta-aiheista (ks. kohta 4.3). Myös greippimehu on voimakas CYP3A4-estäjä.

Diltiatseemi (180–360 mg kerran vuorokaudessa), kohtalainen CYP3A4-estäjä, aiheuttaa ranolatsiinin keskimääräisten vakaan tilan pitoisuuksien annosriippuvaista 1,5 – 2,4-kertaista lisääntymistä. Ranexan huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita on hoidettu diltiatseemilla ja muilla kohtalaisen voimakkailla CYP3A4-estäjillä (esim. erytromysiini, flukonatsoli). Ranexan annoksen säätäminen alaspäin voi olla tarpeen (ks. kohdat 4.2 ja 4.4).

Ranolatsiini on P-gp:n substraatti. P-gp:n estäjät (esim. siklosporiini, verapamiili) nostavat ranolatsiinin plasmatasoja. Verapamiili (120 mg kolme kertaa vuorokaudessa) lisää ranolatsiinin vakaan tilan pitoisuuksia 2,2-kertaisesti. Ranexan annoksen huolellista säätämistä suositellaan potilailla, joita on hoidettu P-gp:n estäjillä. Ranexan annoksen säätäminen alaspäin voi olla tarpeen (ks. kohdat 4.2 ja 4.4).

CYP3A4:n induktorit: Rifampisiini (600 mg kerran vuorokaudessa) vähentää ranolatsiinin vakaan tilan

pitoisuuksia noin 95 %. Ranexa-hoidon aloittamista tulee välttää sinä aikana, kun annostellaan CYP3A4:n induktoreja (esim. rifampisiini, fenytoiini, fenobarbitaali, karbamatsepiini, mäkikuisma) (ks. kohta 4.4).

CYP2D6-estäjät: Ranolatsiini metaboloituu osittain CYP2D6:n kautta; sen takia tämän entsyymin estäjät saattavat lisätä ranolatsiinin plasmapitoisuuksia. Voimakas CYP2D6-estäjä paroksetiini annoksella 20 mg vuorokaudessa lisäsi ranolatsiinin vakaan tason plasmapitoisuuksia keskimäärin 1,2- kertaisesti kun sitä annosteltiin 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Annoksen säätäminen ei ole tarpeen. Kaksi kertaa vuorokaudessa annostellulla 500 mg annostasolla voimakkaan CYP2D6:n estäjän samanaikainen annostelu voi aiheuttaa noin 62-prosenttista nousua ranolatsiinin AUC:ssa.

Ranolatsiinin vaikutukset muihin lääkevalmisteisiin

Ranolatsiini on P-gp:n kohtalaisen voimakas tai voimakas estäjä ja CYP3A4:n lievä estäjä ja se saattaa lisätä P-gp:n tai CYP3A4:n substraattien plasmapitoisuuksia. P-gp:n avulla tapahtuva lääkkeiden jakaantuminen kudoksiin saattaa lisääntyä.

Herkkien CYP3A4-substraattien (esim. simvastatiinin, lovastatiinin) ja CYP3A4-substraattien, joiden terapeuttinen alue on kapea (esim. siklosporiini, takrolimuusi, sirolimuusi, everolimuusi), annosta saattaa olla tarpeen säätää, koska Ranexa saattaa suurentaa näiden lääkkeiden pitoisuutta plasmassa.

Käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että ranolatsiini on CYP2D6:n lievä estäjä. Ranexa 750 mg -tabletti kaksi kertaa vuorokaudessa suurensi metoprololipitoisuuden plasmassa 1,8-kertaiseksi. Metoprololille tai muille CYP2D6:n substraateille altistuminen (esim. propafenoni ja flekainidi tai vähäisemmässä määrin trisykliset masennuslääkkeet ja psykoosilääkkeet) saattaa siksi lisääntyä samanaikaisen annostelun yhteydessä Ranexan kanssa, ja näiden lääkevalmisteiden annoksia saattaa olla tarpeellista pienentää.

CYP2B6:n inhibition mahdollisuutta ei ole arvioitu. Varovaisuutta suositellaan CYP2B6:n substraattien (esim. bupropioni, efavirentsi, siklofosfamidi) samanaikaisen annostelun aikana.

Digoksiini: Plasman digoksiinipitoisuuksien keskimääräistä 1,5-kertaista nousua on raportoitu kun Ranexaa on annosteltu samanaikaisesti digoksiinin kanssa. Digoksiinitasoja tulee sen vuoksi tarkkailla Ranexa-hoidon aloittamisen ja lopettamisen jälkeen.

Simvastatiini: Simvastatiinin metabolia ja puhdistuma ovat erittäin riippuvaisia CYP3A4:sta. Ranexan 1000 mg:n annokset kaksi kertaa vuorokaudessa suurensivat simvastatiinilaktonin ja simvastatiinihapon pitoisuuden plasmassa noin kaksinkertaiseksi. Suuriin simvastatiiniannoksiin on liittynyt rabdomyolyysiä, ja rabdomyolyysitapauksia on havaittu markkinoille tulon jälkeisen käyttökokemuksen yhteydessä Ranexaa ja simvastatiinia saaneilla potilailla. Ranexaa minkä tahansa suuruisina annoksina käyttävien potilaiden simvastatiiniannos on rajoitettava 20 mg:aan kerran päivässä.

Atorvastatiini: Ranexa 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa suurensi kerran vuorokaudessa otetun 80 mg:n atorvastatiiniannoksen Cmax-arvon 1,4-kertaiseksi ja AUC:n 1,3-kertaiseksi ja muutti atorvastatiinin metaboliittien Cmax- ja AUC-arvoa alle 35 %. Ranexa-hoidon aikana saattaa olla syytä harkita atorvastatiiniannoksen pienentämistä ja asianmukaista kliinistä seurantaa.

Muiden CYP3A4:n kautta metaboloituvien statiinien (esim. lovastatiinin) annoksen pienentämistä saattaa olla syytä harkita Ranexa-hoidon aikana.

Takrolimuusi, siklosporiini, sirolimuusi, everolimuusi: CYP3A4-substraatin takrolimuusin pitoisuuden plasmassa on havaittu suurentuneen ranolatsiinin annon jälkeen. Takrolimuusin pitoisuutta veressä suositellaan seuraamaan, jos Ranexaa ja takrolimuusia käytetään samanaikaisesti, ja takrolimuusin annostusta on tällöin säädettävä vastaavasti. Samaa suositellaan myös, jos potilas käyttää muita CYP3A4-substraatteja, joiden terapeuttinen alue on kapea (esim. siklosporiini, sirolimuusi, everolimuusi).

Orgaanisen kationin kuljettaja 2:n (OCT2) kuljettamat lääkkeet: Metformiinialtistus (1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa) plasmassa suureni tyypin 2 diabetesta sairastavilla tutkittavilla 1,4-kertaiseksi, kun samanaikaisesti annettiin 500 mg:n RANEXA-annos kaksi kertaa vuorokaudessa, ja 1,8- kertaiseksi, kun samanaikaisesti annettiin 1000 mg:n RANEXA-annos kaksi kertaa vuorokaudessa. Vaikutus altistukseen muille OCT2:n substraateille, pindololi ja varenikliini mukaan lukien näihin kuitenkaan rajoittumatta, saattaa olla samankaltainen.

Teoriassa on olemassa vaara, että ranolatsiinin samanaikainen annostelu muiden lääkkeiden kanssa, joiden tiedetään pidentävän QTc-aikaa, saattaa aiheuttaa farmakodynaamisen yhteisvaikutuksen ja lisätä kammioperäisten rytmihäiriöiden mahdollista vaaraa. Tällaisia lääkkeitä ovat esim. tietyt antihistamiinit (esim. terfenadiini, astemitsoli, mitsolastiini), tietyt rytmihäiriölääkkeet (esim. kinidiini, disopyramidi, prokainamidi), erytromysiini ja trisykliset masennuslääkkeet (esim. imipramiini, doksepiini, amitriptyliini).

4.6Fertiliteetti, raskaus ja imetys

Raskaus: Ei ole olemassa tarkkoja tietoja ranolatsiinin käytöstä raskaana oleville naisille. Eläinkokeet ovat riittämättömiä ajatellen raskautta koskevia vaikutuksia ja alkion/sikiön kehitystä (ks. kohta 5.3). Mahdollista vaaraa ihmisille ei tunneta. Ranexaa ei pitäisi käyttää raskauden aikana, mikäli käyttö ei ole selvästi välttämätöntä.

Imetys: Ei tiedetä, erittyykö ranolatsiini ihmisen rintamaitoon. Ranolatsiinin erittymistä maitoon ei ole tutkittu eläimillä. Ranexaa ei pitäisi käyttää imetyksen aikana.

Hedelmällisyys: Eläimillä tehdyissä reproduktiotutkimuksissa ei osoitettu hedelmällisyyteen kohdistuvia haittavaikutuksia (ks. kohta 5.3). Ranolatsiinin vaikutusta ihmisen hedelmällisyyteen ei tiedetä.

4.7Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

Tutkimuksia Ranexan vaikutuksesta ajokykyyn tai koneiden käyttökykyyn ei ole tehty. Ranexa voi aiheuttaa heitehuimausta, näön hämärtymistä, kahtena näkemistä, sekavuustiloja, koordinaation poikkeavuutta ja aistiharhoja (ks. kohta 4.8), ja se saattaa vaikuttaa ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn.

4.8Haittavaikutukset

Ranexaa saavilla potilailla esiintyvät haittavaikutukset ovat vakavuudeltaan yleensä lieviä tai kohtalaisia ja ne kehittyvät usein ensimmäisten 2 hoitoviikon aikana. Näitä on raportoitu faasin III kliinisessä kehitysohjelmassa, jossa oli mukana kaikkiaan 1 030 kroonista angina pectorista sairastavaa Ranexa-hoitoa saavaa potilasta.

Haittavaikutukset, joiden ajatellaan ainakin mahdollisesti liittyvän hoitoon, on lueteltu alla elinjärjestelmän, elinjärjestelmäluokan ja absoluuttisen yleisyyden mukaan. Yleisyydet on määritelty

seuraavasti: hyvin yleinen ( 1/10), yleinen ( 1/100, 1/10), melko harvinainen ( 1/1,000 , < 1/100), harvinainen ( 1/10,000, < 1/1,000) ja hyvin harvinainen (< 1/10,000).

Aineenvaihdunta ja ravitsemus

Melko harvinainen: ruokahaluttomuus, vähentynyt ruokahalu, dehydraatio.

Harvinainen: hyponatremia.

Psyykkiset häiriöt

Melko harvinainen: ahdistus, unettomuus, sekavuustila, aistiharhat.

Harvinainen: desorientaatio.

Hermosto

Yleinen: heitehuimaus, päänsärky.

Melko harvinainen: letargia, synkopee, hypestesia, uneliaisuus, vapina, posturaalinen heitehuimaus, parestesiat.

Harvinainen: amnesia, alhainen tajunnan taso, tajunnan menetys, koordinaation poikkeavuudet, kävelyn häiriöt, parosmia.

Silmät

Melko harvinainen: näön hämärtyminen, näköhäiriö, kahtena näkeminen.

Kuulo ja tasapainoelin

Melko harvinainen: huimaus, tinnitus.

Harvinainen: kuulon heikkeneminen

Verisuonisto

Melko harvinainen: kuumat aallot, hypotensio.

Harvinainen: perifeerinen kylmyys, ortostaattinen hypotensio.

Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina

Melko harvinainen: dyspnea, yskä, nenäverenvuoto.

Harvinainen: puristava tunne nielussa

Ruoansulatuselimistö

Yleinen: ummetus, oksentelu, pahoinvointi.

Melko harvinainen: vatsakipu, suun kuivuminen, ruoansulatushäiriö, ilmavaivat, mahavaivat. Harvinainen: haimatulehdus, erosiivinen pohjukaissuolitulehdus, suuhun liittyvä hypestesia.

Iho ja ihonalainen kudos

Melko harvinainen: pruritus, liiallinen hikoilu.

Harvinainen: angioedeema, allerginen dermatiitti, nokkosihottuma, kylmä hiki, ihottuma.

Luusto. lihakset ja sidekudos

Melko harvinainen: raajoissa tuntuva kipu, lihaskrampit, nivelturvotus, lihasheikkous.

Munuaiset ja virtsatiet

Melko harvinainen: dysuria, hematuria, kromaturia.

Harvinainen: akuutti munuaisten vajaatoiminta, virtsaumpi.

Sukupuolielimet ja rinnat

Harvinainen: erektiohäiriö.

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat

Yleinen: astenia

Melko harvinainen: väsymys, perifeerinen ödeema.

Tutkimukset

Melko harvinainen: veren kreatiniinipitoisuuden nousu, veren ureapitoisuuden nousu, pidentynyt QTc- aika, verihiutale- tai valkosolutason nousu, painon lasku.

Harvinainen: maksaentsyymitason nousu

Haittavaikutusprofiili oli yleensä samankaltainen kuin MERLIN-TIMI 36 -tutkimuksessa. Tässä pitkäkestoisessa tutkimuksessa raportoitiin myös akuuttia munuaisten vajaatoimintaa, jonka esiintyvyys oli alle 1 % sekä lumelääkettä että ranolatsiinia saavilla potilailla.

Suoritetut tutkimukset potilailla, joilla haittavaikutusriskin voidaan katsoa olevan suurentunut, kun hoitoa annetaan muilla angina pectorikseen käytetyillä lääkevalmisteilla, esim. diabetespotilaat, potilaat jotka sairastavat I ja II luokan sydämen vajaatoimintaa tai obstruktiivista hengitystiesairautta, vahvistivat että nämä sairaudet eivät liittyneet kliinisesti merkitsevään haittavaikutusten esiintymisen lisääntymiseen.

Haittatapahtumien lisääntymistä havaittiin ranolatsiinia saaneilla potilailla RIVER-PCI-tutkimuksessa (ks. kohta 5.1), jossa potilaille, joilla ilmeni epätäydellinen revaskularisaatio perkutaanisen sepelvaltimotoimenpiteen (PCI) jälkeen, annettiin enintään 1 000 mg ranolatsiinia tai lumelääkettä kaksi kertaa vuorokaudessa noin 70 viikon ajan. Tässä tutkimuksessa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa raportoitiin enemmän ranolatsiiniryhmässä (2,2 % vs. 1,0 % lumelääke). Myös ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä esiintyi useammin ranolatsiinia 1 000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa saaneilla potilailla (1,0 %) verrattuna lumelääkettä saaneisiin (0,2 %). Aivohalvauksen ilmaantuvuus oli kuitenkin samanlainen eri hoitoryhmissä (ranolatsiini 1,7 % vs. lumelääke 1,5 %).

Iäkkäät, munuaisten vajaatoiminta ja alhainen paino: Haittavaikutuksia esiintyi yleensä yleisemmin iäkkäillä ja munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla; näillä alaryhmillä todetut haittavaikutustyypit olivat kuitenkin samankaltaisia kuin yleisesti havaitut haittavaikutukset. Yleisimmin raportoitujen tapausten joukossa seuraavia esiintyi Ranexan yhteydessä useammin

(lumelääkekorjattu) iäkkäillä ( 75-vuotiaat) kuin nuoremmilla potilailla (< 75-vuotiaat): ummetus (8 % vs. 5 %), pahoinvointi (6 % vs. 3 %), hypotensio (5 % vs. 1 %) ja oksentelu (4 % vs. 1 %).

Kun lievää tai kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa sairastavia potilaita (kreatiniinin puhdistuma

30-80 ml/min) verrattiin normaalin munuaistoiminnan omaaviin potilaisiin (kreatiniinin puhdistuma > 80 ml/min), yleisimmin raportoidut tapahtumat ja niiden lumelääkekorjatut lasketut yleisyydet olivat: ummetus (8 % vs. 4 %), heitehuimaus (7 % vs. 5 %) ja pahoinvointi (4 % vs. 2 %).

Pienipainoisilla potilailla ( 60 kg) raportoidut haittavaikutukset olivat yleensä tyypiltään ja yleisyydeltään samankaltaisia kuin potilailla, jotka painoivat enemmän (> 60 kg); seuraavat lumelääkekorjatut haittavaikutukset olivat kuitenkin yleisempiä potilailla, jotka painoivat vähän kuin painavilla potilailla: pahoinvointi (14 % vs. 2 %), oksentelu (6 % vs. 1 %) ja hypotensio (4 % vs. 2 %).

Laboratoriolöydökset: Seerumin kreatiniinin tasojen pieniä, kliinisesti merkityksettömiä, palautuvia nousuja on todettu terveillä vapaaehtoisilla ja Ranexa-hoitoa saaneilla potilailla. Näihin löydöksiin ei liittynyt mitään munuaistoksisuutta. Munuaistoiminnan tutkimus terveillä vapaaehtoisilla osoitti kreatiniinin puhdistuman alenevan ilman muutosta glomerulusfiltraatiossa, mikä on merkki siitä, että kreatiniinin erittyminen on estynyt munuaistiehyeissä.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteenhyöty-haitta –tasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista liitteessä V luetellun kansallisen ilmoitusjärjestelmän kautta.

4.9Yliannostus

Kun tutkittiin suuren annoksen siedettävyyttä angina pectoris -potilailla, yleistyivät heitehuimaus, pahoinvointi ja oksentelu annosriippuvaisesti. Näiden haittavaikutusten lisäksi todettiin yhdessä terveillä vapaaehtoisilla tehdyssä laskimonsisäistä yliannostusta koskevassa tutkimuksessa kaksoiskuvia, väsymystä ja pyörtymistä. Yliannostustapauksessa potilasta tulee tarkkailla huolellisesti, ja hänelle tulee antaa oireenmukaista hoitoa.

Noin 62 % ranolatsiinista sitoutuu plasman proteiineihin, ja täydellisen puhdistuman aikaansaaminen hemodialyysin avulla on sen vuoksi epätodennäköistä.

5.FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

5.1Farmakodynamiikka

Farmakoterapeuttinen ryhmä: muut sydänlääkkeet, ATC-koodi: C01EB18

Vaikutusmekanismi: Ranolatsiinin toimintamekanismia ei juuri tunneta. Ranolatsiinilla saattaa olla joitakin vaikutuksia angina pectorikseen, sillä se estää myöhäistä natriumvirtaa sydämen soluissa. Tämä vähentää solunsisäistä keräytymistä ja siten se myös vähentää solunsisäistä kalsiumin ylikuormitusta. Vähentämällä myöhäistä natriumvirtaa ranolatsiinin katsotaan laskevan tätä solunsisäistä ionien epätasapainotilaa iskemian aikana. Tämän solun kalsiumin ylikuormituksen vähenemisen odotetaan parantavan sydänlihaksen relaksaatiota ja siten myös vähentävän vasemman kammion diastolista jäykkyyttä. Kliinistä näyttöä siitä, että ranolatsiini estää myöhäistä natriumvirtaa, näkyy QTc-ajan merkitsevässä lyhentymisessä ja diastolisen relaksaation parantumisessa avoimessa tutkimuksessa, joka tehtiin viidellä pitkän QT-oireyhtymän potilaalla (LQT3:lla oli SCN5A ∆KPQ - geenimutaatio).

Nämä vaikutukset eivät ole riippuvaisia muutoksista sydämen sykkeestä, verenpaineessa eivätkä verisuonten laajentumisessa.

Farmakodynaamiset vaikutukset

Hemodynamiikka: Keskimääräisen sydämensykkeen (< 2 lyöntiä minuutissa) ja keskimääräisen systolisen verenpaineen (< 3 mm Hg) vähäistä laskua todettiin potilailla, jotka kontrolloiduissa tutkimuksissa saivat ranolatsiinihoitoa joko pelkästään tai yhdistelmähoitona muiden angina pectoriksen hoitoon käytettävien lääkkeiden kanssa.

Elektrokardiografiset vaikutukset: Annokseen ja plasmapitoisuuteen liittyvää QTc-ajan pidentymistä (noin 6 millisekuntia annoksella 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa), T-aallon amplitudin pienenemistä ja joissakin tapauksissa pykäläisiä T-aaltoja on todettu Ranexa-hoitoa saaneilla potilailla. Näiden pinta-EKG:ssa esiintyvien ranolatsiinin vaikutusten uskotaan johtuvan nopeasti korjautuvan kaliumvirran estymisestä, mikä pidentää ventrikulaarista aktiopotentiaalia, ja myöhäisen natriumvirran estymisestä, mikä lyhentää ventrikulaarista aktiopotentiaalia. Väestöanalyysi 1 308 potilaan ja terveen vapaaehtoisen yhdistetyistä tiedoista osoitti QTc:n keskimääräistä nousua lähtötasosta

2,4 millisekunnilla per 1000 ng/ml ranolatsiinin plasmapitoisuudessa. Tämä arvo on yhdenmukainen keskeisistä kliinisistä tutkimuksista saatujen tietojen kanssa, joissa 500 mg ja 750 mg kahdesti vuorokaudessa annostelun keskimääräiset muutokset lähtötilanteesta QTcF (Fridericia-korjaus) olivat vastaavasti 1,9 ja 4,9 millisekuntia. Nousun jyrkkyys on suurempi kliinisesti merkitsevää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla.

Laajassa vaikutustutkimuksessa (MERLIN-TIMI 36), joka tehtiin 6 560:lla akuuttia koronaarisyndroomaa (ACS) sairastavalla UA/NSTEMI-potilaalla (potilailla, joilla oli epästabiili angina pectoris tai sydäninfarkti ilman ST-nousuja), ei Ranexan ja lumelääkkeen välillä kaikki riskit huomioon otettuna ollut eroa yleisessä kuolemanvaarassa (suhteellinen riski, ranolatsiini:lumelääke 0,99), äkillisen sydänkuoleman riskissä (suhteellinen riski, ranolatsiini:lumelääke 0,87) tai symptomaattisten dokumentoitujen rytmihäiriöiden yleisyydessä (3,0 % vs. 3,1 %).

Mitään proarytmisiä vaikutuksia ei todettu Ranexa-hoitoa saaneella 3 162 potilaalla MERLIN-TIMI 36 -tutkimuksessa suoritetun 7 vuorokautta kestäneen Holter-tutkimuksen perusteella. Ranexa-hoitoa saaneilla (80 %) oli merkitsevästi vähemmän rytmihäiriöitä kuin lumelääkettä saaneilla (87 %),

8 lyönnin kammiotakykardia mukaan luettuna (5 % vs. 8 %).

Kliininen teho ja turvallisuus: Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet Ranexan tehokkuuden ja turvallisuuden kroonista angina pectorista sairastavilla potilailla, joko yksistään käytettynä tai kun muista angina pectoris -lääkkeistä saatava hyöty ei ollut paras mahdollinen.

Keskeisessä tutkimuksessa CARISA:ssa Ranexa lisättiin hoitoon, joka koostui 50 mg kerran vuorokaudessa annettavasta atenololista, 5 mg kerran vuorokaudessa annettavasta amlodipinista tai 180 mg kerran vuorokaudessa annettavasta diltiatseemista. Kaikkiaan 823 potilasta (23 % naisia) randomoitiin saamaan 12 viikon hoitokuuri Ranexaa 750 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä. Liitännäishoitona käytettynä Ranexa osoitti lumelääkettä parempaa tehokkuutta rasitusajan alimpien arvojen pidentymiseen 12 viikon kohdalla kummallakin

tutkitulla annoksella. Rasituksen kestossa ei kuitenkaan ollut mitään eroa näiden kahden annoksen välillä (24 sekuntia lumelääkkeeseen verrattuna; p 0,03).

Ranexa aikaansai merkitsevää viikoittaista angina pectoris -kohtausten lukumäärän ja lyhytvaikutteisen nitroglyseriinin kulutuksen laskua lumelääkkeeseen verrattuna. Hoidon aikana ei kehittynyt sietokykyä ranolatsiinille, eikä angina pectoris -kohtausten lisääntymistä (poisjättövaikutusta) havaittu äkillisen lopettamisen jälkeen. Rasituksen keston paraneminen naisilla oli noin 33 % miehillä todetusta paranemisen tasosta annostasolla 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa. Angina pectoris -kohtausten yleisyys ja nitroglyseriinin kulutus vähenivät kuitenkin sekä miehillä että naisilla samalla tavalla. Annosriippuvaisten haittavaikutusten ja kaksi kertaa vuorokaudessa annosteltujen 750 mg ja 1000 mg annosten samankaltaisen tehokkuuden vuoksi suurimpana annoksena suositellaan 750 mg kaksi kertaa vuorokaudessa.

Toisessa, ERICA-nimisessä tutkimuksessa Ranexa lisättiin amlodipiinia 10 mg kerran vuorokaudessa saavien hoitoon (suurin suositeltu annos). Kaikkiaan 565 potilasta randomoitiin saamaan 1 viikon ajan Ranexan aloitusannos 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä, ja sen jälkeen 6 viikon hoitokuuri 1000 mg Ranexaa kaksi kertaa vuorokaudessa tai lumelääkettä sekä samanaikaisena hoitona lisäksi 10 mg amlodipiinia kerran vuorokaudessa. Lisäksi 45 % tutkimusväestöstä sai myös pitkävaikutteisia nitraatteja. Ranexa aikaansai merkitsevää laskua angina pectoris -kohtausten viikoittaisessa lukumäärässä (p = 0,028) ja lyhytvaikutteisen nitroglyseriinin kulutuksessa (p = 0,014) lumelääkkeeseen verrattuna. Sekä angina pectoris -kohtausten että käytettyjen nitroglyseriinitablettien keskimääräinen lukumäärä aleni noin yhdellä viikossa.

Pääasiallisessa sopivaa annosta selvittäneessä MARISA-tutkimuksessa ranolatsiinia käytettiin ainoana lääkkeenä. Kaikkiaan 191 potilasta randomoitiin saamaan Ranexa-hoitoa annoksella 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, 1500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, sekä vastaavasti lumelääkettä, kutakin 1 viikon ajan vaihtovuoroisessa kokeessa. Ranexa oli merkitsevästi parempi lumelääkkeeseen verrattuna kun verrattiin rasitusajan pitenemistä, aikaa joka kului rasitusrintakipuun ja 1 mm ST-segmentin alenemaan kaikilla tutkituilla annoksilla, ja samalla todettiin selvä annosvaste-suhde. Rasituskeston piteneminen oli tilastollisesti merkitsevää lumelääkkeeseen verrattuna kaikkien kolmen ranolatsiiniannoksen kohdalla 24 sekunnista annosteltaessa 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa 46 sekuntiin annosteltaessa 1500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa, mikä osoittaa annokseen liittyvää vastetta. Tässä tutkimuksessa rasituksen kesto oli pisin 1500 mg:n ryhmässä; haittavaikutuksissa oli kuitenkin suhteetonta lisääntymistä, eikä 1500 mg:n annosta enää tutkittu sen pidempään.

Laajassa vaikutustutkimuksessa (MERLIN-TIMI 36-tutkimus) 6 560 UA/NSTEMI ACS-potilaalla ei havaittu eroa kokonaiskuolleisuuden riskissä (suhteellinen riski ranolatsiini:lumelääke 0,99), äkillisen sydänkuoleman riskissä (suhteellinen riski ranolatsiini:lumelääke 0,87), eikä symptomaattisten dokumentoitujen rytmihäiriöiden yleisyydessä (3,0 % vs. 3,1 %) Ranexan ja lumelääkkeen välillä, kun Ranexa lisättiin tavanomaiseen lääkehoitoon (ml. beetasalpaajat, kalsiumkanavan salpaajat, nitraatit, verihiutaleiden toimintaa estävät, lipidejä laskevat lääkkeet ja ACE-estäjät). Noin puolella MERLIN- TIMI 36 -tutkimuksen potilaista oli aikaisemmin ollut angina pectoris. Tulokset osoittivat, että rasituskesto piteni 31 sekuntia ranolatsiinipotilailla lumelääkepotilaisiin verrattuna (p = 0,002). Seattle Angina -kyselytutkimus osoitti lumelääkettä saaneisiin potilaisiin verrattuna merkitseviä vaikutuksia usealla alueella, ml. angina pectoriksen yleisyydessä (p < 0,001).

Vain pieni määrä muita kuin valkoihoisia otettiin mukaan kontrolloituihin kliinisiin tutkimuksiin; tehosta ja turvallisuudesta näillä ei sen vuoksi voida tehdä johtopäätöksiä.

Kaksoissokkoutettuun, lumekontrolloituun ja tapahtumapohjaiseen vaiheen 3 tutkimukseeen (RIVER- PCI) osallistui 2 604 vähintään 18-vuotiasta potilasta, joilla oli ilmennyt pitkäaikaista rasitusrintakipua ja perkutaanisen sepelvaltimotoimenpiteen (PCI) jälkeinen epätäydellinen revaskularisaatio. Potilaiden lääkeannos suurennettiin asteittain 1 000 mg:aan kaksi kertaa vuorokaudessa (annos ei ole hyväksytty nykyisessä valmisteyhteenvedossa). Ensisijaisessa yhdistelmäpäätemuuttujassa (aika ensimmäiseen iskemiasta johtuvaan revaskularisaatioon tai aika iskemiasta johtuvaan sairaalahoitoon ilman revaskularisaatiota) ei havaittu merkitsevää eroa ranolatsiiniryhmässä (26,2 %) verrattuna

lumeryhmään (28,3 %), riskisuhde 0,95 , 95 %:n luottamusväli 0,82-1,10, p = 0,48. Mistä tahansa syystä johtuvan kuolleisuuden, kardiovaskulaarisen kuoleman tai merkittävän kardiovaskulaarisen haittatapahtuman (MACE) sekä sairaalahoitoon johtavan sydämen vajaatoiminnan riskit olivat samankaltaisia eri hoitoryhmissä, kun tarkastellaan koko tutkimuspopulaatiota. MACE-tapahtumia raportoitiin kuitenkin useammin vähintään 75-vuotiailla ranolatsiinia saaneilla potilailla verrattuna lumelääkettä saaneisiin (17,0 % vs. 11,3 %). Lisäksi mistä tahansa syystä johtuva kuolleisuus kasvoi lukumääräisesti vähintään 75-vuotiailla potilailla (9,2 % vs. 5,1 %, p = 0,074).

5.2Farmakokinetiikka

Suun kautta annostellun Ranexan jälkeen plasman huippupitoisuudet (Cmax) ovat tyypillisesti havaittavissa 2-6 tunnin kuluessa. Kaksi kertaa vuorokaudessa tapahtuvassa annostelussa vakaa tilaa saavutetaan yleensä 3 vuorokauden kuluessa.

Imeytyminen: Ranolatsiinin absoluuttisen biologisen hyötyosuuden keskiarvo heti lääkeainetta vapauttavien ranolatsiini-tablettien oraalisen annostelun jälkeen oli 35−50 %, ja se vaihteli suuresti potilaiden välillä. Ranexaaltistus lisääntyy enemmän kuin annosta vastaavasti. Vakaan tilan AUC:ssa tapahtui 2,5-3-kertainen nousu kun annosta lisättiin 500 mg:sta 1000 mg:aan annosteltuna kaksi kertaa vuorokaudessa. Terveillä vapaaehtoisilla tehdyssä farmakokineettisessä tutkimuksessa vakaa tilan Cmax keskiarvo oli noin 1770 (SD 1040) ng/ml ja vakaan tilan AUC0-12 keskiarvo oli 13,700 (SD 8290) ng x h/ml kaksi kertaa vuorokaudessa annetun 500 mg:n annoksen jälkeen. Ruoka ei vaikuta ranolatsiinin imeytymisnopeuteen –eikä imeytymisen määrään.

Jakautuminen: Noin 62 % ranolatsiinista on sitoutunut plasman proteiinehin, pääasiassa happaman alfa-1-glykoproteiiniin ja heikosti albumiiniin. Vakaan tilan jakaantumistilavuuden (Vss) keskiarvo on noin 180 litraa.

Eliminaatio: Ranolatsiini eliminoituu pääasiallisesti metaboloitumalla. Alle 5 % annoksesta erittyy muuttumattomana virtsaan ja ulosteisiin. Oraalisen, terveille vapaaehtoisille annetun 500 mg:n [14C]-ranolatsiinin kerta-annoksen jälkeen 73 % radioaktiivisuudesta löytyi virtsasta ja 25 % ulosteesta.

Ranolatsiinin puhdistuma on annosriippuvaista ja se vähenee annosta nostettaessa. Eliminaation puoliintumisaika on noin 2−3 tuntia laskimonsisäisen annostelun jälkeen. Lopullinen puoliintumisaika vakaassa tilassa ranolatsiinin oraalisen annostelun jälkeen on noin 7 tuntia, mikä johtuu imeytymisnopeuden rajoittamasta eliminaatiosta.

Biotransformaatio: Ranolatsiinin metabolia on nopeaa ja laaja. Terveillä aikuisilla koehenkilöillä ranolatsiinin osuus on noin 13 % plasman radioaktiivisuudesta [14C]-ranolatsiinin oraalisen 500 mg:n kerta-annoksen jälkeen. Suuri määrä metaboliitteja on löydetty ihmisen plasmasta (47 metaboliittia),

virtsasta ( 100 metaboliittia) ja ulosteesta (25 metaboliittia). Neljätoista ensikierron kulkureittiä on tunnistettu, niistä tärkeimmät ovat O-demetylaatio ja N-dealkylaatio. Ihmisen maksamikrosomeja käyttämällä tehdyt in vitro -tutkimukset osoittavat, että ranolatsiini metaboloituu pääasiassa CYP3A4:n, mutta myös CYP2D6:n avulla. Kun annosteltiin 500 mg kaksi kertaa vuorokaudessa potilaille, joilla ei ole CYP2D6-aktiivisuutta (hitaat metaboloijat) AUC oli 62 % korkeampi kuin potilailla, joilla on metabolointikykyinen CYP2D6 (nopeat metaboloijat). Vastaava ero oli 25 %, kun käytettiin annosta 1000 mg kaksi kertaa vuorokaudessa.

Erityisväestöt

Eri tekijöiden vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan arvioitiin farmakokineettisessa väestötutkimuksessa 928 angina pectoris -potilaalla ja terveellä koehenkilöllä.

Sukupuolen vaikutus: Sukupuolella ei ollut mitään kliinisesti merkittävää vaikutusta farmakokineettisiin parametreihin.

Iäkkäät potilaat: Pelkällä iällä ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta farmakokineettisiin

parametreihin. Altistuminen ranolatsiinille saattaa iäkkäillä kuitenkin olla suurentunut munuaisten toiminnan ikään liittyvän alentumisen vuoksi.

Kehon paino: Altistuksen arvioitiin 40 kg painavilla henkilöillä olevan noin 1,4-kertaa suurempi kuin 70 kg painavilla henkilöillä.

Sydämen vajaatoiminta: NYHA:n III ja IV luokan sydämen vajaatoimintapotilailla arvioitiin olevan noin 1,3-kertaa suuremmat plasmapitoisuudet.

Munuaisten vajaatoiminta: Tutkimuksessa, jossa arvioitiin munuaisten toiminnan vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan, ranolatsiinin AUC oli lievää, kohtalaista ja vaikeaa vajaatoimintaa sairastavilla koehenkilöillä keskimäärin 1,7 - 2-kertaa korkeampi kuin henkilöillä, joilla oli normaali munuaisten toiminta. Potilaskohtainen AUC:n vaihtelu oli suuri munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla. Metaboliittien AUC nousi munuaisten toiminnan vähentyessä. Yhden farmakologisesti aktiivin ranolatsiinin metaboliitin AUC oli vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla noussut 5-kertaisesti.

Populaatiofarmakokineettisessa analyysissa arvioitiin, että ranolatsiinin altistuminen oli 1,2-kertainen kohtalaista vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (kreatiniinin puhdistuma 40 ml/min). Vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla koehenkilöillä (kreatiniinin puhdistuma 10–30 ml/min) arvioitiin olevan 1,3 – 1,8-kertaa suurempi altistuminen ranolatsiinille.

Dialyysin vaikutusta ranolatsiinin farmakokinetiikkaan ei ole arvioitu.

Maksan vajaatoiminta: Ranolatsiinin farmakokinetiikkaa on arvioitu lievää tai kohtalaista maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavista potilaista ei ole tietoja. Ranolatsiinin AUC ei muuttunut lievää maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla, mutta se suureni 1,8-kertaiseksi kohtalaista vajaatoimintaa sairastavilla. QT-ajan pidentyminen oli suurempaa näillä potilailla.

Pediatriset potilaat: Ranolatsiinin farmakokineettisia parametreja ei ole tutkittu lapsiväestöllä (< 18-vuotiaat).

5.3Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

Haittavaikutukset, joita ei todettu kliinisissä tutkimuksissa, mutta joita eläimillä esiintyi kliinistä altistusta vastaavilla tasoilla, olivat seuraavat: ranolatsiinin käyttöön liittyi kouristuksia ja kuolemantapausten lisääntymistä rotilla ja koirilla, plasmapitoisuuksilla jotka olivat noin 3-kertaa suurempia kuin suurimmilla suositelluilla hoitoannoksilla aikaansaadut.

Krooniseen toksisuuteen liittyvät rotalla tehdyt tutkimukset osoittivat, että hoitoon liittyi lisämunuaisen muutoksia altistustasoilla, jotka olivat hieman korkeampia kuin kliinisillä potilailla tavatut tasot. Tämä vaikutus liittyy plasman kolesterolipitoisuuksien nousuun. Samanlaisia muutoksia ei ole tavattu ihmisellä. Ihmisellä ei havaittu mitään adrenokortikaaliseen akseliin kohdistuvaa vaikutusta.

Pitkäaikaisissa karsinogeenisuustutkimuksissa, joissa käytetyt ranolatsiiniannokset olivat korkeintaan 50 mg/kg/vrk (150 mg/m2/vrk) hiirellä ja 150 mg/kg/vrk (900 mg/m2/vrk) rotalla, ei tavattu minkään kasvaintyypin ilmaantuvuuden merkittävää lisääntymistä. Nämä annokset vastaavat 0,1- ja 0,8- kertaisia suositeltuja ihmisen suurempia annoksia, joka on 2 grammaa laskettuna mg/m2 -perusteella, ja edustaa siedettyjä maksimiannoksia näillä lajeilla.

Alkioon ja emoon kohdistuvia merkkejä toksisuudesta, mutta ei teratogeenisuudesta, tavattiin ranolatsiiniannoksilla, jotka olivat korkeintaan 400 mg/kg/vrk (2400 mg/m2/vrk) rotilla ja

150 mg/kg/vrk (1800 mg/m2/vrk) kaniineilla. Nämä annokset vastaavat 2,7 ja 2 kertaa ihmiselle suositeltavaa suurinta annosta.

Eläinkokeet eivät viittaa siihen, että ranolatsiinilla olisi suoria tai epäsuoria haitallisia vaikutuksia uroksen tai naaraan hedelmällisyyteen.

6.FARMASEUTTISET TIEDOT

6.1Apuaineet

Kaikkien ranolatsiini-depottablettien sisältämät apuaineet:

Karnaubavaha

Hypromelloosi

Magnesiumstearaatti

Metakryylihappo-etyyliakrylaatti-kopolymeeri (1:1)

Mikrokiteinen selluloosa

Natriumhydroksidi

Titaanidioksidi

750 mg:n tabletit sisältävät lisäksi seuraavia apuaineita: Glyserolitriasetaatti

Laktoosimonohydraatti

Sininen #1/briljantin sininen FCF alumiinilakka (E133) ja keltainen #5/tartratsiinialumiinilakka (E102)

6.2Yhteensopimattomuudet

Ei oleellinen.

6.3Kestoaika

Läpipainopakkaus: 5 vuotta

Pullo: 4 vuotta

6.4Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

6.5Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot)

PVC/PVDC/alumiinista valmistetut läpipainopakkaukset, kukin läpipainolevy sisältää 15 tai 20 tablettia. Kukin pakkaus sisältää 2, 3 tai 5 läpipainolevyä (30, 60, tai 100 tablettia) tai yhden HDPE- pullon sisältäen 60 tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

6.6Erityiset varotoimet hävittämiselle

Ei erityisvaatimuksia.

7.MYYNTILUVAN HALTIJA

Menarini International Operations Luxembourg S.A. 1, Avenue de la Gare, L-1611 Luxembourg Luxemburg

8.MYYNTILUVAN NUMERO(T)

EU/1/08/462/005 60 tablettia läpipainopakkauksessa

EU/1/08/462/006 60 tablettia pullossa

EU/1/08/462/011 30 tablettia läpipainopakkauksessa

EU/1/08/462/012 100 tablettia läpipainopakkauksessa

9.MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Myyntiluvan myöntämispäivämäärä: 9. heinäkuuta 2008

Uudistamispäivämäärä: 06 maaliskuu 2013

10.TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätietoa tästä lääkevalmisteesta on Euroopan lääkeviraston verkkosivuilla http://www.ema.europa.eu/.

Kommentit

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z
  • Apua
  • Get it on Google Play
  • Lisätietoja
  • Info on site by:

  • Presented by RXed.eu

  • 27558

    lista reseptilääkkeistä