Finnish
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z

Vipidia (alogliptin) – Valmisteyhteenveto - A10BH04

Updated on site: 10-Oct-2017

Lääkkeen nimiVipidia
ATC-koodiA10BH04
Lääkeainealogliptin
ValmistajaTakeda Pharma A/S

Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan epäillyistä lääkkeen haittavaikutuksista. Ks. kohdasta 4.8, miten haittavaikutuksista ilmoitetaan.

1.LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

Vipidia 6,25 mg, kalvopäällysteiset tabletit

2.VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

Yksi tabletti sisältää 6,25 mg:aa alogliptiiniä vastaavan määrän alogliptiinibentsoaattia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1.

3.LÄÄKEMUOTO

Kalvopäällysteinen tabletti (tabletti).

Vaalean pinkki, soikea (noin 9,1 mm pitkä ja 5,1 mm leveä), kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella lukee "TAK" "ALG-6.25" harmaalla musteella.

4.KLIINISET TIEDOT

4.1Käyttöaiheet

Vipidia on tarkoitettu vähintään 18-vuotiaille tyypin 2 diabetesta sairastaville aikuisille parantamaan glukoositasapainoa yhdessä muiden seerumin glukoosipitoisuutta pienentävien lääkevalmisteiden, mukaan lukien insuliinin, kanssa, kun nämä valmisteet eivät yhdessä ruokavalion ja liikunnan kanssa pidä glukoosipitoisuutta riittävän hyvin hallinnassa (ks. kohdista 4.4, 4.5 ja 5.1 lisätietoja eri yhdistelmistä).

4.2Annostus ja antotapa

Annostus

Vipidia-valmistetta on saatavana 25 mg:n, 12,5 mg:n ja 6,25 mg:n kalvopäällysteisinä tabletteina eri annostusvaihtoehtojen helpottamiseksi.

Aikuiset (≥ 18-vuotiaat)

Suositeltu alogliptiiniannos on yksi 25 mg:n tabletti kerran päivässä metformiinin, tiatsolidiinidionin, sulfonyyliurean tai insuliinin kanssa käytettynä tai kolmoishoitona metformiinin ja tiatsolidiinidionin tai insuliinin kanssa.

Kun alogliptiiniä käytetään yhdessä metformiinin ja/tai tiatsolidiinidionin kanssa, metformiinin ja/tai tiatsolidiinidionin annos pysyy muuttumattomana ja Vipidia-valmiste otetaan niiden kanssa samanaikaisesti.

Kun alogliptiiniä käytetään yhdessä sulfonyyliurean tai insuliinin kanssa, pienempää sulfonyyliurea- tai insuliiniannosta voidaan harkita hypoglykemiariskin pienentämiseksi (ks. kohta 4.4).

Varovaisuutta on hyvä noudattaa, kun alogliptiiniä käytetään yhdessä metformiinin ja tiatsolidiinidionin kanssa, koska kolmoishoitoon on todettu liittyvän suurentunut hypoglykemian riski (ks. kohta 4.4). Jos hypoglykemiaa esiintyy, voidaan harkita pienempää tiatsolidiinidioni- tai metformiiniannosta.

Alogliptiinin turvallisuutta ja tehoa käytettynä kolmoishoitona yhdessä metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa ei ole varmistettu täysin.

Erityisryhmät

Iäkkäät henkilöt (≥ 65-vuotiaat)

Annosta ei tarvitse muuttaa iän perusteella. Iäkkäiden potilaiden alogliptiiniannostelussa on kuitenkin hyvä olla konservatiivinen, sillä heidän munuaisten toimintansa saattaa olla heikentynyttä.

Munuaisten vajaatoiminta

Jos potilaalla on lievä munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma > 50–≤ 80 ml/min), alogliptiiniannosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 5.2).

Jos potilaalla on keskivaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma ≥ 30–≤ 50 ml/min), potilaalle annetaan puolet suositellusta alogliptiiniannoksesta (12,5 mg kerran vuorokaudessa; ks. kohta 5.2).

Jos potilaalla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma < 30 ml/min) tai dialyysihoitoa vaativa loppuvaiheen munuaissairaus, potilaalle annetaan neljäsosa suositellusta alogliptiiniannoksesta (6,25 mg kerran vuorokaudessa). Alogliptiini voidaan ottaa dialyysin ajankohdasta riippumatta. Kokemukset munuaisdialyysihoitoa tarvitsevista potilaista ovat vähäisiä. Alogliptiiniä ei ole tutkittu peritoneaalidialyysiä saavilla potilailla (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Munuaisten toiminnan asianmukainen arviointi on suositeltavaa ennen hoidon aloittamista ja säännöllisesti sen aikana (ks. kohta 4.4).

Maksan vajaatoiminta

Jos potilaalla on lievä tai keskivaikea maksan vajaatoiminta, annosta ei tarvitse muuttaa (Child-Pughin pisteet 5–9). Alogliptiinin käyttöä vaikeaa maksan vajaatoimintaa (Child-Pughin pisteet > 9) sairastavien hoidossa ei ole tutkittu, ja siksi valmisteen käyttöä ei suositella näille potilaille (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Pediatriset potilaat

Vipidia-valmisteen turvallisuutta ja tehoa < 18-vuotiaiden lasten ja nuorten lääkityksessä ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla.

Antotapa

Suun kautta

Vipidia otetaan kerran vuorokaudessa aterioista riippumatta. Tabletit niellään kokonaisina veden kera.

Jos annos jää väliin, se on otettava niin pian kuin potilas muistaa sen. Kaksinkertaista annosta ei pidä ottaa samana päivänä.

4.3Vasta-aiheet

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa 6.1 mainituille apuaineille tai aiempi minkä tahansa dipeptidyylipeptidaasi-4:n (DPP-4) estäjän aiheuttama vakava yliherkkyysreaktio, mukaan lukien anafylaktinen reaktio, anafylaktinen sokki ja angioedeema (ks. kohdat 4.4 ja 4.8).

4.4Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

Yleistä

Vipidia-valmistetta ei saa käyttää tyypin 1 diabetesta sairastavien potilaiden hoidossa tai diabeettisen ketoasidoosin hoitoon. Vipidia ei korvaa insuliinia tarvitsevien potilaiden insuliinihoitoa.

Käyttö muiden hyperglykemialääkkeiden kanssa ja hypoglykemia

Koska hypoglykemiariski on suurempi yhteiskäytössä sulfonyyliurean, insuliinin tai tiatsolidiinidioni+metformiiniyhdistelmähoidon kanssa, pienempää näiden lääkkeiden annosta on harkittava hypoglykemian riskin pienentämiseksi, kun niitä käytetään yhdessä alogliptiinin kanssa (ks. kohta 4.2).

Ei-tutkitut yhdistelmähoidot

Alogliptiiniä ei ole tutkittu yhdessä natriumin- ja glukoosinkuljettajaproteiini 2:n (SGLT-2) estäjien tai GLP (glukagonin kaltainen peptidi)-1-analogien kanssa eikä virallisesti kolmoishoitona metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa.

Munuaisten vajaatoiminta

Koska keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai dialyysihoitoa vaativaa loppuvaiheen munuaissairautta sairastavien potilaiden annosta on muutettava, on suositeltavaa arvioida munuaisten toiminta asianmukaisesti ennen alogliptiinihoidon aloittamista ja säännöllisesti hoidon aikana (ks. kohta 4.2).

Kokemukset munuaisdialyysihoitoa tarvitsevista potilaista ovat vähäisiä. Alogliptiiniä ei ole tutkittu peritoneaalidialyysiä saavilla potilailla (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Maksan vajaatoiminta

Alogliptiiniä ei ole tutkittu vaikeaa maksan vajaatoimintaa (Child-Pughin pisteet > 9) sairastavien hoidossa, ja siksi valmisteen käyttöä ei suositella näille potilaille (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Sydämen vajaatoiminta

Alogliptiinin käytöstä on niukasti kokemusta kliinisissä tutkimuksissa sellaisten potilaiden hoidossa, joilla on NYHA-luokkien III ja IV mukainen sydämen vajaatoiminta, ja näitä potilaita hoidettaessa on noudatettava varovaisuutta.

Yliherkkyysreaktiot

Yliherkkyysreaktioita, mukaan lukien anafylaktiset reaktiot, angioedeema ja eksfoliatiiviset ihottumat, mukaan lukien Stevens–Johnsonin oireyhtymä ja erythema multiforme, on havaittu DPP-4-estäjien käytön yhteydessä, ja niitä on raportoitu spontaanisti alogliptiinistä sen myyntiin tulon jälkeen. Kliinisissä alogliptiinitutkimuksissa anafylaktisia reaktioita raportoitiin vähän.

Akuutti haimatulehdus

DPP-4-estäjien käyttöön on liittynyt akuutin haimatulehduksen kehittymisen vaara. 13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä 25 mg:n ja 12,5 mg:n alogliptiiniannoksilla haimatulehdusilmoitusten määrä oli 2 ja 1 tapausta 1000 potilasvuotta kohden. Samoissa tutkimuksissa vaikuttavaa ainetta sisältävää verrokkivalmistetta saaneilla raportoitiin 1 haimatulehdustapaus ja lumelääkettä saaneilla 0 tapausta 1000 potilasvuotta kohden. Sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa raportoidun haimatulehduksen ilmaantuvuus oli alogliptiinia saavilla potilailla 3 tapahtumaa ja lumelääkettä saavilla potilailla 2 tapahtumaa 1000 potilasvuotta kohden. Myyntiin tulon jälkeen on raportoitu

spontaanisti akuutteja haimatulehduksia. Potilaille on hyvä kertoa akuutin haimatulehduksen tyypillisestä oireesta: jatkuvasta kovasta vatsakivusta, joka voi säteillä selkään. Jos haimatulehdusta epäillään, Vipidia-hoito on keskeytettävä; jos haimatulehdus varmistuu, Vipidia-hoitoa ei saa aloittaa uudelleen. Varovaisuutta pitää noudattaa, jos potilaalla on aikaisemmin ollut haimatulehdus.

Maksavaikutukset

Valmisteen markkinoille tulon jälkeen on raportoitu maksan toimintahäiriöitä, mukaan lukien maksan vajaatoimintaa. Syysuhdetta ei ole varmistettu. Potilaiden tilaa pitää seurata tarkasti siltä varalta, että heille tulee maksaan liittyviä poikkeavuuksia. Jos potilaalla on maksavaurioon viittaavia oireita, maksakokeet on syytä tehdä välittömästi. Jos havaitaan poikkeavuus eikä sille löydy vaihtoehtoista etiologiaa, alogliptiinihoidon lopettamista on syytä harkita.

4.5Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

Muiden lääkevalmisteiden vaikutukset alogliptiiniin

Alogliptiini erittyy pääasiassa muuttumattomana virtsaan ja sen metaboloituminen sytokromi (CYP) P450 -entsyymijärjestelmän kautta on erittäin vähäistä (ks. kohta 5.2). Yhteisvaikutuksia CYP- järjestelmää estävien yhdisteiden kanssa ei siis ole odotettavissa eikä niitä ole ilmennyt.

Kliinisten yhteisvaikutustutkimusten tulokset osoittavat myös, että gemfibrotsiilillä (CYP2C8/9- estäjä), flukonatsolilla (CYP2C9-estäjä), ketokonatsolilla (CYP3A4-estäjä), siklosporiinilla (p- glykoproteiiniestäjä), vogliboosilla (alfaglukosidaasin estäjä), digoksiinilla, metformiinilla, simetidiinillä, pioglitatsonilla tai atorvastatiinilla ei ole kliinisesti merkittäviä vaikutuksia alogliptiinin farmakokinetiikkaan.

Alogliptiinin vaikutukset muihin lääkevalmisteisiin

In vitro -tutkimukset viittaavat siihen, että alogliptiini ei estä tai indusoi CYP 450 -isoformeja pitoisuuksilla, jotka saavutetaan suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella (ks. kohta 5.2). Yhteisvaikutuksia CYP 450 -isoformien substraattien kanssa ei siis ole odotettavissa eikä niitä ole ilmennyt. In vitro -tutkimuksissa havaittiin, ettei alogliptiini ole tärkeiden lääkkeitä munuaisiin siirtävien kuljettajaproteiinien substraatti tai estäjä. Näitä ovat mm. orgaaninen anionin kuljettaja 1, orgaaninen anionin kuljettaja 3 tai orgaaninen kationin kuljettaja 2 (OCT2). Lisäksi kliiniset tiedot eivät viittaa yhteisvaikutuksiin p-glykoproteiinin estäjien tai substraattien kanssa.

Kliinisissä tutkimuksissa alogliptiinillä ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta kofeiinin, (R)- varfariinin, pioglitatsonin, glibenklamidin, tolbutamidin, (S)-varfariinin, dekstrometorfaanin, atorvastatiinin, midatsolaamin, oraalisten ehkäisyvalmisteiden (noretindronin ja etinyyliestradiolin), digoksiinin, feksofenadiinin, metformiinin tai simetidiinin farmakokinetiikkaan, mikä viittaa in vivo vähäisiin yhteisvaikutuksiin CYP1A2:n, CYP3A4:n, CYP2D6:n, CYP2C9:n, p-glykoproteiinin ja OCT2:n substraattien kanssa.

Alogliptiinillä ei ollut vaikutusta terveiden tutkimushenkilöiden protrombiiniaikaan tai INR-arvoon, kun sitä annettiin samanaikaisesti varfariinin kanssa.

Yhdistäminen muihin diabeteslääkkeisiin

Tulokset metformiini-, pioglitatsoni- (tiatsolidiinidioni), vogliboosi- (alfaglukosidaasin estäjä) ja glibenklamidi (sulfonyyliurea) -tutkimuksista eivät ole osoittaneet kliinisesti merkittäviä farmakokineettisiä yhteisvaikutuksia.

4.6Fertiliteetti, raskaus ja imetys

Raskaus

Ei ole olemassa tietoja alogliptiinin käytöstä raskaana olevien naisten hoidossa. Eläinkokeissa ei ole havaittu suoria tai epäsuoria lisääntymistoksisia vaikutuksia (ks. kohta 5.3). Varotoimenpiteenä alogliptiiniä ei ole suositeltavaa käyttää raskauden aikana.

Imetys

Ei tiedetä, erittyykö alogliptiini ihmisen rintamaitoon. Eläinkokeet ovat osoittaneet alogliptiinin erittyvän maitoon (ks. kohta 5.3). Imeväiseen kohdistuvia riskejä ei voida sulkea pois.

Päätettäessä lopetetaanko rintaruokinta vai alogliptiinihoito, on otettava huomioon sekä rintaruokinnasta lapselle aiheutuvat hyödyt että alogliptiinihoidosta äidille koituvat hyödyt.

Hedelmällisyys

Alogliptiinin vaikutusta ihmisten hedelmällisyyteen ei ole tutkittu. Eläinkokeissa ei havaittu haitallisia vaikutuksia hedelmällisyyteen (ks. kohta 5.3).

4.7Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

Vipidia-valmisteella ei ole haitallista vaikutusta tai sillä on vain vähäinen vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn. Potilaita pitää kuitenkin varoittaa hypoglykemiariskistä, erityisesti, kun hoitoon on yhdistetty sulfonyyliurea, insuliini tai tiatsolidiinidionin ja metformiinin yhdistelmähoito.

4.8Haittavaikutukset

Yhteenveto turvallisuusprofiilista

Annetut tiedot perustuvat yhteensä 9 405 potilaaseen, joilla on tyypin 2 diabetes. Näistä 3 750 potilasta hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja 2 476 potilasta 12,5 mg:n

alogliptiiniannoksella, ja he osallistuivat yhteen faasin 2 tai 12:een faasin 3 kaksoissokkoutettuun, lume- tai aktiivikontrolloituun kliiniseen tutkimukseen. Lisäksi tehtiin sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva tutkimus 5 380 potilaalla, joilla oli tyypin 2 diabetes sekä äskettäinen akuuttiin sepelvaltimo-oireyhtymään liittyvä tapahtuma. Potilaista 2 701 satunnaistettiin saamaan alogliptiinia ja 2 679 lumelääkettä. Näissä tutkimuksissa arvioitiin alogliptiinin vaikutusta glukoositasapainoon ja sen turvallisuutta monoterapiana, ensimmäisenä hoitona yhdessä metformiinin tai tiatsolidiinidionin kanssa, lisättynä metformiini-, sulfonyyliurea- tai tiatsolidiinidionihoitoihin (ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa erikseen) tai insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa).

13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä haittavaikutusten, vakavien haittavaikutusten ja hoidon keskeytykseen johtaneiden haittavaikutusten ilmaantuvuudet olivat samanveroisia potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n tai 12,5 mg:n alogliptiiniannoksella, vaikuttavaa ainetta sisältävällä verrokkivalmisteella tai lumelääkkeellä.

Yleisin haittavaikutus potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, oli päänsärky.

Alogliptiinin turvallisuus iäkkäiden (≥ 65-vuotiaat) ja muiden kuin iäkkäiden hoidossa (< 65- vuotiailla) oli samanlainen.

Haittavaikutustaulukko

Haittavaikutukset on lueteltu elinjärjestelmän ja esiintymistiheyden mukaan. Esiintymistiheysluokat ovat: hyvin yleinen (≥ 1/10), yleinen (≥ 1/100, < 1/10), melko harvinainen (≥ 1/1,000, < 1/100),

harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin).

Yhdistetyissä keskeisissä kontrolloiduissa kliinisissä faasin 3 alogliptiinitutkimuksissa, joissa alogliptiiniä annettiin monoterapiana tai muuhun hoitoon lisättynä ja joihin osallistui 5 659 potilasta, havaitut haittavaikutukset on lueteltu alla (taulukko 1).

Taulukko 1: Yhdistetyissä keskeisissä kontrolloiduissa faasin 3 kliinisissä tutkimuksissa havaitut haittavaikutukset

ElinjärjestelmäluokkaHaittavaikutusten esiintymistiheys

Haittavaikutus

Infektiot

 

Ylähengitystieinfektiot

Yleinen

Nenänielutulehdus

Yleinen

Hermosto

 

Päänsärky

Yleinen

Ruoansulatuselimistö

 

Vatsakipu

Yleinen

Ruokatorven refluksitauti

Yleinen

Iho ja ihonalainen kudos

 

Kutina

Yleinen

Ihottuma

Yleinen

Myyntiin tulon jälkeinen kokemus

Taulukossa 2 on esitetty muut haittavaikutukset, joita on raportoitu spontaanisti myyntiin tulon jälkeen.

Taulukko 2: Myyntiin tulon jälkeen spontaanisti raportoidut alogliptiinin haittavaikutukset

Elinjärjestelmäluokka

 

Haittavaikutusten esiintyvyys

Haittavaikutus

 

 

Immuunijärjestelmä

 

 

Yliherkkyys

 

Tuntematon

Ruoansulatuselimistö

 

 

Akuutti haimatulehdus

 

Tuntematon

Maksa ja sappi

 

 

Maksan toimintahäiriö, mukaan

lukien

Tuntematon

maksan vajaatoiminta

 

 

Iho ja ihonalainen kudos

 

 

Eksfoliatiivinen ihottuma, mukaan lukien

Tuntematon

Stevens–Johnsonin oireyhtymä

 

 

Erythema multiforme

 

Tuntematon

Angioedeema

 

Tuntematon

Urtikaria

 

Tuntematon

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista liitteessä V luetellun kansallisen ilmoitusjärjestelmän kautta.

4.9Yliannostus

Kliinisissä tutkimuksissa annetut suurimmat alogliptiiniannokset olivat yksittäisiä 800 mg:n annoksia terveille tutkimushenkilöille ja 400 mg:n annos kerran päivässä 14 päivän ajan tyypin 2 diabetesta sairastaville potilaille (vastaa 32 kertaa ja 16 kertaa suositeltua vuorokausiannosta, joka on 25 mg alogliptiiniä).

Hoito

Yliannostustapauksessa on ryhdyttävä asianmukaisiin tukitoimenpiteisiin potilaan kliinisen tilan mukaan.

Hemodialyysissä poistuu vain minimaalisia määriä alogliptiinia (noin 7 % aineesta poistui 3 tunnin hemodialyysin aikana). Näin ollen hemodialyysistä on vain vähäistä kliinistä hyötyä yliannostustilanteessa. Ei tiedetä, poistuuko alogliptiini peritoneaalidialyysillä.

5.FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

5.1Farmakodynamiikka

Farmakoterapeuttinen ryhmä: diabeteslääkkeet, dipeptidyylipeptidaasi 4:n (DPP-4) estäjät.

ATC-koodi: A10BH04.

Vaikutusmekanismi ja farmakodynaamiset vaikutukset

Alogliptiini on voimakas ja erittäin selektiivinen DPP-4:n estäjä, se sitoutuu yli 10 000 kertaa selektiivisemmin DPP-4:ään kuin muihin sitä läheisesti muistuttaviin entsyymeihin, kuten DPP-8:aan tai DPP-9:ään. DPP-4 on pääasiallinen entsyymi, joka osallistuu inkretiinihormonien, glukagonin kaltaisen peptidi-1:n (GLP-1) ja GIP:n (glukoosiriippuvainen insulinotrooppinen polypeptidi) nopeaan hajoamiseen. Edellä mainittuja hormoneja vapautuu suolistosta, ja niiden pitoisuudet suurenevat aterioinnin seurauksena. GLP-1 ja GIP lisäävät insuliinin biosynteesiä ja erittymistä haiman beetasoluista, ja lisäksi GLP-1 estää glukagonin eritystä ja glukoosin tuotantoa maksassa. Alogliptiini siis parantaa glukoositasapainoa glukoosiriippuvaisen mekanismin avulla, jolloin insuliinin vapautuminen tehostuu ja glukagonipitoisuudet pysyvät pieninä kun glukoosipitoisuudet ovat suuria.

Kliininen teho

Alogliptiiniä on tutkittu monoterapiana, ensimmäisenä yhdistelmähoitona metformiinin tai tiatsolidiinidionin kanssa, lisättynä metformiini-, sulfonyyliurea- tai tiatsolidiinidionihoitoihin (ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa erikseen) tai insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa).

Maksimaalinen DPP-4-esto saavutettiin 1–2 tunnissa, kun alogliptiiniä annettiin tyypin 2 diabetestä sairastaville potilaille 25 mg. Esto oli yli 93 % sekä yksittäisen 25 mg:n annoksen että 14 päivää jatkuneen kerran päivässä annostelun jälkeen. DPP-4:n esto säilyi yli 81 %:ssa 24 tuntia 14 päivän hoitojakson jälkeen. Kun 4 tuntia aterian (aamiainen, lounas ja illallinen) jälkeen mitatuista glukoosipitoisuuksista laskettiin keskiarvo, 14 vuorokauden hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella sai aikaan keskimäärin 1,94 mmol/l (35,2 mg/dl) suuruisen glukoosipitoisuuden pienenemän lähtötilanteeseen verrattuna (lumekorjattu).

Sekä 25 mg:n alogliptiiniannos yksinään että yhdistettynä 30 mg:n piogliatsoniannokseen sai aikaan merkittävää aterian jälkeisten glukoosi- ja glukagoniarvojen pienenemistä sekä lisäksi suurensi merkittävästi aterian jälkeistä aktiivisen GLP1:n pitoisuutta verrattuna lumelääkkeeseen (p < 0,05), kun vertailu tehtiin viikolla 16. Lisäksi 25 mg:n alogliptiiniannos yksinään sekä yhdistettynä 30 mg:n piogliatsoniannokseen sai aikaan tilastollisesti merkitsevän (p < 0,001) kokonaistriglyseridiarvojen

pienenemisen lumelääkkeeseen verrattuna viikolla 16 kun määritettiin aterian jälkeisten AUC(0-8)- arvojen inkrementaalinen muutos lähtötilanteesta.

Yhteensä 14 779 tyypin 2 diabetesta sairastavaa potilasta, mukaan lukien 6448 potilasta, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, ja 2476 potilasta, joita hoidettiin 12,5 mg:n alogliptiiniannoksella, osallistui yhteen faasin 2 tai 13:een faasin 3 kaksoissokkoutettuun, lume- tai aktiivikontrolloituun kliiniseen tutkimukseen (mukaan lukien sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva tutkimus). Tutkimusten tarkoituksena oli arvioida alogliptiinin vaikutuksia glukoositasapainon hallintaan sekä alogliptiinin turvallisuutta yleensä. Näissä tutkimuksissa 2257 alogliptiinillä hoidettua potilasta oli ≥ 65-vuotiaita ja 386 potilasta ≥ 75-vuotiaita. Tutkimuksissa hoidettiin alogliptiinillä 5744 potilasta, joilla oli lievä munuaisten vajaatoiminta, 1290 potilasta, joilla oli keskivaikea munuaisten vajaatoiminta, ja 82 potilasta, joilla oli vaikea munuaisten vajaatoiminta / loppuvaiheen munuaissairaus.

Yleisesti ottaen hoito suositellulla 25 mg:n alogliptiinin vuorokausiannoksella paransi glukoositasapainoa monoterapiana, ensimmäisenä yhdistelmähoitona sekä lisättynä muuhun lääkehoitoon. Tämä osoitettiin kliinisesti merkittävillä ja tilastollisesti merkitsevillä glykosyloituneen hemoglobiinin (HbA1c) ja plasman paastoglukoosin arvojen pienenemisillä verrokkivalmisteeseen nähden lähtötilanteen ja tutkimuksen päätepisteen välisenä aikana. HbA1c-arvon pieneneminen oli samansuuruista erilaisissa alaryhmissä, mukaan lukien munuaisten vajaatoiminnan, iän, sukupuolen ja painoindeksin mukaan jaotelluissa alaryhmissä; erot eri rotujen välillä (esim. valkoiset ja ei-valkoiset) olivat pieniä. Kliinisesti merkittäviä HbA1c-arvon pienenemisiä verrattuna verrokkivalmisteeseen havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksilla riippumatta lähtötilanteen taustahoidosta. Suurempaan HbA1c-lähtöarvoon liittyi suurempi HbA1c-arvon pieneneminen. Yleensä alogliptiinin vaikutukset painoon ja lipideihin olivat neutraaleja.

Alogliptiini monoterapiana

Viikolla 26 hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella kerran päivässä sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia lumelääkekontrolliin verrattuna (taulukko 3).

Alogliptiini metformiinin lisänä

Kerran päivässä otettavan 25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys metformiinihydrokloridihoitoon (keskimääräinen annos = 1847 mg) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Merkittävästi useampi 25 mg:n alogliptiiniannosta saanut potilas (44,4 %) saavutti

HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (18,3 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p < 0,001).

Kerran päivässä otettavan 25 mg:n alogliptiiniannoksen lisääminen päivittäiseen metformiinihydrokloridihoitoon (keskimääräinen annos = 1835 mg) sai aikaan HbA1c-arvon parannuksia lähtötilanteeseen nähden, kun vertailu tehtiin viikoilla 52 ja 104. Viikolla 52 HbA1c-arvon pienennys 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla (-0,76 %, taulukko 4) oli samankaltainen kuin glipitsidillä (keskimääräinen annos = 5,2 mg) ja metformiinihydrokloridilla (keskimääräinen annos = 1824 mg, -0,73 %). Viikolla 104 HbA1c-arvon pienennys oli suurempi 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla (-0,72 %, taulukko 4) kuin glipitsidillä ja metformiinilla (-0,59 %). Keskimääräinen muutos lähtötilanteesta plasman glukoosin paastoarvossa viikolla 52 käytettäessä 25 mg:n alogliptiiniannosta ja metformiinia oli merkitsevästi suurempi kuin käytettäessä glipitsidiä ja metformiinia (p < 0,001). Viikolla 104 plasman paastoglukoosin

keskimääräinen muutos lähtötilanteesta oli -3,2 mg/dl 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla verrattuna 5,4 mg/dl:aan glipitsidillä ja metformiinilla. Useampi 25 mg alogliptiinia ja metformiinia

saavista potilaista (48,5 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % kuin glipitsidiä ja metformiinia saavista potilaista (42,8 %) (p = 0,004).

Alogliptiini sulfonyyliurean lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä otettuun glibenklamidihoitoon (keskimääräinen annos = 12,2 mg) sai aikaan HbA1c-arvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna

lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Paastoglukoosiarvon keskimääräinen alenema lähtötilanteesta viikolla 26, kun potilas sai 25 mg:n alogliptiiniannosta, oli 0,47 mmol/l (8,4 mg/dl), kun taas lumelääkettä saaneilla potilailla havaittiin 0,12 mmol/l:n (2,2 mg/dl) suureneminen. Merkittävästi useampi 25 mg:n alogliptiiniannosta saanut potilas (34,8 %) saavutti

HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (18,2 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p = 0,002).

Alogliptiini tiatsolidiinidionin lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä pioglitatsonihoitoon (keskimääräinen

annos = 35,0 mg, ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Kliinisesti merkittävät HbA1c-arvon pienenemiset lumelääkkeeseen verrattuna havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksella riippumatta siitä, saivatko potilaat samanaikaisesti metformiini- tai sulfonyyliureahoitoa. Merkittävästi useampi 25 mg:n

alogliptiiniannosta saanut potilas (49,2 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (34,0 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p = 0,004).

Alogliptiini tiatsolidiinidionin ja metformiinin lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisääminen päivittäiseen 30 mg:n pioglitatsoni- ja metformiinihydrokloridihoitoon (metformiinin keskimääräinen annos = 1867,9 mg) sai viikolla 52 aikaan sellaisia HbA1c-arvon parannuksia, jotka olivat vertailukelpoisia (non-inferior), mutta tilastollisesti parempia kuin 45 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinihydrokloridihoidon (keskimääräinen annos = 1847,6 mg, taulukko 4) aikaansaamat muutokset. Tämä tilastollisesti merkitsevä ero HbA1c-arvoissa säilyi koko 52 viikon hoitojakson ajan (p < 0,001 kaikkina ajankohtina). Lisäksi paastoglukoosiarvon keskimääräinen muutos lähtötilanteesta viikolle 52, kun potilas sai 25 mg:n alogliptiiniannosta 30 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinin lisänä, oli merkittävästi suurempi kuin 45 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinihoidon (p < 0,001) saaneilla potilailla. Merkittävästi useampi 25 mg alogliptiinia sekä 30 mg pioglitatsonia ja metformiinia saanut

potilas (33,2 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna potilaisiin, jotka saivat 45 mg pioglitatsonia ja metformiinia (21,3 %), kun vertailu tehtiin viikolla 52 (p < 0,001).

Alogliptiini insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa)

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä otettuun insuliinihoitoon (keskimääräinen annos = 56,5 IU, ilman metformiinia tai sen kanssa) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia lähtötilanteeseen nähden, verrattuna

lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Kliinisesti merkittäviä HbA1c- arvon pienenemisiä lumelääkkeeseen verrattuna havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksella riippumatta siitä, saivatko potilaat samanaikaisesti metformiinihoitoa. Useampi 25 mg:n

alogliptiiniannosta saanut potilas (7,8 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (0,8 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26.

Taulukko 3: Viikon 26 HbA1c-arvon muutos (%) lähtötilanteesta, kun potilas sai 25 mg alogliptiinia

lumelääkekontrolloidussa tutkimuksessa (FAS, LOCF)

Tutkimus

Lähtötilanteen

HbA1c-arvon

Lumehoidon

 

keskimääräinen

keskimääräinen

suhteen korjattu

 

HbA1c (%)

muutos

HbA1c-arvon

 

 

(SD)

lähtötilanteesta

muutos

 

 

 

(%)

lähtötilanteesta

 

 

 

(SE)

(%)(2-suuntainen

 

 

 

 

95 %:n luottamus-

 

 

 

 

väli)

Monoterapia, lumekontrolloitu tutkimus

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

7,91

-0,59

-0,57*

päivässä

(0,788)

(0,066)

(-0,80, -0,35)

(n = 128)

 

 

 

 

Lisättynä hoitoon,, lumekontrolloidut tutkimukset

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

7,93

-0,59

-0,48*

päivässä metformiinin lisänä

(0,799)

(0,054)

(-0,67, -0,30)

(n = 203)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

8,09

-0,52

-0,53*

päivässä sulfonyyliurean

(0,898)

(0,058)

(-0,73, -0,33)

lisänä (n = 197)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

8,01

-0,80

-0,61*

päivässä tiatsolidiinidionin ±

(0,837)

(0,056)

(-0,80, -0,41)

metformiinin tai

 

 

 

 

sulfonyyliurean lisänä

 

 

 

 

(n = 195)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

9,27

-0,71

-0,59*

päivässä insuliinin ±

(1,127)

(0,078)

(-0,80, -0,37)

metformiinin lisänä (n = 126)

 

 

 

 

FAS = koko populaation analyysi (full

analysis

* p < 0,001 verrattuna lumelääkkeeseen tai lumelääke-

set)

 

+yhdistelmähoitoon

 

LOCF = viimeinen havainto siirretty eteenpäin

 

 

 

Pienimpien neliösummien keskiarvot vakioitu aikaisemman diabeteslääkityksen ja lähtötilanteen arvojen suhteen

Taulukko 4: HbA1c-arvon muutos (%) lähtötilanteesta, kun potilas sai 25 mg alogliptiinia aktiivikontrolloidussa tutkimuksessa (PPS, LOCF)

Tutkimus

Lähtötilanteen

HbA1c-arvon

Vertailuhoidon

 

keskimääräinen

keskimääräinen

suhteen korjattu

 

HbA1c (%)

muutos

HbA1c-arvon

 

(SD)

lähtötilanteesta

muutos

 

 

(%)

lähtötilanteesta

 

 

(SE)

(%)(1-suuntainen

 

 

 

luottamusväli)

Lisättynä hoitoon

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

 

 

päivässä metformiinin lisänä

 

 

 

verrattuna sulfonyyliureaan

 

 

 

ja metformiiniin

7,61

-0,76

-0,03

Muutos viikolla 52

(n = 382)

(0,526)

(0,027)

(-ääretön, 0,059)

Muutos viikolla 104

7,61

-0,72

-0,13*

(n = 382)

(0,526)

(0,037)

(-ääretön, -0,006)

Alogliptiini 25 mg kerran

 

 

 

päivässä tiatsolidiinidionin ja

 

 

 

metformiinin lisänä

 

 

 

verrattuna titrattuun

 

 

 

tiatsolidiinidioniin ja

 

 

 

metformiiniin

 

 

 

Muutos viikolla 26

8,25

-0,89

-0,47*

(n = 303)

(0,820)

(0,042)

(-ääretön, -0,35)

Muutos viikolla 52

8,25

-0,70

-0,42*

(n = 303)

(0,820)

(0,048)

(-ääretön, -0,28)

 

 

 

 

PPS = tutkimussuunnitelmajoukon mukainen analyysi (per protocol set)

LOCF = viimeinen havainto siirretty eteenpäin

* Non-inferioriteetti ja paremmuus osoitettiin tilastollisesti

Pienimpien neliösummien keskiarvot vakioitu aikaisemman diabeteslääkityksen ja lähtötilanteen arvojen suhteen

Potilaat, joilla on munuaisten vajaatoiminta

Alogliptiinin suositeltujen annosten tehoa ja turvallisuutta tutkittiin erikseen tyypin 2 diabetesta ja vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa / loppuvaiheen munuaissairautta sairastavien potilaiden alaryhmässä lumekontrolloidussa tutkimuksessa (59 alogliptiiniä saanutta potilasta ja 56 lumelääkettä saanutta potilasta, kesto 6 kuukautta), ja niiden havaittiin olevan samanlaisia kuin normaalin munuaistoiminnan omaavilla potilailla.

Iäkkäät henkilöt (≥ 65-vuotiaat)

Alogliptiinin tehoa potilailla, joilla oli tyypin 2 diabetes ja jotka olivat ≥ 65 vuotta, arvioitiin viiden 26 viikkoa kestäneen lumekontrolloidun tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä, ja tehon osoitettiin olevan samanlainen kuin < 65-vuotiailla potilailla.

Lisäksi hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella kerran päivässä sai aikaan parannuksia lähtötilanteen HbA1c-arvoon viikolla 52. Nämä parannukset olivat samanlaisia kuin glipitsidin aikaansaamat (keskimääräinen annos = 5,4 mg). Vaikka alogliptiinin ja glipitsidin aikaansaamat HbA1c-arvon ja paastoglukoosiarvon muutokset olivat samanlaisia, hypoglykemiaa esiintyi huomattavasti harvemmin 25 mg:n alogliptiiniannosta saaneilla potilailla (5,4 %) verrattuna glipitsidiä saaneisiin (26,0 %).

Kliininen turvallisuus

Kardiovaskulaarinen turvallisuus

13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä sydän- ja verisuonikuoleman, kuolemaan johtamattoman sydäninfarktin ja kuolemaan johtamattoman aivohalvauksen ilmaantuvuudet olivat samanlaisia potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, vaikuttavaa ainetta sisältävällä verrokkivalmisteella tai lumelääkkeellä.

Lisäksi tehtiin prospektiivinen, satunnaistettu sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva turvallisuustutkimus 5 380 potilaalla, joilla oli suuri sydän- ja verisuonitapahtumien taustariski. Tutkimuksessa arvioitiin alogliptiinin vaikutusta lumelääkkeeseen verrattuna (normaaliin hoitoon lisättynä) vakaviin kardiovaskulaarisiin haittatapahtumiin (MACE) mukaan lukien aika johonkin seuraavista yhdistetyn päätetapahtuman muuttujista potilailla, joilla oli äskettäin (15–90 vuorokauden sisällä) ilmennyt akuutti sepelvaltimotapahtuma: sydän- ja verisuonikuolema, kuolemaan johtamaton sydäninfarkti ja kuolemaan johtamaton aivohalvaus. Lähtötilanteessa potilaiden keskimääräinen ikä oli 61 vuotta, keskimääräinen diabeteksen kesto 9,2 vuotta ja keskimääräinen HbA1c-arvo 8,0 %.

Tutkimus osoitti, ettei alogliptiini lisännyt MACE-tapahtuman riskiä lumelääkkeeseen verrattuna [riskisuhde: 0,96; 1-suuntainen 99 %:n luottamusväli: 0–1,16]. Alogliptiiniryhmässä MACE-tapahtuma ilmeni 11,3 %:lla ja lumelääkeryhmässä 11,8 %:lla potilaista.

Taulukko 5. Raportoidut MACE-tapahtumat sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa

 

Potilaita (%)

 

 

Alogliptiini

Lumelääke

 

25 mg

 

 

 

 

 

 

N = 2 701

N = 2 679

 

 

 

Ensisijainen yhdistelmä-

 

 

päätetapahtuma [ensimmäinen

 

 

sydän- ja verisuonikuolema,

305 (11,3)

316 (11,8)

kuolemaan johtamaton sydäninfarkti

 

 

ja kuolemaan johtamaton

 

 

aivohalvaus]

 

 

Sydän- ja verisuonikuolema*

89 (3,3)

111 (4,1)

Kuolemaan johtamaton

187 (6,9)

173 (6,5)

sydäninfarkti

 

 

Kuolemaan johtamaton

29 (1,1)

32 (1,2)

aivohalvaus

 

 

*Kokonaiskuolleisuus (kuolleisuus mistä tahansa syystä) oli alogliptiiniryhmässä

153 koehenkilöä (5,7 %) ja lumelääkeryhmässä 173 koehenkilöä (6,5 %).

Toissijainen MACE-yhdistelmäpäätetapahtuma (ensimmäinen seuraavista tapahtumista: sydän- ja verisuonikuolema, kuolemaan johtamaton sydäninfarkti, kuolemaan johtamaton aivohalvaus ja kiireellinen revaskularisaatio epästabiilin anginan vuoksi) ilmeni 703 potilaalla. Alogliptiiniryhmässä 12,7 %:lla (344 koehenkilöllä) ilmeni jokin toissijainen MACE-yhdistelmäpäätetapahtuma verrattuna 13,4 %:iin (359 koehenkilöön) lumelääkeryhmässä [riskisuhde = 0,95; 1-suuntainen 99 %:n luottamusväli: 0–1,14].

Hypoglykemia

12 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä hypoglykemian kokonaisilmaantuvuus oli vähäisempää potilailla, jotka saivat 25 mg:n alogliptiiniannosta, kuin potilailla, jotka saivat 12,5 mg:n alogliptiiniannosta, vaikuttavaa ainetta sisältävää vertailuvalmistetta tai lumelääkettä (ilmaantuvuudet 3,6 %, 4,6 %, 12,9 % ja 6,2 %). Suurin osa näistä hypoglykemioista oli vaikeusasteeltaan lieviä tai keskivaikeita. Vaikeiden hypoglykemioiden ilmaantuvuus oli samanlaista 25 mg:n ja 12,5 mg:n alogliptiiniannosta saaneilla potilailla, ja pienempi kuin vaikuttavaa ainetta sisältävällä

vertailuvalmisteella tai lumelääkkeellä hoidetuilla potilailla (ilmaantuvuudet 0,1 %, 0,1 %, 0,4 % ja 0,4 %). Prospektiivisessa, satunnaistetussa, kontrolloidussa sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa tutkijan raportoimien hypoglykemiatapahtumien määrä oli samanlainen potilailla, jotka saivat hoitosuositusten lisäksi lumelääkettä (6,5 %), ja potilailla, jotka saivat normaalihoitojensa lisäksi alogliptiinia (6,7 %).

Kliinisessä tutkimuksessa, jossa tutkittiin alogliptiiniä monoterapiana, hypoglykemiaa esiintyi saman verran kuin lumelääkettä saaneilla potilailla ja lumelääkettä vähemmän toisessa tutkimuksessa, jossa alogliptiiniä annettiin sulfonyyliurean lisänä.

Hypoglykemiaa havaittiin enemmän kolmoishoidolla tiatsolidiinidionin ja metformiinin kanssa sekä yhdistettynä insuliiniin, kuten muidenkin DPP-4-estäjien kohdalla.

65-vuotiaiden tyypin 2 diabetesta sairastavien potilaiden katsotaan olevan alttiimpia hypoglykemialle kuin < 65-vuotiaiden. 12 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä kaikkien hypoglykemioiden ilmaantuvuus oli samanlainen ≥ 65-vuotiailla potilailla, jotka saivat 25 mg:n alogliptiiniannosta (3,8 %), kuin < 65-vuotiailla (3,6 %).

Pediatriset potilaat

Euroopan lääkevirasto on myöntänyt lykkäyksen velvoitteelle toimittaa tutkimustulokset Vipidia- valmisteen käytöstä kaikkien pediatristen potilasryhmien tyypin 2 diabeteksen hoidossa (ks. kohta 4.2 ohjeet käytöstä pediatristen potilaiden hoidossa).

5.2Farmakokinetiikka

Alogliptiinin farmakokinetiikan on osoitettu olevan samanlaista terveillä tutkimushenkilöillä ja tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla.

Imeytyminen

Alogliptiinin absoluuttinen biologinen hyötyosuus on noin 100 %.

Kun valmiste otettiin paljon rasvaa sisältävän aterian kanssa, alogliptiinin kokonais- ja huippualtistus eivät muuttuneet. Vipidia-valmistetta voidaan siis ottaa aterioista riippumatta.

Kun terveille tutkimushenkilöille annettiin suun kautta yksi annos (enintään 800 mg), alogliptiini imeytyi nopeasti ja huippupitoisuudet plasmassa saavutettiin 1–2 tuntia (mediaani Tmax) annoksen ottamisen jälkeen.

Useiden annosten ottamisen jälkeen ei havaittu kliinisesti merkittävää kerääntymistä terveillä tutkimushenkilöillä tai tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla.

Alogliptiinin kokonais- ja huippupitoisuus kerta-annoksen jälkeen suureni lineaarisesti annosvälillä 6,25–100 mg (mikä kattaa koko terapeuttisen annosvälin). Tutkimushenkilöiden välinen alogliptiinin AUC:n vaihtelu oli pieni (variaatiokerroin 17 %).

Jakautuminen

Kun terveille tutkimushenkilöille annettiin yksi 12,5 mg:n annos alogliptiiniä laskimoon, terminaalivaiheen jakaantumistilavuus oli 417 litraa, mikä osoitti, että lääke jakautuu hyvin kudoksiin.

Alogliptiini sitoutuu 20–30-prosenttisesti plasman proteiineihin.

Biotransformaatio

Alogliptiini ei metaboloidu merkittävästi, vaan 60–70 % annoksesta erittyy muuttumattomana lääkkeenä virtsaan.

Suun kautta annetun [14C]-alogliptiiniannoksen jälkeen havaittiin kaksi vähäisempää metaboliittia: N- demetyloitunut alogliptiini, M-I (< 1 % kanta-aineesta), ja N-asetyloitunut alogliptiini, M-II (< 6 % kanta-aineesta). M-I on aktiivinen metaboliitti ja alogliptiinin tavoin erittäin selektiivinen DPP-4:n estäjä. M-II:lla ei ole estovaikutusta DPP-4:ään tai muihin sen kaltaisiin entsyymeihin. In vitro -tiedot osoittavat, että CYP2D6 ja CYP3A4 ovat osallisia alogliptiinin vähäisessä metaboliassa.

In vitro -tutkimukset osoittavat, että alogliptiini ei indusoi entsyymejä CYP1A2, CYP2B6 tai CYP2C9 eikä estä entsyymejä CYP1A2, CYP2B6, CYP2C8, CYP2C9, CYP2C19, CYP2D6 tai CYP3A4 pitoisuuksilla, jotka saavutetaan suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella. In vitro -tutkimukset ovat osoittaneet, että alogliptiini indusoi lievästi CYP3A4-entsyymiä, mutta alogliptiinin ei ole osoitettu indusoivan CYP3A4-entsyymiä in vivo.

In vitro -tutkimuksissa alogliptiini ei estänyt seuraavia munuaistransporttereita: OAT1, OAT3 ja OCT2.

Alogliptiini on lähes kokonaan (R)-enantiomeerinä (> 99 %), ja sille tapahtuu vähän tai ei yhtään kiraalista muutosta (S)-enantiomeeriksi in vivo. (S)-enantiomeeriä ei ole havaittavia pitoisuuksia käytettäessä terapeuttisia annoksia.

Eliminaatio

Keskimääräinen alogliptiinin eliminaation terminaalinen puoliintumisaika (T1/2) on 21 tuntia.

[14C]-alogliptiinin oraalisen annoksen ottamisen jälkeen 76 % kokonaisradioaktiivisuudesta eliminoitui virtsaan ja 13 % ulosteeseen.

Alogliptiinin keskimääräinen puhdistuma munuaisten kautta (170 ml/min) oli suurempi kuin keskimääräinen arvioitu glomerulusten suodatusnopeus (noin 120 ml/min), minkä perusteella aktiivista munuaiseritystä tapahtuu hieman.

Riippuvuus ajasta

Kokonaisaltistus (AUC(0-inf)) alogliptiinille yhden annoksen jälkeen oli samanlainen kuin altistus yhden annosvälin (AUC(0-24)) aikana, kun annoksia oli annettu kerran päivässä 6 päivänä. Tämä viittaa siihen, että alogliptiinin kinetiikka ei ole ajasta riippuvaista usean annoksen jälkeen.

Erityisryhmät

Munuaisten vajaatoiminta

Yksi 50 mg:n alogliptiiniannos annettiin neljälle potilasryhmälle, joissa potilailla oli eriasteista munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinipuhdistuma [CrCl] Cockcroft-Gaultin kaavalla): lievä (CrCl = > 50 – ≤ 80 ml/min), keskivaikea (CrCl = ≥ 30 – ≤ 50 ml/min), vaikea (CrCl = < 30 ml/min) ja hemodialyysihoitoa vaativa loppuvaiheen munuaissairaus.

Noin 1,7-kertainen alogliptiinin AUC-arvon suureneminen havaittiin potilailla, joilla oli lievä munuaisten vajaatoiminta. Koska alogliptiinin AUC-arvojen jakaantuminen näillä potilailla oli kuitenkin vastaava kuin verrokeilla, lievää munuaisten vajaatoiminta sairastavien potilaiden annosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 4.2).

Keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai hemodialyysihoitoa edellyttävää loppuvaiheen munuaissairautta sairastavilla potilailla havaittiin noin 2- ja 4-kertainen alogliptiinipitoisuuksien suureneminen. (Loppuvaiheen munuaissairautta sairastavat potilaat saivat dialyysihoitoa heti

alogliptiinin antamisen jälkeen. Keskimääräisten dialysaattipitoisuuksien perusteella noin 7 % lääkkeestä poistui 3 tunnin hemodialyysin aikana.) Tämän vuoksi keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai dialyysihoitoa edellyttävää loppuvaiheen munuaissairautta sairastaville potilaille pitää antaa pienempiä alogliptiiniannoksia, jotta saadaan aikaan samanlainen altistus alogliptiinille kuin potilailla, joiden munuaisten toiminta on normaalia (ks. kohta 4.2).

Maksan vajaatoiminta

Kokonaisaltistus alogliptiinille oli noin 10 % pienempi ja huippualtistus oli noin 8 % pienempi keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla verrattuna terveisiin verrokkeihin. Näiden muutosten ei katsottu olevan kliinisesti merkittäviä. Näin ollen lievää tai keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavien potilaiden annosta ei tarvitse muuttaa (Child-Pughin pisteet 5–9). Alogliptiiniä ei ole tutkittu vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoidossa (Child- Pughin pisteet > 9, ks. kohta 4.2).

Ikä, sukupuoli, rotu, paino

Iällä (65–81 vuotta), sukupuolella, rodulla (valkoinen, musta ja aasialainen) ja painolla ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta alogliptiinin farmakokinetiikkaan. Annosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 4.2).

Pediatriset potilaat

Alogliptiinin farmakokinetiikkaa < 18-vuotiaiden lasten ja nuorten hoidossa ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavana (ks. kohta 4.2).

5.3Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

Turvallisuusfarmakologisten ja toksikologisten konventionaalisten ei-kliinisten tutkimusten tulokset eivät viittaa erityiseen vaaraan ihmisille.

Rotilla ja koirilla tehdyissä toistuvan annoksen NOAEL (no-observed-adverse-effect

level) -toksisuustutkimuksissa (kesto 26 ja 39 viikkoa) saatiin altistusmarginaalit, jotka olivat noin 147- (rotta) ja 227-kertaiset (koira) verrattuna ihmisten altistukseen suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella.

Alogliptiini ei ollut genotoksinen in vitro- ja in vivo -genotoksisuustutkimusten vakiotesteissä.

Alogliptiini ei ollut karsinogeeninen rotilla ja hiirillä tehdyissä 2 vuoden karsinogeenisuustutkimuksissa. Hyvin vähäistä tai lievää yksinkertaista välimuotoista soluhyperplasiaa havaittiin koirasrottien virtsarakoissa. Muutoksia havaittiin pienimmällä käytetyllä annoksella (27-kertainen verrattuna altistukseen ihmisillä) eikä selkeää annosta, jolla ei saada merkitsevää vastetta (NOEL, no observed effect level), voitu osoittaa.

Alogliptiinin ei havaittu vaikuttavan haitallisesti rottien hedelmällisyyteen, suvunjatkamiskykyyn tai varhaiseen alkiokehitykseen, kun systeemialtistus oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus käytettäessä suositeltua annosta. Vaikka vaikutuksia hedelmällisyyteen ei esiintynyt, pieni tilastollinen epänormaalin siemennesteen määrän suureneminen havaittiin uroksilla, kun altistus oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus käytettäessä suositeltua annosta.

Alogliptiini läpäisee istukan rotilla.

Alogliptiini ei ollut teratogeeninen rotilla tai kaniineilla, kun systeeminen altistus NOAEL -tasolla oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus suositeltua annosta käytettäessä. Suuremmat alogliptiiniannokset eivät olleet teratogeenisiä, mutta aiheuttivat toksisuutta emolle, ja niiden käyttöön liittyi luutumisen viivästyminen tai puuttuminen sekä sikiön painon pieneneminen.

Rottien pre- ja postnataalitutkimuksessa altistukset, jotka olivat paljon ihmisten altistusta suuremmat suositeltua annosta käytettäessä, eivät aiheuttaneet haittaa kehittyvälle alkiolle tai vaikuttaneet

jälkeläisten kasvuun tai kehitykseen. Suuremmat alogliptiiniannokset pienensivät jälkeläisten painoa ja aiheuttivat joitakin kehityksellisiä vaikutuksia, joiden katsottiin johtuvan pienestä painosta.

Imettävillä rotilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että alogliptiini erittyy maitoon.

Alogliptiiniin liittyviä vaikutuksia ei havaittu nuorilla rotilla toistuvan, 4 ja 8 viikkoa kestäneen lääkkeenannon jälkeen.

6.FARMASEUTTISET TIEDOT

6.1Apuaineet

Tabletin ydin

Mannitoli

Mikrokiteinen selluloosa

Hydroksipropyyliselluloosa

Kroskarmelloosinatrium

Magnesiumstearaatti

Kalvopäällyste

Hypromelloosi

Titaanidioksidi (E171)

Punainen rautaoksidi (E172)

Makrogoli 8000

Painomuste

Sellakka

Musta rautaoksidi (E172)

6.2Yhteensopimattomuudet

Ei oleellinen

6.3Kestoaika

4 vuotta

6.4Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

6.5Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot)

Polyklorotrifluoroeteenistä (PCTFE) / polyvinyylikloridista (PVC) valmistetut läpipainopakkaukset, joissa on läpi painettava alumiinikalvo. Pakkauskoot 10, 14, 28, 30, 56, 60, 84, 90, 98 tai

100 kalvopäällysteistä tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

6.6Erityiset varotoimet hävittämiselle

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

7.MYYNTILUVAN HALTIJA

Takeda Pharma A/S

Dybendal Alle 10

2630 Taastrup

Tanska

8.MYYNTILUVAN NUMERO(T)

EU/1/13/844/001-009, 028

9.MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Myyntiluvan myöntämisen päivämäärä: 19 syyskuu 2013

10.TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätietoa tästä lääkevalmisteesta on Euroopan lääkeviraston verkkosivuilla http://www.ema.europa.eu/.

Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan epäillyistä lääkkeen haittavaikutuksista. Ks. kohdasta 4.8, miten haittavaikutuksista ilmoitetaan.

1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

Vipidia 12,5 mg, kalvopäällysteiset tabletit

2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

Yksi tabletti sisältää 12,5 mg:aa alogliptiiniä vastaavan määrän alogliptiinibentsoaattia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1.

3. LÄÄKEMUOTO

Kalvopäällysteinen tabletti (tabletti).

Keltainen, soikea (noin 9,1 mm pitkä ja 5,1 mm leveä), kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella lukee "TAK" "ALG-12.5" harmaalla musteella.

4. KLIINISET TIEDOT

4.1 Käyttöaiheet

Vipidia on tarkoitettu vähintään 18-vuotiaille tyypin 2 diabetesta sairastaville aikuisille parantamaan glukoositasapainoa yhdessä muiden seerumin glukoosipitoisuutta pienentävien lääkevalmisteiden, mukaan lukien insuliinin, kanssa, kun nämä valmisteet eivät yhdessä ruokavalion ja liikunnan kanssa pidä glukoosipitoisuutta riittävän hyvin hallinnassa (ks. kohdista 4.4, 4.5 ja 5.1 lisätietoja eri yhdistelmistä).

4.2 Annostus ja antotapa

Annostus

Vipidia-valmistetta on saatavana 25 mg:n, 12,5 mg:n ja 6,25 mg:n kalvopäällysteisinä tabletteina eri annostusvaihtoehtojen helpottamiseksi.

Aikuiset (≥ 18-vuotiaat)

Suositeltu alogliptiiniannos on yksi 25 mg:n tabletti kerran päivässä metformiinin, tiatsolidiinidionin, sulfonyyliurean tai insuliinin kanssa käytettynä tai kolmoishoitona metformiinin ja tiatsolidiinidionin tai insuliinin kanssa.

Kun alogliptiiniä käytetään yhdessä metformiinin ja/tai tiatsolidiinidionin kanssa, metformiinin ja/tai tiatsolidiinidionin annos pysyy muuttumattomana ja Vipidia-valmiste otetaan niiden kanssa samanaikaisesti.

Kun alogliptiiniä käytetään yhdessä sulfonyyliurean tai insuliinin kanssa, pienempää sulfonyyliurea- tai insuliiniannosta voidaan harkita hypoglykemiariskin pienentämiseksi (ks. kohta 4.4).

Varovaisuutta on hyvä noudattaa, kun alogliptiiniä käytetään yhdessä metformiinin ja tiatsolidiinidionin kanssa, koska kolmoishoitoon on todettu liittyvän suurentunut hypoglykemian riski

(ks. kohta 4.4). Jos hypoglykemiaa esiintyy, voidaan harkita pienempää tiatsolidiinidioni- tai metformiiniannosta.

Alogliptiinin turvallisuutta ja tehoa käytettynä kolmoishoitona yhdessä metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa ei ole varmistettu täysin.

Erityisryhmät

Iäkkäät henkilöt (≥ 65-vuotiaat)

Annosta ei tarvitse muuttaa iän perusteella. Iäkkäiden potilaiden alogliptiiniannostelussa on kuitenkin hyvä olla konservatiivinen, sillä heidän munuaisten toimintansa saattaa olla heikentynyttä.

Munuaisten vajaatoiminta

Jos potilaalla on lievä munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma > 50–≤ 80 ml/min), alogliptiiniannosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 5.2).

Jos potilaalla on keskivaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma ≥ 30–≤ 50 ml/min), potilaalle annetaan puolet suositellusta alogliptiiniannoksesta (12,5 mg kerran vuorokaudessa; ks. kohta 5.2).

Jos potilaalla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma < 30 ml/min) tai dialyysihoitoa vaativa loppuvaiheen munuaissairaus, potilaalle annetaan neljäsosa suositellusta alogliptiiniannoksesta (6,25 mg kerran vuorokaudessa). Alogliptiini voidaan ottaa dialyysin ajankohdasta riippumatta. Kokemukset munuaisdialyysihoitoa tarvitsevista potilaista ovat vähäisiä. Alogliptiiniä ei ole tutkittu peritoneaalidialyysiä saavilla potilailla (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Munuaisten toiminnan asianmukainen arviointi on suositeltavaa ennen hoidon aloittamista ja säännöllisesti sen aikana (ks. kohta 4.4).

Maksan vajaatoiminta

Jos potilaalla on lievä tai keskivaikea maksan vajaatoiminta, annosta ei tarvitse muuttaa (Child-Pughin pisteet 5–9). Alogliptiinin käyttöä vaikeaa maksan vajaatoimintaa (Child-Pughin pisteet > 9) sairastavien hoidossa ei ole tutkittu, ja siksi valmisteen käyttöä ei suositella näille potilaille (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Pediatriset potilaat

Vipidia-valmisteen turvallisuutta ja tehoa < 18-vuotiaiden lasten ja nuorten lääkityksessä ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla.

Antotapa

Suun kautta

Vipidia otetaan kerran vuorokaudessa aterioista riippumatta. Tabletit niellään kokonaisina veden kera.

Jos annos jää väliin, se on otettava niin pian kuin potilas muistaa sen. Kaksinkertaista annosta ei pidä ottaa samana päivänä.

4.3 Vasta-aiheet

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa 6.1 mainituille apuaineille tai aiempi minkä tahansa dipeptidyylipeptidaasi-4:n (DPP-4) estäjän aiheuttama vakava yliherkkyysreaktio, mukaan lukien anafylaktinen reaktio, anafylaktinen sokki ja angioedeema (ks. kohdat 4.4 ja 4.8).

4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

Yleistä

Vipidia-valmistetta ei saa käyttää tyypin 1 diabetesta sairastavien potilaiden hoidossa tai diabeettisen ketoasidoosin hoitoon. Vipidia ei korvaa insuliinia tarvitsevien potilaiden insuliinihoitoa.

Käyttö muiden hyperglykemialääkkeiden kanssa ja hypoglykemia

Koska hypoglykemiariski on suurempi yhteiskäytössä sulfonyyliurean, insuliinin tai tiatsolidiinidioni+metformiiniyhdistelmähoidon kanssa, pienempää näiden lääkkeiden annosta on harkittava hypoglykemian riskin pienentämiseksi, kun niitä käytetään yhdessä alogliptiinin kanssa (ks. kohta 4.2).

Ei-tutkitut yhdistelmähoidot

Alogliptiiniä ei ole tutkittu yhdessä natriumin- ja glukoosinkuljettajaproteiini 2:n (SGLT-2) estäjien tai GLP (glukagonin kaltainen peptidi)-1-analogien kanssa eikä virallisesti kolmoishoitona metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa.

Munuaisten vajaatoiminta

Koska keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai dialyysihoitoa vaativaa loppuvaiheen munuaissairautta sairastavien potilaiden annosta on muutettava, on suositeltavaa arvioida munuaisten toiminta asianmukaisesti ennen alogliptiinihoidon aloittamista ja säännöllisesti hoidon aikana (ks. kohta 4.2).

Kokemukset munuaisdialyysihoitoa tarvitsevista potilaista ovat vähäisiä. Alogliptiiniä ei ole tutkittu peritoneaalidialyysiä saavilla potilailla (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Maksan vajaatoiminta

Alogliptiiniä ei ole tutkittu vaikeaa maksan vajaatoimintaa (Child-Pughin pisteet > 9) sairastavien hoidossa, ja siksi valmisteen käyttöä ei suositella näille potilaille (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Sydämen vajaatoiminta

Alogliptiinin käytöstä on niukasti kokemusta kliinisissä tutkimuksissa sellaisten potilaiden hoidossa, joilla on NYHA-luokkien III ja IV mukainen sydämen vajaatoiminta, ja näitä potilaita hoidettaessa on noudatettava varovaisuutta.

Yliherkkyysreaktiot

Yliherkkyysreaktioita, mukaan lukien anafylaktiset reaktiot, angioedeema ja eksfoliatiiviset ihottumat, mukaan lukien Stevens–Johnsonin oireyhtymä ja erythema multiforme, on havaittu DPP-4-estäjien käytön yhteydessä, ja niitä on raportoitu spontaanisti alogliptiinistä sen myyntiin tulon jälkeen. Kliinisissä alogliptiinitutkimuksissa anafylaktisia reaktioita raportoitiin vähän.

Akuutti haimatulehdus

DPP-4-estäjien käyttöön on liittynyt akuutin haimatulehduksen kehittymisen vaara. 13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä 25 mg:n ja 12,5 mg:n alogliptiiniannoksilla haimatulehdusilmoitusten määrä oli 2 ja 1 tapausta 1000 potilasvuotta kohden. Samoissa tutkimuksissa vaikuttavaa ainetta sisältävää verrokkivalmistetta saaneilla raportoitiin 1 haimatulehdustapaus ja lumelääkettä saaneilla 0 tapausta 1000 potilasvuotta kohden. Sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa raportoidun haimatulehduksen ilmaantuvuus oli alogliptiinia saavilla potilailla 3 tapahtumaa ja lumelääkettä saavilla potilailla 2 tapahtumaa 1000 potilasvuotta kohden. Myyntiin tulon jälkeen on raportoitu

spontaanisti akuutteja haimatulehduksia. Potilaille on hyvä kertoa akuutin haimatulehduksen tyypillisestä oireesta: jatkuvasta kovasta vatsakivusta, joka voi säteillä selkään. Jos haimatulehdusta epäillään, Vipidia-hoito on keskeytettävä; jos haimatulehdus varmistuu, Vipidia-hoitoa ei saa aloittaa uudelleen. Varovaisuutta pitää noudattaa, jos potilaalla on aikaisemmin ollut haimatulehdus.

Maksavaikutukset

Valmisteen markkinoille tulon jälkeen on raportoitu maksan toimintahäiriöitä, mukaan lukien maksan vajaatoimintaa. Syysuhdetta ei ole varmistettu. Potilaiden tilaa pitää seurata tarkasti siltä varalta, että heille tulee maksaan liittyviä poikkeavuuksia. Jos potilaalla on maksavaurioon viittaavia oireita, maksakokeet on syytä tehdä välittömästi. Jos havaitaan poikkeavuus eikä sille löydy vaihtoehtoista etiologiaa, alogliptiinihoidon lopettamista on syytä harkita.

4.5 Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

Muiden lääkevalmisteiden vaikutukset alogliptiiniin

Alogliptiini erittyy pääasiassa muuttumattomana virtsaan ja sen metaboloituminen sytokromi (CYP) P450 -entsyymijärjestelmän kautta on erittäin vähäistä (ks. kohta 5.2). Yhteisvaikutuksia CYP- järjestelmää estävien yhdisteiden kanssa ei siis ole odotettavissa eikä niitä ole ilmennyt.

Kliinisten yhteisvaikutustutkimusten tulokset osoittavat myös, että gemfibrotsiilillä (CYP2C8/9- estäjä), flukonatsolilla (CYP2C9-estäjä), ketokonatsolilla (CYP3A4-estäjä), siklosporiinilla (p- glykoproteiiniestäjä), vogliboosilla (alfaglukosidaasin estäjä), digoksiinilla, metformiinilla, simetidiinillä, pioglitatsonilla tai atorvastatiinilla ei ole kliinisesti merkittäviä vaikutuksia alogliptiinin farmakokinetiikkaan.

Alogliptiinin vaikutukset muihin lääkevalmisteisiin

In vitro -tutkimukset viittaavat siihen, että alogliptiini ei estä tai indusoi CYP 450 -isoformeja pitoisuuksilla, jotka saavutetaan suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella (ks. kohta 5.2). Yhteisvaikutuksia CYP 450 -isoformien substraattien kanssa ei siis ole odotettavissa eikä niitä ole ilmennyt. In vitro -tutkimuksissa havaittiin, ettei alogliptiini ole tärkeiden lääkkeitä munuaisiin siirtävien kuljettajaproteiinien substraatti tai estäjä. Näitä ovat mm. orgaaninen anionin kuljettaja 1, orgaaninen anionin kuljettaja 3 tai orgaaninen kationin kuljettaja 2 (OCT2). Lisäksi kliiniset tiedot eivät viittaa yhteisvaikutuksiin p-glykoproteiinin estäjien tai substraattien kanssa.

Kliinisissä tutkimuksissa alogliptiinillä ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta kofeiinin, (R)- varfariinin, pioglitatsonin, glibenklamidin, tolbutamidin, (S)-varfariinin, dekstrometorfaanin, atorvastatiinin, midatsolaamin, oraalisten ehkäisyvalmisteiden (noretindronin ja etinyyliestradiolin), digoksiinin, feksofenadiinin, metformiinin tai simetidiinin farmakokinetiikkaan, mikä viittaa in vivo vähäisiin yhteisvaikutuksiin CYP1A2:n, CYP3A4:n, CYP2D6:n, CYP2C9:n, p-glykoproteiinin ja OCT2:n substraattien kanssa.

Alogliptiinillä ei ollut vaikutusta terveiden tutkimushenkilöiden protrombiiniaikaan tai INR-arvoon, kun sitä annettiin samanaikaisesti varfariinin kanssa.

Yhdistäminen muihin diabeteslääkkeisiin

Tulokset metformiini-, pioglitatsoni- (tiatsolidiinidioni), vogliboosi- (alfaglukosidaasin estäjä) ja glibenklamidi (sulfonyyliurea) -tutkimuksista eivät ole osoittaneet kliinisesti merkittäviä farmakokineettisiä yhteisvaikutuksia.

4.6 Fertiliteetti, raskaus ja imetys

Raskaus

Ei ole olemassa tietoja alogliptiinin käytöstä raskaana olevien naisten hoidossa. Eläinkokeissa ei ole havaittu suoria tai epäsuoria lisääntymistoksisia vaikutuksia (ks. kohta 5.3). Varotoimenpiteenä alogliptiiniä ei ole suositeltavaa käyttää raskauden aikana.

Imetys

Ei tiedetä, erittyykö alogliptiini ihmisen rintamaitoon. Eläinkokeet ovat osoittaneet alogliptiinin erittyvän maitoon (ks. kohta 5.3). Imeväiseen kohdistuvia riskejä ei voida sulkea pois.

Päätettäessä lopetetaanko rintaruokinta vai alogliptiinihoito, on otettava huomioon sekä rintaruokinnasta lapselle aiheutuvat hyödyt että alogliptiinihoidosta äidille koituvat hyödyt.

Hedelmällisyys

Alogliptiinin vaikutusta ihmisten hedelmällisyyteen ei ole tutkittu. Eläinkokeissa ei havaittu haitallisia vaikutuksia hedelmällisyyteen (ks. kohta 5.3).

4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

Vipidia-valmisteella ei ole haitallista vaikutusta tai sillä on vain vähäinen vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn. Potilaita pitää kuitenkin varoittaa hypoglykemiariskistä, erityisesti, kun hoitoon on yhdistetty sulfonyyliurea, insuliini tai tiatsolidiinidionin ja metformiinin yhdistelmähoito.

4.8 Haittavaikutukset

Yhteenveto turvallisuusprofiilista

Annetut tiedot perustuvat yhteensä 9 405 potilaaseen, joilla on tyypin 2 diabetes. Näistä 3 750 potilasta hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja 2 476 potilasta 12,5 mg:n

alogliptiiniannoksella, ja he osallistuivat yhteen faasin 2 tai 12:een faasin 3 kaksoissokkoutettuun, lume- tai aktiivikontrolloituun kliiniseen tutkimukseen. Lisäksi tehtiin sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva tutkimus 5 380 potilaalla, joilla oli tyypin 2 diabetes sekä äskettäinen akuuttiin sepelvaltimo-oireyhtymään liittyvä tapahtuma. Potilaista 2 701 satunnaistettiin saamaan alogliptiinia ja 2 679 lumelääkettä. Näissä tutkimuksissa arvioitiin alogliptiinin vaikutusta glukoositasapainoon ja sen turvallisuutta monoterapiana, ensimmäisenä hoitona yhdessä metformiinin tai tiatsolidiinidionin kanssa, lisättynä metformiini-, sulfonyyliurea- tai tiatsolidiinidionihoitoihin (ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa erikseen) tai insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa).

13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä haittavaikutusten, vakavien haittavaikutusten ja hoidon keskeytykseen johtaneiden haittavaikutusten ilmaantuvuudet olivat samanveroisia potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n tai 12,5 mg:n alogliptiiniannoksella, vaikuttavaa ainetta sisältävällä verrokkivalmisteella tai lumelääkkeellä.

Yleisin haittavaikutus potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, oli päänsärky.

Alogliptiinin turvallisuus iäkkäiden (≥ 65-vuotiaat) ja muiden kuin iäkkäiden hoidossa (< 65- vuotiailla) oli samanlainen.

Haittavaikutustaulukko

Haittavaikutukset on lueteltu elinjärjestelmän ja esiintymistiheyden mukaan. Esiintymistiheysluokat ovat: hyvin yleinen (≥ 1/10), yleinen (≥ 1/100, < 1/10), melko harvinainen (≥ 1/1,000, < 1/100),

harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin).

Yhdistetyissä keskeisissä kontrolloiduissa kliinisissä faasin 3 alogliptiinitutkimuksissa, joissa alogliptiiniä annettiin monoterapiana tai muuhun hoitoon lisättynä ja joihin osallistui 5 659 potilasta, havaitut haittavaikutukset on lueteltu alla (taulukko 1).

Taulukko 1: Yhdistetyissä keskeisissä kontrolloiduissa faasin 3 kliinisissä tutkimuksissa havaitut haittavaikutukset

ElinjärjestelmäluokkaHaittavaikutusten esiintymistiheys

Haittavaikutus

Infektiot

 

Ylähengitystieinfektiot

Yleinen

Nenänielutulehdus

Yleinen

Hermosto

 

Päänsärky

Yleinen

Ruoansulatuselimistö

 

Vatsakipu

Yleinen

Ruokatorven refluksitauti

Yleinen

Iho ja ihonalainen kudos

 

Kutina

Yleinen

Ihottuma

Yleinen

Myyntiin tulon jälkeinen kokemus

Taulukossa 2 on esitetty muut haittavaikutukset, joita on raportoitu spontaanisti myyntiin tulon jälkeen.

Taulukko 2: Myyntiin tulon jälkeen spontaanisti raportoidut alogliptiinin haittavaikutukset

Elinjärjestelmäluokka

 

Haittavaikutusten esiintyvyys

Haittavaikutus

 

 

Immuunijärjestelmä

 

 

Yliherkkyys

 

Tuntematon

Ruoansulatuselimistö

 

 

Akuutti haimatulehdus

 

Tuntematon

Maksa ja sappi

 

 

Maksan toimintahäiriö, mukaan

lukien

Tuntematon

maksan vajaatoiminta

 

 

Iho ja ihonalainen kudos

 

 

Eksfoliatiivinen ihottuma, mukaan lukien

Tuntematon

Stevens–Johnsonin oireyhtymä

 

 

Erythema multiforme

 

Tuntematon

Angioedeema

 

Tuntematon

Urtikaria

 

Tuntematon

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista liitteessä V luetellun kansallisen ilmoitusjärjestelmän kautta.

4.9 Yliannostus

Kliinisissä tutkimuksissa annetut suurimmat alogliptiiniannokset olivat yksittäisiä 800 mg:n annoksia terveille tutkimushenkilöille ja 400 mg:n annos kerran päivässä 14 päivän ajan tyypin 2 diabetesta sairastaville potilaille (vastaa 32 kertaa ja 16 kertaa suositeltua vuorokausiannosta, joka on 25 mg alogliptiiniä).

Hoito

Yliannostustapauksessa on ryhdyttävä asianmukaisiin tukitoimenpiteisiin potilaan kliinisen tilan mukaan.

Hemodialyysissä poistuu vain minimaalisia määriä alogliptiinia (noin 7 % aineesta poistui 3 tunnin hemodialyysin aikana). Näin ollen hemodialyysistä on vain vähäistä kliinistä hyötyä yliannostustilanteessa. Ei tiedetä, poistuuko alogliptiini peritoneaalidialyysillä.

5. FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

5.1 Farmakodynamiikka

Farmakoterapeuttinen ryhmä: diabeteslääkkeet, dipeptidyylipeptidaasi 4:n (DPP-4) estäjät.

ATC-koodi: A10BH04.

Vaikutusmekanismi ja farmakodynaamiset vaikutukset

Alogliptiini on voimakas ja erittäin selektiivinen DPP-4:n estäjä, se sitoutuu yli 10 000 kertaa selektiivisemmin DPP-4:ään kuin muihin sitä läheisesti muistuttaviin entsyymeihin, kuten DPP-8:aan tai DPP-9:ään. DPP-4 on pääasiallinen entsyymi, joka osallistuu inkretiinihormonien, glukagonin kaltaisen peptidi-1:n (GLP-1) ja GIP:n (glukoosiriippuvainen insulinotrooppinen polypeptidi) nopeaan hajoamiseen. Edellä mainittuja hormoneja vapautuu suolistosta, ja niiden pitoisuudet suurenevat aterioinnin seurauksena. GLP-1 ja GIP lisäävät insuliinin biosynteesiä ja erittymistä haiman beetasoluista, ja lisäksi GLP-1 estää glukagonin eritystä ja glukoosin tuotantoa maksassa. Alogliptiini siis parantaa glukoositasapainoa glukoosiriippuvaisen mekanismin avulla, jolloin insuliinin vapautuminen tehostuu ja glukagonipitoisuudet pysyvät pieninä kun glukoosipitoisuudet ovat suuria.

Kliininen teho

Alogliptiiniä on tutkittu monoterapiana, ensimmäisenä yhdistelmähoitona metformiinin tai tiatsolidiinidionin kanssa, lisättynä metformiini-, sulfonyyliurea- tai tiatsolidiinidionihoitoihin (ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa erikseen) tai insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa).

Maksimaalinen DPP-4-esto saavutettiin 1–2 tunnissa, kun alogliptiiniä annettiin tyypin 2 diabetestä sairastaville potilaille 25 mg. Esto oli yli 93 % sekä yksittäisen 25 mg:n annoksen että 14 päivää jatkuneen kerran päivässä annostelun jälkeen. DPP-4:n esto säilyi yli 81 %:ssa 24 tuntia 14 päivän hoitojakson jälkeen. Kun 4 tuntia aterian (aamiainen, lounas ja illallinen) jälkeen mitatuista glukoosipitoisuuksista laskettiin keskiarvo, 14 vuorokauden hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella sai aikaan keskimäärin 1,94 mmol/l (35,2 mg/dl) suuruisen glukoosipitoisuuden pienenemän lähtötilanteeseen verrattuna (lumekorjattu).

Sekä 25 mg:n alogliptiiniannos yksinään että yhdistettynä 30 mg:n piogliatsoniannokseen sai aikaan merkittävää aterian jälkeisten glukoosi- ja glukagoniarvojen pienenemistä sekä lisäksi suurensi merkittävästi aterian jälkeistä aktiivisen GLP1:n pitoisuutta verrattuna lumelääkkeeseen (p < 0,05), kun vertailu tehtiin viikolla 16. Lisäksi 25 mg:n alogliptiiniannos yksinään sekä yhdistettynä 30 mg:n piogliatsoniannokseen sai aikaan tilastollisesti merkitsevän (p < 0,001) kokonaistriglyseridiarvojen

pienenemisen lumelääkkeeseen verrattuna viikolla 16 kun määritettiin aterian jälkeisten AUC(0-8)- arvojen inkrementaalinen muutos lähtötilanteesta.

Yhteensä 14 779 tyypin 2 diabetesta sairastavaa potilasta, mukaan lukien 6448 potilasta, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, ja 2476 potilasta, joita hoidettiin 12,5 mg:n alogliptiiniannoksella, osallistui yhteen faasin 2 tai 13:een faasin 3 kaksoissokkoutettuun, lume- tai aktiivikontrolloituun kliiniseen tutkimukseen (mukaan lukien sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva tutkimus). Tutkimusten tarkoituksena oli arvioida alogliptiinin vaikutuksia glukoositasapainon hallintaan sekä alogliptiinin turvallisuutta yleensä. Näissä tutkimuksissa

2257 alogliptiinillä hoidettua potilasta oli ≥ 65-vuotiaita ja 386 potilasta ≥ 75-vuotiaita. Tutkimuksissa hoidettiin alogliptiinillä 5744 potilasta, joilla oli lievä munuaisten vajaatoiminta, 1290 potilasta, joilla oli keskivaikea munuaisten vajaatoiminta, ja 82 potilasta, joilla oli vaikea munuaisten vajaatoiminta / loppuvaiheen munuaissairaus.

Yleisesti ottaen hoito suositellulla 25 mg:n alogliptiinin vuorokausiannoksella paransi glukoositasapainoa monoterapiana, ensimmäisenä yhdistelmähoitona sekä lisättynä muuhun lääkehoitoon. Tämä osoitettiin kliinisesti merkittävillä ja tilastollisesti merkitsevillä glykosyloituneen hemoglobiinin (HbA1c) ja plasman paastoglukoosin arvojen pienenemisillä verrokkivalmisteeseen nähden lähtötilanteen ja tutkimuksen päätepisteen välisenä aikana. HbA1c-arvon pieneneminen oli samansuuruista erilaisissa alaryhmissä, mukaan lukien munuaisten vajaatoiminnan, iän, sukupuolen ja painoindeksin mukaan jaotelluissa alaryhmissä; erot eri rotujen välillä (esim. valkoiset ja ei-valkoiset) olivat pieniä. Kliinisesti merkittäviä HbA1c-arvon pienenemisiä verrattuna verrokkivalmisteeseen havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksilla riippumatta lähtötilanteen taustahoidosta. Suurempaan HbA1c-lähtöarvoon liittyi suurempi HbA1c-arvon pieneneminen. Yleensä alogliptiinin vaikutukset painoon ja lipideihin olivat neutraaleja.

Alogliptiini monoterapiana

Viikolla 26 hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella kerran päivässä sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia lumelääkekontrolliin verrattuna (taulukko 3).

Alogliptiini metformiinin lisänä

Kerran päivässä otettavan 25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys metformiinihydrokloridihoitoon (keskimääräinen annos = 1847 mg) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Merkittävästi useampi 25 mg:n alogliptiiniannosta saanut potilas (44,4 %) saavutti

HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (18,3 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p < 0,001).

Kerran päivässä otettavan 25 mg:n alogliptiiniannoksen lisääminen päivittäiseen metformiinihydrokloridihoitoon (keskimääräinen annos = 1835 mg) sai aikaan HbA1c-arvon parannuksia lähtötilanteeseen nähden, kun vertailu tehtiin viikoilla 52 ja 104. Viikolla 52 HbA1c-arvon pienennys 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla (-0,76 %, taulukko 4) oli samankaltainen kuin glipitsidillä (keskimääräinen annos = 5,2 mg) ja metformiinihydrokloridilla (keskimääräinen annos = 1824 mg, -0,73 %). Viikolla 104, HbA1c-arvon pienennys oli suurempi 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla (-0,72 %, taulukko 4) kuin glipitsidillä ja metformiinilla (-0,59 %). Keskimääräinen muutos lähtötilanteesta plasman glukoosin paastoarvossa viikolla 52 käytettäessä 25 mg:n alogliptiiniannosta ja metformiinia oli merkitsevästi suurempi kuin käytettäessä glipitsidiä ja metformiinia (p < 0,001). Viikolla 104 plasman paastoglukoosin

keskimääräinen muutos lähtötilanteesta oli -3,2 mg/dl 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla verrattuna 5,4 mg/dl:aan glipitsidillä ja metformiinilla. Useampi 25 mg alogliptiinia ja metformiinia

saavista potilaista (48,5 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % kuin glipitsidiä ja metformiinia saavista potilaista (42,8 %) (p = 0,004).

Alogliptiini sulfonyyliurean lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä otettuun glibenklamidihoitoon (keskimääräinen annos = 12,2 mg) sai aikaan HbA1c-arvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna

lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Paastoglukoosiarvon keskimääräinen alenema lähtötilanteesta viikolla 26, kun potilas sai 25 mg:n alogliptiiniannosta, oli 0,47 mmol/l (8,4 mg/dl), kun taas lumelääkettä saaneilla potilailla havaittiin 0,12 mmol/l:n (2,2 mg/dl) suureneminen. Merkittävästi useampi 25 mg:n alogliptiiniannosta saanut potilas (34,8 %) saavutti

HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (18,2 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p = 0,002).

Alogliptiini tiatsolidiinidionin lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä pioglitatsonihoitoon (keskimääräinen

annos = 35,0 mg, ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Kliinisesti merkittävät HbA1c-arvon pienenemiset lumelääkkeeseen verrattuna havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksella riippumatta siitä, saivatko potilaat samanaikaisesti metformiini- tai sulfonyyliureahoitoa. Merkittävästi useampi 25 mg:n

alogliptiiniannosta saanut potilas (49,2 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (34,0 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p = 0,004).

Alogliptiini tiatsolidiinidionin ja metformiinin lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisääminen päivittäiseen 30 mg:n pioglitatsoni- ja metformiinihydrokloridihoitoon (metformiinin keskimääräinen annos = 1867,9 mg) sai viikolla 52 aikaan sellaisia HbA1c-arvon parannuksia, jotka olivat vertailukelpoisia (non-inferior), mutta tilastollisesti parempia kuin 45 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinihydrokloridihoidon (keskimääräinen annos = 1847,6 mg, taulukko 4) aikaansaamat muutokset. Tämä tilastollisesti merkitsevä ero HbA1c-arvoissa säilyi koko 52 viikon hoitojakson ajan (p < 0,001 kaikkina ajankohtina). Lisäksi paastoglukoosiarvon keskimääräinen muutos lähtötilanteesta viikolle 52, kun potilas sai 25 mg:n alogliptiiniannosta 30 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinin lisänä, oli merkittävästi suurempi kuin 45 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinihoidon (p < 0,001) saaneilla potilailla. Merkittävästi useampi 25 mg alogliptiinia sekä 30 mg pioglitatsonia ja metformiinia saanut

potilas (33,2 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna potilaisiin, jotka saivat 45 mg pioglitatsonia ja metformiinia (21,3 %), kun vertailu tehtiin viikolla 52 (p < 0,001).

Alogliptiini insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa)

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä otettuun insuliinihoitoon (keskimääräinen annos = 56,5 IU, ilman metformiinia tai sen kanssa) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia lähtötilanteeseen nähden, verrattuna

lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Kliinisesti merkittäviä HbA1c- arvon pienenemisiä lumelääkkeeseen verrattuna havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksella riippumatta siitä, saivatko potilaat samanaikaisesti metformiinihoitoa. Useampi 25 mg:n

alogliptiiniannosta saanut potilas (7,8 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (0,8 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26.

Taulukko 3: Viikon 26 HbA1c-arvon muutos (%) lähtötilanteesta, kun potilas sai 25 mg alogliptiinia

lumelääkekontrolloidussa tutkimuksessa (FAS, LOCF)

Tutkimus

Lähtötilanteen

HbA1c-arvon

Lumehoidon

 

keskimääräinen

keskimääräinen

suhteen korjattu

 

HbA1c (%)

muutos

HbA1c-arvon

 

 

(SD)

lähtötilanteesta

muutos

 

 

 

(%)

lähtötilanteesta

 

 

 

(SE)

(%)(2-suuntainen

 

 

 

 

95 %:n luottamus-

 

 

 

 

väli)

Monoterapia, lumekontrolloitu tutkimus

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

7,91

-0,59

-0,57*

päivässä

(0,788)

(0,066)

(-0,80, -0,35)

(n = 128)

 

 

 

 

Lisättynä hoitoon,, lumekontrolloidut tutkimukset

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

7,93

-0,59

-0,48*

päivässä metformiinin lisänä

(0,799)

(0,054)

(-0,67, -0,30)

(n = 203)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

8,09

-0,52

-0,53*

päivässä sulfonyyliurean lisänä

(0,898)

(0,058)

(-0,73, -0,33)

(n = 197)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

8,01

-0,80

-0,61*

päivässä tiatsolidiinidionin ±

(0,837)

(0,056)

(-0,80, -0,41)

metformiinin tai

 

 

 

 

sulfonyyliurean lisänä (n = 195)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

9,27

-0,71

-0,59*

päivässä insuliinin ±

(1,127)

(0,078)

(-0,80, -0,37)

metformiinin lisänä (n = 126)

 

 

 

 

FAS = koko populaation analyysi (full

analysis

* p < 0,001 verrattuna lumelääkkeeseen tai lumelääke-

set)

 

+yhdistelmähoitoon

 

LOCF = viimeinen havainto siirretty eteenpäin

 

 

 

Pienimpien neliösummien keskiarvot vakioitu aikaisemman diabeteslääkityksen ja lähtötilanteen arvojen suhteen

Taulukko 4: HbA1c-arvon muutos (%) lähtötilanteesta, kun potilas sai 25 mg alogliptiinia aktiivikontrolloidussa tutkimuksessa (PPS, LOCF)

Tutkimus

Lähtötilanteen

HbA1c-arvon

Vertailuhoidon

 

keskimääräinen

keskimääräinen

suhteen korjattu

 

HbA1c (%)

muutos

HbA1c-arvon

 

(SD)

lähtötilanteesta

muutos

 

 

(%)

lähtötilanteesta

 

 

(SE)

(%)(1-suuntainen

 

 

 

luottamusväli)

Lisättynä hoitoon

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

 

 

päivässä metformiinin lisänä

 

 

 

verrattuna sulfonyyliureaan

 

 

 

ja metformiiniin

7,61

-0,76

-0,03

Muutos viikolla 52

(n = 382)

(0,526)

(0,027)

(-ääretön, 0,059)

Muutos viikolla 104

7,61

-0,72

-0,13*

(n = 382)

(0,526)

(0,037)

(-ääretön, -0,006)

Alogliptiini 25 mg kerran

 

 

 

päivässä tiatsolidiinidionin ja

 

 

 

metformiinin lisänä

 

 

 

verrattuna titrattuun

 

 

 

tiatsolidiinidioniin ja

 

 

 

metformiiniin

 

 

 

Muutos viikolla 26

8,25

-0,89

-0,47*

(n = 303)

(0,820)

(0,042)

(-ääretön, -0,35)

Muutos viikolla 52

8,25

-0,70

-0,42*

(n = 303)

(0,820)

(0,048)

(-ääretön, -0,28)

 

 

 

 

PPS = tutkimussuunnitelmajoukon mukainen analyysi (per protocol set)

LOCF = viimeinen havainto siirretty eteenpäin

* Non-inferioriteetti ja paremmuus osoitettiin tilastollisesti

Pienimpien neliösummien keskiarvot vakioitu aikaisemman diabeteslääkityksen ja lähtötilanteen arvojen suhteen

Potilaat, joilla on munuaisten vajaatoiminta

Alogliptiinin suositeltujen annosten tehoa ja turvallisuutta tutkittiin erikseen tyypin 2 diabetesta ja vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa / loppuvaiheen munuaissairautta sairastavien potilaiden alaryhmässä lumekontrolloidussa tutkimuksessa (59 alogliptiiniä saanutta potilasta ja 56 lumelääkettä saanutta potilasta, kesto 6 kuukautta), ja niiden havaittiin olevan samanlaisia kuin normaalin munuaistoiminnan omaavilla potilailla.

Iäkkäät henkilöt (≥ 65-vuotiaat)

Alogliptiinin tehoa potilailla, joilla oli tyypin 2 diabetes ja jotka olivat ≥ 65 vuotta, arvioitiin viiden 26 viikkoa kestäneen lumekontrolloidun tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä, ja tehon osoitettiin olevan samanlainen kuin < 65-vuotiailla potilailla.

Lisäksi hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella kerran päivässä sai aikaan parannuksia lähtötilanteen HbA1c-arvoon viikolla 52. Nämä parannukset olivat samanlaisia kuin glipitsidin aikaansaamat (keskimääräinen annos = 5,4 mg). Vaikka alogliptiinin ja glipitsidin aikaansaamat HbA1c-arvon ja paastoglukoosiarvon muutokset olivat samanlaisia, hypoglykemiaa esiintyi huomattavasti harvemmin 25 mg:n alogliptiiniannosta saaneilla potilailla (5,4 %) verrattuna glipitsidiä saaneisiin (26,0 %).

Kliininen turvallisuus

Kardiovaskulaarinen turvallisuus

13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä sydän- ja verisuonikuoleman, kuolemaan johtamattoman sydäninfarktin ja kuolemaan johtamattoman aivohalvauksen ilmaantuvuudet olivat samanlaisia potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, vaikuttavaa ainetta sisältävällä verrokkivalmisteella tai lumelääkkeellä.

Lisäksi tehtiin prospektiivinen, satunnaistettu sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva turvallisuustutkimus 5 380 potilaalla, joilla oli suuri sydän- ja verisuonitapahtumien taustariski. Tutkimuksessa arvioitiin alogliptiinin vaikutusta lumelääkkeeseen verrattuna (normaaliin hoitoon lisättynä) vakaviin kardiovaskulaarisiin haittatapahtumiin (MACE) mukaan lukien aika johonkin seuraavista yhdistetyn päätetapahtuman muuttujista potilailla, joilla oli äskettäin (15–90 vuorokauden sisällä) ilmennyt akuutti sepelvaltimotapahtuma: sydän- ja verisuonikuolema, kuolemaan johtamaton sydäninfarkti ja kuolemaan johtamaton aivohalvaus. Lähtötilanteessa potilaiden keskimääräinen ikä oli 61 vuotta, keskimääräinen diabeteksen kesto 9,2 vuotta ja keskimääräinen HbA1c-arvo 8,0 %.

Tutkimus osoitti, ettei alogliptiini lisännyt MACE-tapahtuman riskiä lumelääkkeeseen verrattuna [riskisuhde: 0,96; 1-suuntainen 99 %:n luottamusväli: 0–1,16]. Alogliptiiniryhmässä MACE-tapahtuma ilmeni 11,3 %:lla ja lumelääkeryhmässä 11,8 %:lla potilaista.

Taulukko 5. Raportoidut MACE-tapahtumat sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa

 

Potilaita (%)

 

 

Alogliptiini

Lumelääke

 

25 mg

 

 

 

 

 

 

N = 2 701

N = 2 679

 

 

 

Ensisijainen yhdistelmä-

 

 

päätetapahtuma [ensimmäinen

 

 

sydän- ja verisuonikuolema,

305 (11,3)

316 (11,8)

kuolemaan johtamaton sydäninfarkti

 

 

ja kuolemaan johtamaton

 

 

aivohalvaus]

 

 

Sydän- ja verisuonikuolema*

89 (3,3)

111 (4,1)

Kuolemaan johtamaton

187 (6,9)

173 (6,5)

sydäninfarkti

 

 

Kuolemaan johtamaton

29 (1,1)

32 (1,2)

aivohalvaus

 

 

*Kokonaiskuolleisuus (kuolleisuus mistä tahansa syystä) oli alogliptiiniryhmässä

153 koehenkilöä (5,7 %) ja lumelääkeryhmässä 173 koehenkilöä (6,5 %).

Toissijainen MACE-yhdistelmäpäätetapahtuma (ensimmäinen seuraavista tapahtumista: sydän- ja verisuonikuolema, kuolemaan johtamaton sydäninfarkti, kuolemaan johtamaton aivohalvaus ja kiireellinen revaskularisaatio epästabiilin anginan vuoksi) ilmeni 703 potilaalla. Alogliptiiniryhmässä 12,7 %:lla (344 koehenkilöllä) ilmeni jokin toissijainen MACE-yhdistelmäpäätetapahtuma verrattuna 13,4 %:iin (359 koehenkilöön) lumelääkeryhmässä [riskisuhde = 0,95; 1-suuntainen 99 %:n luottamusväli: 0–1,14].

Hypoglykemia

12 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä hypoglykemian kokonaisilmaantuvuus oli vähäisempää potilailla, jotka saivat 25 mg:n alogliptiiniannosta, kuin potilailla, jotka saivat 12,5 mg:n alogliptiiniannosta, vaikuttavaa ainetta sisältävää vertailuvalmistetta tai lumelääkettä (ilmaantuvuudet 3,6 %, 4,6 %, 12,9 % ja 6,2 %). Suurin osa näistä hypoglykemioista oli vaikeusasteeltaan lieviä tai keskivaikeita. Vaikeiden hypoglykemioiden ilmaantuvuus oli samanlaista 25 mg:n ja 12,5 mg:n alogliptiiniannosta saaneilla potilailla, ja pienempi kuin vaikuttavaa ainetta sisältävällä

vertailuvalmisteella tai lumelääkkeellä hoidetuilla potilailla (ilmaantuvuudet 0,1 %, 0,1 %, 0,4 % ja 0,4 %). Prospektiivisessa, satunnaistetussa, kontrolloidussa sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa tutkijan raportoimien hypoglykemiatapahtumien määrä oli samanlainen potilailla, jotka saivat hoitosuositusten lisäksi lumelääkettä (6,5 %), ja potilailla, jotka saivat normaalihoitojensa lisäksi alogliptiinia (6,7 %).

Kliinisessä tutkimuksessa, jossa tutkittiin alogliptiiniä monoterapiana, hypoglykemiaa esiintyi saman verran kuin lumelääkettä saaneilla potilailla ja lumelääkettä vähemmän toisessa tutkimuksessa, jossa alogliptiiniä annettiin sulfonyyliurean lisänä.

Hypoglykemiaa havaittiin enemmän kolmoishoidolla tiatsolidiinidionin ja metformiinin kanssa sekä yhdistettynä insuliiniin, kuten muidenkin DPP-4-estäjien kohdalla.

65-vuotiaiden tyypin 2 diabetesta sairastavien potilaiden katsotaan olevan alttiimpia hypoglykemialle kuin < 65-vuotiaiden. 12 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä kaikkien hypoglykemioiden ilmaantuvuus oli samanlainen ≥ 65-vuotiailla potilailla, jotka saivat 25 mg:n alogliptiiniannosta (3,8 %), kuin < 65-vuotiailla (3,6 %).

Pediatriset potilaat

Euroopan lääkevirasto on myöntänyt lykkäyksen velvoitteelle toimittaa tutkimustulokset Vipidia- valmisteen käytöstä kaikkien pediatristen potilasryhmien tyypin 2 diabeteksen hoidossa (ks. kohta 4.2 ohjeet käytöstä pediatristen potilaiden hoidossa).

5.2 Farmakokinetiikka

Alogliptiinin farmakokinetiikan on osoitettu olevan samanlaista terveillä tutkimushenkilöillä ja tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla.

Imeytyminen

Alogliptiinin absoluuttinen biologinen hyötyosuus on noin 100 %.

Kun valmiste otettiin paljon rasvaa sisältävän aterian kanssa, alogliptiinin kokonais- ja huippualtistus eivät muuttuneet. Vipidia-valmistetta voidaan siis ottaa aterioista riippumatta.

Kun terveille tutkimushenkilöille annettiin suun kautta yksi annos (enintään 800 mg), alogliptiini imeytyi nopeasti ja huippupitoisuudet plasmassa saavutettiin 1–2 tuntia (mediaani Tmax) annoksen ottamisen jälkeen.

Useiden annosten ottamisen jälkeen ei havaittu kliinisesti merkittävää kerääntymistä terveillä tutkimushenkilöillä tai tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla.

Alogliptiinin kokonais- ja huippupitoisuus kerta-annoksen jälkeen suureni lineaarisesti annosvälillä 6,25–100 mg (mikä kattaa koko terapeuttisen annosvälin). Tutkimushenkilöiden välinen alogliptiinin AUC:n vaihtelu oli pieni (variaatiokerroin 17 %).

Jakautuminen

Kun terveille tutkimushenkilöille annettiin yksi 12,5 mg:n annos alogliptiiniä laskimoon, terminaalivaiheen jakaantumistilavuus oli 417 litraa, mikä osoitti, että lääke jakautuu hyvin kudoksiin.

Alogliptiini sitoutuu 20–30-prosenttisesti plasman proteiineihin.

Biotransformaatio

Alogliptiini ei metaboloidu merkittävästi, vaan 60–70 % annoksesta erittyy muuttumattomana lääkkeenä virtsaan.

Suun kautta annetun [14C]-alogliptiiniannoksen jälkeen havaittiin kaksi vähäisempää metaboliittia: N- demetyloitunut alogliptiini, M-I (< 1 % kanta-aineesta), ja N-asetyloitunut alogliptiini, M-II (< 6 % kanta-aineesta). M-I on aktiivinen metaboliitti ja alogliptiinin tavoin erittäin selektiivinen DPP-4:n estäjä. M-II:lla ei ole estovaikutusta DPP-4:ään tai muihin sen kaltaisiin entsyymeihin. In vitro -tiedot osoittavat, että CYP2D6 ja CYP3A4 ovat osallisia alogliptiinin vähäisessä metaboliassa.

In vitro -tutkimukset osoittavat, että alogliptiini ei indusoi entsyymejä CYP1A2, CYP2B6 tai CYP2C9 eikä estä entsyymejä CYP1A2, CYP2B6, CYP2C8, CYP2C9, CYP2C19, CYP2D6 tai CYP3A4 pitoisuuksilla, jotka saavutetaan suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella. In vitro -tutkimukset ovat osoittaneet, että alogliptiini indusoi lievästi CYP3A4-entsyymiä, mutta alogliptiinin ei ole osoitettu indusoivan CYP3A4-entsyymiä in vivo.

In vitro -tutkimuksissa alogliptiini ei estänyt seuraavia munuaistransporttereita: OAT1, OAT3 ja OCT2.

Alogliptiini on lähes kokonaan (R)-enantiomeerinä (> 99 %), ja sille tapahtuu vähän tai ei yhtään kiraalista muutosta (S)-enantiomeeriksi in vivo. (S)-enantiomeeriä ei ole havaittavia pitoisuuksia käytettäessä terapeuttisia annoksia.

Eliminaatio

Keskimääräinen alogliptiinin eliminaation terminaalinen puoliintumisaika (T1/2) on 21 tuntia.

[14C]-alogliptiinin oraalisen annoksen ottamisen jälkeen 76 % kokonaisradioaktiivisuudesta eliminoitui virtsaan ja 13 % ulosteeseen.

Alogliptiinin keskimääräinen puhdistuma munuaisten kautta (170 ml/min) oli suurempi kuin keskimääräinen arvioitu glomerulusten suodatusnopeus (noin 120 ml/min), minkä perusteella aktiivista munuaiseritystä tapahtuu hieman.

Riippuvuus ajasta

Kokonaisaltistus (AUC(0-inf)) alogliptiinille yhden annoksen jälkeen oli samanlainen kuin altistus yhden annosvälin (AUC(0-24)) aikana, kun annoksia oli annettu kerran päivässä 6 päivänä. Tämä viittaa siihen, että alogliptiinin kinetiikka ei ole ajasta riippuvaista usean annoksen jälkeen.

Erityisryhmät

Munuaisten vajaatoiminta

Yksi 50 mg:n alogliptiiniannos annettiin neljälle potilasryhmälle, joissa potilailla oli eriasteista munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinipuhdistuma [CrCl] Cockcroft-Gaultin kaavalla): lievä (CrCl = > 50 – ≤ 80 ml/min), keskivaikea (CrCl = ≥ 30 – ≤ 50 ml/min), vaikea (CrCl = < 30 ml/min) ja hemodialyysihoitoa vaativa loppuvaiheen munuaissairaus.

Noin 1,7-kertainen alogliptiinin AUC-arvon suureneminen havaittiin potilailla, joilla oli lievä munuaisten vajaatoiminta. Koska alogliptiinin AUC-arvojen jakaantuminen näillä potilailla oli kuitenkin vastaava kuin verrokeilla, lievää munuaisten vajaatoiminta sairastavien potilaiden annosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 4.2).

Keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai hemodialyysihoitoa edellyttävää loppuvaiheen munuaissairautta sairastavilla potilailla havaittiin noin 2- ja 4-kertainen alogliptiinipitoisuuksien suureneminen. (Loppuvaiheen munuaissairautta sairastavat potilaat saivat dialyysihoitoa heti

alogliptiinin antamisen jälkeen. Keskimääräisten dialysaattipitoisuuksien perusteella noin 7 % lääkkeestä poistui 3 tunnin hemodialyysin aikana.) Tämän vuoksi keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai dialyysihoitoa edellyttävää loppuvaiheen munuaissairautta sairastaville potilaille pitää antaa pienempiä alogliptiiniannoksia, jotta saadaan aikaan samanlainen altistus alogliptiinille kuin potilailla, joiden munuaisten toiminta on normaalia (ks. kohta 4.2).

Maksan vajaatoiminta

Kokonaisaltistus alogliptiinille oli noin 10 % pienempi ja huippualtistus oli noin 8 % pienempi keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla verrattuna terveisiin verrokkeihin. Näiden muutosten ei katsottu olevan kliinisesti merkittäviä. Näin ollen lievää tai keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavien potilaiden annosta ei tarvitse muuttaa (Child-Pughin pisteet 5–9). Alogliptiiniä ei ole tutkittu vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoidossa (Child- Pughin pisteet > 9, ks. kohta 4.2).

Ikä, sukupuoli, rotu, paino

Iällä (65–81 vuotta), sukupuolella, rodulla (valkoinen, musta ja aasialainen) ja painolla ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta alogliptiinin farmakokinetiikkaan. Annosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 4.2).

Pediatriset potilaat

Alogliptiinin farmakokinetiikkaa < 18-vuotiaiden lasten ja nuorten hoidossa ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavana (ks. kohta 4.2).

5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

Turvallisuusfarmakologisten ja toksikologisten konventionaalisten ei-kliinisten tutkimusten tulokset eivät viittaa erityiseen vaaraan ihmisille.

Rotilla ja koirilla tehdyissä toistuvan annoksen NOAEL (no-observed-adverse-effect

level) -toksisuustutkimuksissa (kesto 26 ja 39 viikkoa) saatiin altistusmarginaalit, jotka olivat noin 147- (rotta) ja 227-kertaiset (koira) verrattuna ihmisten altistukseen suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella.

Alogliptiini ei ollut genotoksinen in vitro- ja in vivo -genotoksisuustutkimusten vakiotesteissä.

Alogliptiini ei ollut karsinogeeninen rotilla ja hiirillä tehdyissä 2 vuoden karsinogeenisuustutkimuksissa. Hyvin vähäistä tai lievää yksinkertaista välimuotoista soluhyperplasiaa havaittiin koirasrottien virtsarakoissa. Muutoksia havaittiin pienimmällä käytetyllä annoksella (27-kertainen verrattuna altistukseen ihmisillä) eikä selkeää annosta, jolla ei saada merkitsevää vastetta (NOEL, no observed effect level), voitu osoittaa.

Alogliptiinin ei havaittu vaikuttavan haitallisesti rottien hedelmällisyyteen, suvunjatkamiskykyyn tai varhaiseen alkiokehitykseen, kun systeemialtistus oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus käytettäessä suositeltua annosta. Vaikka vaikutuksia hedelmällisyyteen ei esiintynyt, pieni tilastollinen epänormaalin siemennesteen määrän suureneminen havaittiin uroksilla, kun altistus oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus käytettäessä suositeltua annosta.

Alogliptiini läpäisee istukan rotilla.

Alogliptiini ei ollut teratogeeninen rotilla tai kaniineilla, kun systeeminen altistus NOAEL -tasolla oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus suositeltua annosta käytettäessä. Suuremmat alogliptiiniannokset eivät olleet teratogeenisiä, mutta aiheuttivat toksisuutta emolle, ja niiden käyttöön liittyi luutumisen viivästyminen tai puuttuminen sekä sikiön painon pieneneminen.

Rottien pre- ja postnataalitutkimuksessa altistukset, jotka olivat paljon ihmisten altistusta suuremmat suositeltua annosta käytettäessä, eivät aiheuttaneet haittaa kehittyvälle alkiolle tai vaikuttaneet

jälkeläisten kasvuun tai kehitykseen. Suuremmat alogliptiiniannokset pienensivät jälkeläisten painoa ja aiheuttivat joitakin kehityksellisiä vaikutuksia, joiden katsottiin johtuvan pienestä painosta.

Imettävillä rotilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että alogliptiini erittyy maitoon.

Alogliptiiniin liittyviä vaikutuksia ei havaittu nuorilla rotilla toistuvan, 4 ja 8 viikkoa kestäneen lääkkeenannon jälkeen.

6. FARMASEUTTISET TIEDOT

6.1 Apuaineet

Tabletin ydin

Mannitoli

Mikrokiteinen selluloosa

Hydroksipropyyliselluloosa

Kroskarmelloosinatrium

Magnesiumstearaatti

Kalvopäällyste

Hypromelloosi

Titaanidioksidi (E171)

Keltainen rautaoksidi (E172)

Makrogoli 8000

Painomuste

Sellakka

Musta rautaoksidi (E172)

6.2 Yhteensopimattomuudet

Ei oleellinen

6.3 Kestoaika

4 vuotta

6.4 Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

6.5 Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot)

Polyklorotrifluoroeteenistä (PCTFE) / polyvinyylikloridista (PVC) valmistetut läpipainopakkaukset, joissa on läpi painettava alumiinikalvo. Pakkauskoot 10, 14, 28, 30, 56, 60, 84, 90, 98 tai

100 kalvopäällysteistä tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

6.6 Erityiset varotoimet hävittämiselle

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

7. MYYNTILUVAN HALTIJA

Takeda Pharma A/S

Dybendal Alle 10

2630 Taastrup

Tanska

8. MYYNTILUVAN NUMERO(T)

EU/1/13/844/010-018, 029

9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Myyntiluvan myöntämisen päivämäärä: 19 syyskuu 2013

10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätietoa tästä lääkevalmisteesta on Euroopan lääkeviraston verkkosivuilla http://www.ema.europa.eu/.

Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan epäillyistä lääkkeen haittavaikutuksista. Ks. kohdasta 4.8, miten haittavaikutuksista ilmoitetaan.

1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

Vipidia 25 mg, kalvopäällysteiset tabletit

2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

Yksi tabletti sisältää 25 mg:aa alogliptiiniä vastaavan määrän alogliptiinibentsoaattia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1.

3. LÄÄKEMUOTO

Kalvopäällysteinen tabletti (tabletti).

Punertava, soikea (noin 9,1 mm pitkä ja 5,1 mm leveä), kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella lukee "TAK" "ALG-25" harmaalla musteella.

4. KLIINISET TIEDOT

4.1 Käyttöaiheet

Vipidia on tarkoitettu vähintään 18-vuotiaille tyypin 2 diabetesta sairastaville aikuisille parantamaan glukoositasapainoa yhdessä muiden seerumin glukoosipitoisuutta pienentävien lääkevalmisteiden, mukaan lukien insuliinin, kanssa, kun nämä valmisteet eivät yhdessä ruokavalion ja liikunnan kanssa pidä glukoosipitoisuutta riittävän hyvin hallinnassa (ks. kohdista 4.4, 4.5 ja 5.1 lisätietoja eri yhdistelmistä).

4.2 Annostus ja antotapa

Annostus

Vipidia-valmistetta on saatavana 25 mg:n, 12,5 mg:n ja 6,25 mg:n kalvopäällysteisinä tabletteina eri annostusvaihtoehtojen helpottamiseksi.

Aikuiset (≥ 18-vuotiaat)

Suositeltu alogliptiiniannos on yksi 25 mg:n tabletti kerran päivässä metformiinin, tiatsolidiinidionin, sulfonyyliurean tai insuliinin kanssa käytettynä tai kolmoishoitona metformiinin ja tiatsolidiinidionin tai insuliinin kanssa.

Kun alogliptiiniä käytetään yhdessä metformiinin ja/tai tiatsolidiinidionin kanssa, metformiinin ja/tai tiatsolidiinidionin annos pysyy muuttumattomana ja Vipidia-valmiste otetaan niiden kanssa samanaikaisesti.

Kun alogliptiiniä käytetään yhdessä sulfonyyliurean tai insuliinin kanssa, pienempää sulfonyyliurea- tai insuliiniannosta voidaan harkita hypoglykemiariskin pienentämiseksi (ks. kohta 4.4).

Varovaisuutta on hyvä noudattaa, kun alogliptiiniä käytetään yhdessä metformiinin ja tiatsolidiinidionin kanssa, koska kolmoishoitoon on todettu liittyvän suurentunut hypoglykemian riski

(ks. kohta 4.4). Jos hypoglykemiaa esiintyy, voidaan harkita pienempää tiatsolidiinidioni- tai metformiiniannosta.

Alogliptiinin turvallisuutta ja tehoa käytettynä kolmoishoitona yhdessä metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa ei ole varmistettu täysin.

Erityisryhmät

Iäkkäät henkilöt (≥ 65-vuotiaat)

Annosta ei tarvitse muuttaa iän perusteella. Iäkkäiden potilaiden alogliptiiniannostelussa on kuitenkin hyvä olla konservatiivinen, sillä heidän munuaisten toimintansa saattaa olla heikentynyttä.

Munuaisten vajaatoiminta

Jos potilaalla on lievä munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma > 50–≤ 80 ml/min), alogliptiiniannosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 5.2).

Jos potilaalla on keskivaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma ≥ 30–≤ 50 ml/min), potilaalle annetaan puolet suositellusta alogliptiiniannoksesta (12,5 mg kerran vuorokaudessa; ks. kohta 5.2).

Jos potilaalla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma < 30 ml/min) tai dialyysihoitoa vaativa loppuvaiheen munuaissairaus, potilaalle annetaan neljäsosa suositellusta alogliptiiniannoksesta (6,25 mg kerran vuorokaudessa). Alogliptiini voidaan ottaa dialyysin ajankohdasta riippumatta. Kokemukset munuaisdialyysihoitoa tarvitsevista potilaista ovat vähäisiä. Alogliptiiniä ei ole tutkittu peritoneaalidialyysiä saavilla potilailla (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Munuaisten toiminnan asianmukainen arviointi on suositeltavaa ennen hoidon aloittamista ja säännöllisesti sen aikana (ks. kohta 4.4).

Maksan vajaatoiminta

Jos potilaalla on lievä tai keskivaikea maksan vajaatoiminta, annosta ei tarvitse muuttaa (Child-Pughin pisteet 5–9). Alogliptiinin käyttöä vaikeaa maksan vajaatoimintaa (Child-Pughin pisteet > 9) sairastavien hoidossa ei ole tutkittu, ja siksi valmisteen käyttöä ei suositella näille potilaille (ks. kohdat 4.4 ja 5.2).

Pediatriset potilaat

Vipidia-valmisteen turvallisuutta ja tehoa < 18-vuotiaiden lasten ja nuorten lääkityksessä ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla.

Antotapa

Suun kautta

Vipidia otetaan kerran vuorokaudessa aterioista riippumatta. Tabletit niellään kokonaisina veden kera.

Jos annos jää väliin, se on otettava niin pian kuin potilas muistaa sen. Kaksinkertaista annosta ei pidä ottaa samana päivänä.

4.3 Vasta-aiheet

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa 6.1 mainituille apuaineille tai aiempi minkä tahansa dipeptidyylipeptidaasi-4:n (DPP-4) estäjän aiheuttama vakava yliherkkyysreaktio, mukaan lukien anafylaktinen reaktio, anafylaktinen sokki ja angioedeema (ks. kohdat 4.4 ja 4.8).

4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

Yleistä

Vipidia-valmistetta ei saa käyttää tyypin 1 diabetesta sairastavien potilaiden hoidossa tai diabeettisen ketoasidoosin hoitoon. Vipidia ei korvaa insuliinia tarvitsevien potilaiden insuliinihoitoa.

Käyttö muiden hyperglykemialääkkeiden kanssa ja hypoglykemia

Koska hypoglykemiariski on suurempi yhteiskäytössä sulfonyyliurean, insuliinin tai tiatsolidiinidioni+metformiiniyhdistelmähoidon kanssa, pienempää näiden lääkkeiden annosta on harkittava hypoglykemian riskin pienentämiseksi, kun niitä käytetään yhdessä alogliptiinin kanssa (ks. kohta 4.2).

Ei-tutkitut yhdistelmähoidot

Alogliptiiniä ei ole tutkittu yhdessä natriumin- ja glukoosinkuljettajaproteiini 2:n (SGLT-2) estäjien tai GLP (glukagonin kaltainen peptidi)-1-analogien kanssa eikä virallisesti kolmoishoitona metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa.

Munuaisten vajaatoiminta

Koska keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai dialyysihoitoa vaativaa loppuvaiheen munuaissairautta sairastavien potilaiden annosta on muutettava, on suositeltavaa arvioida munuaisten toiminta asianmukaisesti ennen alogliptiinihoidon aloittamista ja säännöllisesti hoidon aikana (ks. kohta 4.2).

Kokemukset munuaisdialyysihoitoa tarvitsevista potilaista ovat vähäisiä. Alogliptiiniä ei ole tutkittu peritoneaalidialyysiä saavilla potilailla (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Maksan vajaatoiminta

Alogliptiiniä ei ole tutkittu vaikeaa maksan vajaatoimintaa (Child-Pughin pisteet > 9) sairastavien hoidossa, ja siksi valmisteen käyttöä ei suositella näille potilaille (ks. kohdat 4.2 ja 5.2).

Sydämen vajaatoiminta

Alogliptiinin käytöstä on niukasti kokemusta kliinisissä tutkimuksissa sellaisten potilaiden hoidossa, joilla on NYHA-luokkien III ja IV mukainen sydämen vajaatoiminta, ja näitä potilaita hoidettaessa on noudatettava varovaisuutta.

Yliherkkyysreaktiot

Yliherkkyysreaktioita, mukaan lukien anafylaktiset reaktiot, angioedeema ja eksfoliatiiviset ihottumat, mukaan lukien Stevens–Johnsonin oireyhtymä ja erythema multiforme, on havaittu DPP-4-estäjien käytön yhteydessä, ja niitä on raportoitu spontaanisti alogliptiinistä sen myyntiin tulon jälkeen. Kliinisissä alogliptiinitutkimuksissa anafylaktisia reaktioita raportoitiin vähän.

Akuutti haimatulehdus

DPP-4-estäjien käyttöön on liittynyt akuutin haimatulehduksen kehittymisen vaara. 13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä 25 mg:n ja 12,5 mg:n alogliptiiniannoksilla haimatulehdusilmoitusten määrä oli 2 ja 1 tapausta 1000 potilasvuotta kohden. Samoissa tutkimuksissa vaikuttavaa ainetta sisältävää verrokkivalmistetta saaneilla raportoitiin 1 haimatulehdustapaus ja lumelääkettä saaneilla 0 tapausta 1000 potilasvuotta kohden. Sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa raportoidun haimatulehduksen ilmaantuvuus oli alogliptiinia saavilla potilailla 3 tapahtumaa ja lumelääkettä saavilla potilailla 2 tapahtumaa 1000 potilasvuotta kohden. Myyntiin tulon jälkeen on raportoitu

spontaanisti akuutteja haimatulehduksia. Potilaille on hyvä kertoa akuutin haimatulehduksen tyypillisestä oireesta: jatkuvasta kovasta vatsakivusta, joka voi säteillä selkään. Jos haimatulehdusta epäillään, Vipidia-hoito on keskeytettävä; jos haimatulehdus varmistuu, Vipidia-hoitoa ei saa aloittaa uudelleen. Varovaisuutta pitää noudattaa, jos potilaalla on aikaisemmin ollut haimatulehdus.

Maksavaikutukset

Valmisteen markkinoille tulon jälkeen on raportoitu maksan toimintahäiriöitä, mukaan lukien maksan vajaatoimintaa. Syysuhdetta ei ole varmistettu. Potilaiden tilaa pitää seurata tarkasti siltä varalta, että heille tulee maksaan liittyviä poikkeavuuksia. Jos potilaalla on maksavaurioon viittaavia oireita, maksakokeet on syytä tehdä välittömästi. Jos havaitaan poikkeavuus eikä sille löydy vaihtoehtoista etiologiaa, alogliptiinihoidon lopettamista on syytä harkita.

4.5 Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

Muiden lääkevalmisteiden vaikutukset alogliptiiniin

Alogliptiini erittyy pääasiassa muuttumattomana virtsaan ja sen metaboloituminen sytokromi (CYP) P450 -entsyymijärjestelmän kautta on erittäin vähäistä (ks. kohta 5.2). Yhteisvaikutuksia CYP- järjestelmää estävien yhdisteiden kanssa ei siis ole odotettavissa eikä niitä ole ilmennyt.

Kliinisten yhteisvaikutustutkimusten tulokset osoittavat myös, että gemfibrotsiilillä (CYP2C8/9- estäjä), flukonatsolilla (CYP2C9-estäjä), ketokonatsolilla (CYP3A4-estäjä), siklosporiinilla (p- glykoproteiiniestäjä), vogliboosilla (alfaglukosidaasin estäjä), digoksiinilla, metformiinilla, simetidiinillä, pioglitatsonilla tai atorvastatiinilla ei ole kliinisesti merkittäviä vaikutuksia alogliptiinin farmakokinetiikkaan.

Alogliptiinin vaikutukset muihin lääkevalmisteisiin

In vitro -tutkimukset viittaavat siihen, että alogliptiini ei estä tai indusoi CYP 450 -isoformeja pitoisuuksilla, jotka saavutetaan suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella (ks. kohta 5.2). Yhteisvaikutuksia CYP 450 -isoformien substraattien kanssa ei siis ole odotettavissa eikä niitä ole ilmennyt. In vitro -tutkimuksissa havaittiin, ettei alogliptiini ole tärkeiden lääkkeitä munuaisiin siirtävien kuljettajaproteiinien substraatti tai estäjä. Näitä ovat mm. orgaaninen anionin kuljettaja 1, orgaaninen anionin kuljettaja 3 tai orgaaninen kationin kuljettaja 2 (OCT2). Lisäksi kliiniset tiedot eivät viittaa yhteisvaikutuksiin p-glykoproteiinin estäjien tai substraattien kanssa.

Kliinisissä tutkimuksissa alogliptiinillä ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta kofeiinin, (R)- varfariinin, pioglitatsonin, glibenklamidin, tolbutamidin, (S)-varfariinin, dekstrometorfaanin, atorvastatiinin, midatsolaamin, oraalisten ehkäisyvalmisteiden (noretindronin ja etinyyliestradiolin), digoksiinin, feksofenadiinin, metformiinin tai simetidiinin farmakokinetiikkaan, mikä viittaa in vivo vähäisiin yhteisvaikutuksiin CYP1A2:n, CYP3A4:n, CYP2D6:n, CYP2C9:n, p-glykoproteiinin ja OCT2:n substraattien kanssa.

Alogliptiinillä ei ollut vaikutusta terveiden tutkimushenkilöiden protrombiiniaikaan tai INR-arvoon, kun sitä annettiin samanaikaisesti varfariinin kanssa.

Yhdistäminen muihin diabeteslääkkeisiin

Tulokset metformiini-, pioglitatsoni- (tiatsolidiinidioni), vogliboosi- (alfaglukosidaasin estäjä) ja glibenklamidi (sulfonyyliurea) -tutkimuksista eivät ole osoittaneet kliinisesti merkittäviä farmakokineettisiä yhteisvaikutuksia.

4.6 Fertiliteetti, raskaus ja imetys

Raskaus

Ei ole olemassa tietoja alogliptiinin käytöstä raskaana olevien naisten hoidossa. Eläinkokeissa ei ole havaittu suoria tai epäsuoria lisääntymistoksisia vaikutuksia (ks. kohta 5.3). Varotoimenpiteenä alogliptiiniä ei ole suositeltavaa käyttää raskauden aikana.

Imetys

Ei tiedetä, erittyykö alogliptiini ihmisen rintamaitoon. Eläinkokeet ovat osoittaneet alogliptiinin erittyvän maitoon (ks. kohta 5.3). Imeväiseen kohdistuvia riskejä ei voida sulkea pois.

Päätettäessä lopetetaanko rintaruokinta vai alogliptiinihoito, on otettava huomioon sekä rintaruokinnasta lapselle aiheutuvat hyödyt että alogliptiinihoidosta äidille koituvat hyödyt.

Hedelmällisyys

Alogliptiinin vaikutusta ihmisten hedelmällisyyteen ei ole tutkittu. Eläinkokeissa ei havaittu haitallisia vaikutuksia hedelmällisyyteen (ks. kohta 5.3).

4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

Vipidia-valmisteella ei ole haitallista vaikutusta tai sillä on vain vähäinen vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn. Potilaita pitää kuitenkin varoittaa hypoglykemiariskistä, erityisesti, kun hoitoon on yhdistetty sulfonyyliurea, insuliini tai tiatsolidiinidionin ja metformiinin yhdistelmähoito.

4.8 Haittavaikutukset

Yhteenveto turvallisuusprofiilista

Annetut tiedot perustuvat yhteensä 9 405 potilaaseen, joilla on tyypin 2 diabetes. Näistä 3 750 potilasta hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja 2 476 potilasta 12,5 mg:n

alogliptiiniannoksella, ja he osallistuivat yhteen faasin 2 tai 12:een faasin 3 kaksoissokkoutettuun, lume- tai aktiivikontrolloituun kliiniseen tutkimukseen. Lisäksi tehtiin sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva tutkimus 5 380 potilaalla, joilla oli tyypin 2 diabetes sekä äskettäinen akuuttiin sepelvaltimo-oireyhtymään liittyvä tapahtuma. Potilaista 2 701 satunnaistettiin saamaan alogliptiinia ja 2 679 lumelääkettä. Näissä tutkimuksissa arvioitiin alogliptiinin vaikutusta glukoositasapainoon ja sen turvallisuutta monoterapiana, ensimmäisenä hoitona yhdessä metformiinin tai tiatsolidiinidionin kanssa, lisättynä metformiini-, sulfonyyliurea- tai tiatsolidiinidionihoitoihin (ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa erikseen) tai insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa).

13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä haittavaikutusten, vakavien haittavaikutusten ja hoidon keskeytykseen johtaneiden haittavaikutusten ilmaantuvuudet olivat samanveroisia potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n tai 12,5 mg:n alogliptiiniannoksella, vaikuttavaa ainetta sisältävällä verrokkivalmisteella tai lumelääkkeellä.

Yleisin haittavaikutus potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, oli päänsärky.

Alogliptiinin turvallisuus iäkkäiden (≥ 65-vuotiaat) ja muiden kuin iäkkäiden hoidossa (< 65- vuotiailla) oli samanlainen.

Haittavaikutustaulukko

Haittavaikutukset on lueteltu elinjärjestelmän ja esiintymistiheyden mukaan. Esiintymistiheysluokat ovat: hyvin yleinen (≥ 1/10), yleinen (≥ 1/100, < 1/10), melko harvinainen (≥ 1/1,000, < 1/100),

harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin).

Yhdistetyissä keskeisissä kontrolloiduissa kliinisissä faasin 3 alogliptiinitutkimuksissa, joissa alogliptiiniä annettiin monoterapiana tai muuhun hoitoon lisättynä ja joihin osallistui 5 659 potilasta, havaitut haittavaikutukset on lueteltu alla (taulukko 1).

Taulukko 1: Yhdistetyissä keskeisissä kontrolloiduissa faasin 3 kliinisissä tutkimuksissa havaitut haittavaikutukset

ElinjärjestelmäluokkaHaittavaikutusten esiintymistiheys

Haittavaikutus

Infektiot

 

Ylähengitystieinfektiot

Yleinen

Nenänielutulehdus

Yleinen

Hermosto

 

Päänsärky

Yleinen

Ruoansulatuselimistö

 

Vatsakipu

Yleinen

Ruokatorven refluksitauti

Yleinen

Iho ja ihonalainen kudos

 

Kutina

Yleinen

Ihottuma

Yleinen

Myyntiin tulon jälkeinen kokemus

Taulukossa 2 on esitetty muut haittavaikutukset, joita on raportoitu spontaanisti myyntiin tulon jälkeen.

Taulukko 2: Myyntiin tulon jälkeen spontaanisti raportoidut alogliptiinin haittavaikutukset

Elinjärjestelmäluokka

 

Haittavaikutusten esiintyvyys

Haittavaikutus

 

 

Immuunijärjestelmä

 

 

Yliherkkyys

 

Tuntematon

Ruoansulatuselimistö

 

 

Akuutti haimatulehdus

 

Tuntematon

Maksa ja sappi

 

 

Maksan toimintahäiriö, mukaan

lukien

Tuntematon

maksan vajaatoiminta

 

 

Iho ja ihonalainen kudos

 

 

Eksfoliatiivinen ihottuma, mukaan lukien

Tuntematon

Stevens–Johnsonin oireyhtymä

 

 

Erythema multiforme

 

Tuntematon

Angioedeema

 

Tuntematon

Urtikaria

 

Tuntematon

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista liitteessä V luetellun kansallisen ilmoitusjärjestelmän kautta.

4.9 Yliannostus

Kliinisissä tutkimuksissa annetut suurimmat alogliptiiniannokset olivat yksittäisiä 800 mg:n annoksia terveille tutkimushenkilöille ja 400 mg:n annos kerran päivässä 14 päivän ajan tyypin 2 diabetesta sairastaville potilaille (vastaa 32 kertaa ja 16 kertaa suositeltua vuorokausiannosta, joka on 25 mg alogliptiiniä).

Hoito

Yliannostustapauksessa on ryhdyttävä asianmukaisiin tukitoimenpiteisiin potilaan kliinisen tilan mukaan.

Hemodialyysissä poistuu vain minimaalisia määriä alogliptiinia (noin 7 % aineesta poistui 3 tunnin hemodialyysin aikana). Näin ollen hemodialyysistä on vain vähäistä kliinistä hyötyä yliannostustilanteessa. Ei tiedetä, poistuuko alogliptiini peritoneaalidialyysillä.

5. FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

5.1 Farmakodynamiikka

Farmakoterapeuttinen ryhmä: diabeteslääkkeet, dipeptidyylipeptidaasi 4:n (DPP-4) estäjät.

ATC-koodi: A10BH04.

Vaikutusmekanismi ja farmakodynaamiset vaikutukset

Alogliptiini on voimakas ja erittäin selektiivinen DPP-4:n estäjä, se sitoutuu yli 10 000 kertaa selektiivisemmin DPP-4:ään kuin muihin sitä läheisesti muistuttaviin entsyymeihin, kuten DPP-8:aan tai DPP-9:ään. DPP-4 on pääasiallinen entsyymi, joka osallistuu inkretiinihormonien, glukagonin kaltaisen peptidi-1:n (GLP-1) ja GIP:n (glukoosiriippuvainen insulinotrooppinen polypeptidi) nopeaan hajoamiseen. Edellä mainittuja hormoneja vapautuu suolistosta, ja niiden pitoisuudet suurenevat aterioinnin seurauksena. GLP-1 ja GIP lisäävät insuliinin biosynteesiä ja erittymistä haiman beetasoluista, ja lisäksi GLP-1 estää glukagonin eritystä ja glukoosin tuotantoa maksassa. Alogliptiini siis parantaa glukoositasapainoa glukoosiriippuvaisen mekanismin avulla, jolloin insuliinin vapautuminen tehostuu ja glukagonipitoisuudet pysyvät pieninä kun glukoosipitoisuudet ovat suuria.

Kliininen teho

Alogliptiiniä on tutkittu monoterapiana, ensimmäisenä yhdistelmähoitona metformiinin tai tiatsolidiinidionin kanssa, lisättynä metformiini-, sulfonyyliurea- tai tiatsolidiinidionihoitoihin (ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa erikseen) tai insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa).

Maksimaalinen DPP-4-esto saavutettiin 1–2 tunnissa, kun alogliptiiniä annettiin tyypin 2 diabetestä sairastaville potilaille 25 mg. Esto oli yli 93 % sekä yksittäisen 25 mg:n annoksen että 14 päivää jatkuneen kerran päivässä annostelun jälkeen. DPP-4:n esto säilyi yli 81 %:ssa 24 tuntia 14 päivän hoitojakson jälkeen. Kun 4 tuntia aterian (aamiainen, lounas ja illallinen) jälkeen mitatuista glukoosipitoisuuksista laskettiin keskiarvo, 14 vuorokauden hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella sai aikaan keskimäärin 1,94 mmol/l (35,2 mg/dl) suuruisen glukoosipitoisuuden pienenemän lähtötilanteeseen verrattuna (lumekorjattu).

Sekä 25 mg:n alogliptiiniannos yksinään että yhdistettynä 30 mg:n piogliatsoniannokseen sai aikaan merkittävää aterian jälkeisten glukoosi- ja glukagoniarvojen pienenemistä sekä lisäksi suurensi merkittävästi aterian jälkeistä aktiivisen GLP1:n pitoisuutta verrattuna lumelääkkeeseen (p < 0,05), kun vertailu tehtiin viikolla 16. Lisäksi 25 mg:n alogliptiiniannos yksinään sekä yhdistettynä 30 mg:n piogliatsoniannokseen sai aikaan tilastollisesti merkitsevän (p < 0,001) kokonaistriglyseridiarvojen

pienenemisen lumelääkkeeseen verrattuna viikolla 16 kun määritettiin aterian jälkeisten AUC(0-8)- arvojen inkrementaalinen muutos lähtötilanteesta.

Yhteensä 14 779 tyypin 2 diabetesta sairastavaa potilasta, mukaan lukien 6448 potilasta, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, ja 2476 potilasta, joita hoidettiin 12,5 mg:n alogliptiiniannoksella, osallistui yhteen faasin 2 tai 13:een faasin 3 kaksoissokkoutettuun, lume- tai aktiivikontrolloituun kliiniseen tutkimukseen (mukaan lukien sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva tutkimus). Tutkimusten tarkoituksena oli arvioida alogliptiinin vaikutuksia glukoositasapainon hallintaan sekä alogliptiinin turvallisuutta yleensä. Näissä tutkimuksissa

2257 alogliptiinillä hoidettua potilasta oli ≥ 65-vuotiaita ja 386 potilasta ≥ 75-vuotiaita. Tutkimuksissa hoidettiin alogliptiinillä 5744 potilasta, joilla oli lievä munuaisten vajaatoiminta, 1290 potilasta, joilla oli keskivaikea munuaisten vajaatoiminta, ja 82 potilasta, joilla oli vaikea munuaisten vajaatoiminta / loppuvaiheen munuaissairaus.

Yleisesti ottaen hoito suositellulla 25 mg:n alogliptiinin vuorokausiannoksella paransi glukoositasapainoa monoterapiana, ensimmäisenä yhdistelmähoitona sekä lisättynä muuhun lääkehoitoon. Tämä osoitettiin kliinisesti merkittävillä ja tilastollisesti merkitsevillä glykosyloituneen hemoglobiinin (HbA1c) ja plasman paastoglukoosin arvojen pienenemisillä verrokkivalmisteeseen nähden lähtötilanteen ja tutkimuksen päätepisteen välisenä aikana. HbA1c-arvon pieneneminen oli samansuuruista erilaisissa alaryhmissä, mukaan lukien munuaisten vajaatoiminnan, iän, sukupuolen ja painoindeksin mukaan jaotelluissa alaryhmissä; erot eri rotujen välillä (esim. valkoiset ja ei-valkoiset) olivat pieniä. Kliinisesti merkittäviä HbA1c-arvon pienenemisiä verrattuna verrokkivalmisteeseen havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksilla riippumatta lähtötilanteen taustahoidosta. Suurempaan HbA1c-lähtöarvoon liittyi suurempi HbA1c-arvon pieneneminen. Yleensä alogliptiinin vaikutukset painoon ja lipideihin olivat neutraaleja.

Alogliptiini monoterapiana

Viikolla 26 hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella kerran päivässä sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia lumelääkekontrolliin verrattuna (taulukko 3).

Alogliptiini metformiinin lisänä

Kerran päivässä otettavan 25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys metformiinihydrokloridihoitoon (keskimääräinen annos = 1847 mg) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Merkittävästi useampi 25 mg:n alogliptiiniannosta saanut potilas (44,4 %) saavutti

HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (18,3 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p < 0,001).

Kerran päivässä otettavan 25 mg:n alogliptiiniannoksen lisääminen päivittäiseen metformiinihydrokloridihoitoon (keskimääräinen annos = 1835 mg) sai aikaan HbA1c-arvon parannuksia lähtötilanteeseen nähden, kun vertailu tehtiin viikoilla 52 ja 104. Viikolla 52 HbA1c-arvon pienennys 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla (-0,76 %, taulukko 4) oli samankaltainen kuin glipitsidillä (keskimääräinen annos = 5,2 mg) ja metformiinihydrokloridilla (keskimääräinen annos = 1824 mg, -0,73 %). Viikolla 104 HbA1c-arvon pienennys oli suurempi 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla (-0,72 %, taulukko 4) kuin glipitsidillä ja metformiinilla (-0,59 %). Keskimääräinen muutos lähtötilanteesta plasman glukoosin paastoarvossa viikolla 52 käytettäessä 25 mg:n alogliptiiniannosta ja metformiinia oli merkitsevästi suurempi kuin käytettäessä glipitsidiä ja metformiinia (p < 0,001). Viikolla 104 plasman paastoglukoosin

keskimääräinen muutos lähtötilanteesta oli -3,2 mg/dl 25 mg:n alogliptiiniannoksella ja metformiinilla verrattuna 5,4 mg/dl:aan glipitsidillä ja metformiinilla. Useampi 25 mg alogliptiinia ja metformiinia

saavista potilaista (48,5 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % kuin glipitsidiä ja metformiinia saavista potilaista (42,8 %) (p = 0,004).

Alogliptiini sulfonyyliurean lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä otettuun glibenklamidihoitoon (keskimääräinen annos = 12,2 mg) sai aikaan HbA1c-arvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna

lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Paastoglukoosiarvon keskimääräinen alenema lähtötilanteesta viikolla 26, kun potilas sai 25 mg:n alogliptiiniannosta, oli 0,47 mmol/l (8,4 mg/dl), kun taas lumelääkettä saaneilla potilailla havaittiin 0,12 mmol/l:n (2,2 mg/dl) suureneminen. Merkittävästi useampi 25 mg:n alogliptiiniannosta saanut potilas (34,8 %) saavutti

HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (18,2 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p = 0,002).

Alogliptiini tiatsolidiinidionin lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä pioglitatsonihoitoon (keskimääräinen

annos = 35,0 mg, ilman metformiinia tai sulfonyyliureaa tai niiden kanssa) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia verrattuna lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Kliinisesti merkittävät HbA1c-arvon pienenemiset lumelääkkeeseen verrattuna havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksella riippumatta siitä, saivatko potilaat samanaikaisesti metformiini- tai sulfonyyliureahoitoa. Merkittävästi useampi 25 mg:n

alogliptiiniannosta saanut potilas (49,2 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (34,0 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26 (p = 0,004).

Alogliptiini tiatsolidiinidionin ja metformiinin lisähoitona

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisääminen päivittäiseen 30 mg:n pioglitatsoni- ja metformiinihydrokloridihoitoon (metformiinin keskimääräinen annos = 1867,9 mg) sai viikolla 52 aikaan sellaisia HbA1c-arvon parannuksia, jotka olivat vertailukelpoisia (non-inferior), mutta tilastollisesti parempia kuin 45 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinihydrokloridihoidon (keskimääräinen annos = 1847,6 mg, taulukko 4) aikaansaamat muutokset. Tämä tilastollisesti merkitsevä ero HbA1c-arvoissa säilyi koko 52 viikon hoitojakson ajan (p < 0,001 kaikkina ajankohtina). Lisäksi paastoglukoosiarvon keskimääräinen muutos lähtötilanteesta viikolle 52, kun potilas sai 25 mg:n alogliptiiniannosta 30 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinin lisänä, oli merkittävästi suurempi kuin 45 mg:n pioglitatsoniannoksen ja metformiinihoidon (p < 0,001) saaneilla potilailla. Merkittävästi useampi 25 mg alogliptiinia sekä 30 mg pioglitatsonia ja metformiinia saanut

potilas (33,2 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna potilaisiin, jotka saivat 45 mg pioglitatsonia ja metformiinia (21,3 %), kun vertailu tehtiin viikolla 52 (p < 0,001).

Alogliptiini insuliinin lisähoitona (ilman metformiinia tai sen kanssa)

25 mg:n alogliptiiniannoksen lisäys kerran päivässä otettuun insuliinihoitoon (keskimääräinen annos = 56,5 IU, ilman metformiinia tai sen kanssa) sai aikaan HbA1c-arvossa ja paastoglukoosiarvossa tilastollisesti merkitseviä parannuksia lähtötilanteeseen nähden, verrattuna

lumelääkkeen lisäämiseen, kun vertailu tehtiin viikolla 26 (taulukko 3). Kliinisesti merkittäviä HbA1c- arvon pienenemisiä lumelääkkeeseen verrattuna havaittiin myös 25 mg:n alogliptiiniannoksella riippumatta siitä, saivatko potilaat samanaikaisesti metformiinihoitoa. Useampi 25 mg:n

alogliptiiniannosta saanut potilas (7,8 %) saavutti HbA1c-tavoitteen ≤ 7,0 % verrattuna lumelääkettä saaneisiin (0,8 %), kun vertailu tehtiin viikolla 26.

Taulukko 3: Viikon 26 HbA1c-arvon muutos (%) lähtötilanteesta, kun potilas sai 25 mg alogliptiinia

lumelääkekontrolloidussa tutkimuksessa (FAS, LOCF)

Tutkimus

Lähtötilanteen

HbA1c-arvon

Lumehoidon

 

keskimääräinen

keskimääräinen

suhteen korjattu

 

HbA1c (%)

muutos

HbA1c-arvon

 

 

(SD)

lähtötilanteesta

muutos

 

 

 

(%)

lähtötilanteesta

 

 

 

(SE)

(%)(2-suuntainen

 

 

 

 

95 %:n luottamus-

 

 

 

 

väli)

Monoterapia, lumekontrolloitu tutkimus

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

7,91

-0,59

-0,57*

päivässä

(0,788)

(0,066)

(-0,80, -0,35)

(n = 128)

 

 

 

 

Lisättynä hoitoon,, lumekontrolloidut tutkimukset

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

7,93

-0,59

-0,48*

päivässä metformiinin lisänä

(0,799)

(0,054)

(-0,67, -0,30)

(n = 203)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

8,09

-0,52

-0,53*

päivässä sulfonyyliurean lisänä

(0,898)

(0,058)

(-0,73, -0,33)

(n = 197)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

8,01

-0,80

-0,61*

päivässä tiatsolidiinidionin ±

(0,837)

(0,056)

(-0,80, -0,41)

metformiinin tai

 

 

 

 

sulfonyyliurean lisänä (n = 195)

 

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

9,27

-0,71

-0,59*

päivässä insuliinin ±

(1,127)

(0,078)

(-0,80, -0,37)

metformiinin lisänä (n = 126)

 

 

 

 

FAS = koko populaation analyysi (full

analysis

* p < 0,001 verrattuna lumelääkkeeseen tai lumelääke-

set)

 

+yhdistelmähoitoon

 

LOCF = viimeinen havainto siirretty eteenpäin

 

 

 

Pienimpien neliösummien keskiarvot vakioitu aikaisemman diabeteslääkityksen ja lähtötilanteen arvojen suhteen

Taulukko 4: HbA1c-arvon muutos (%) lähtötilanteesta, kun potilas sai 25 mg alogliptiinia aktiivikontrolloidussa tutkimuksessa (PPS, LOCF)

Tutkimus

Lähtötilanteen

HbA1c-arvon

Vertailuhoidon

 

keskimääräinen

keskimääräinen

suhteen korjattu

 

HbA1c (%)

muutos

HbA1c-arvon

 

(SD)

lähtötilanteesta

muutos

 

 

(%)

lähtötilanteesta

 

 

(SE)

(%)(1-suuntainen

 

 

 

luottamusväli)

Lisättynä hoitoon

 

 

 

Alogliptiini 25 mg kerran

 

 

 

päivässä metformiinin lisänä

 

 

 

verrattuna sulfonyyliureaan

 

 

 

ja metformiiniin

7,61

-0,76

-0,03

Muutos viikolla 52

(n = 382)

(0,526)

(0,027)

(-ääretön, 0,059)

Muutos viikolla 104

7,61

-0,72

-0,13*

(n = 382)

(0,526)

(0,037)

(-ääretön, -0,006)

Alogliptiini 25 mg kerran

 

 

 

päivässä tiatsolidiinidionin ja

 

 

 

metformiinin lisänä

 

 

 

verrattuna titrattuun

 

 

 

tiatsolidiinidioniin ja

 

 

 

metformiiniin

 

 

 

Muutos viikolla 26

8,25

-0,89

-0,47*

(n = 303)

(0,820)

(0,042)

(-ääretön, -0,35)

Muutos viikolla 52

8,25

-0,70

-0,42*

(n = 303)

(0,820)

(0,048)

(-ääretön, -0,28)

 

 

 

 

PPS = tutkimussuunnitelmajoukon mukainen analyysi (per protocol set)

LOCF = viimeinen havainto siirretty eteenpäin

* Non-inferioriteetti ja paremmuus osoitettiin tilastollisesti

Pienimpien neliösummien keskiarvot vakioitu aikaisemman diabeteslääkityksen ja lähtötilanteen arvojen suhteen

Potilaat, joilla on munuaisten vajaatoiminta

Alogliptiinin suositeltujen annosten tehoa ja turvallisuutta tutkittiin erikseen tyypin 2 diabetesta ja vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa / loppuvaiheen munuaissairautta sairastavien potilaiden alaryhmässä lumekontrolloidussa tutkimuksessa (59 alogliptiiniä saanutta potilasta ja 56 lumelääkettä saanutta potilasta, kesto 6 kuukautta), ja niiden havaittiin olevan samanlaisia kuin normaalin munuaistoiminnan omaavilla potilailla.

Iäkkäät henkilöt (≥ 65-vuotiaat)

Alogliptiinin tehoa potilailla, joilla oli tyypin 2 diabetes ja jotka olivat ≥ 65 vuotta, arvioitiin viiden 26 viikkoa kestäneen lumekontrolloidun tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä, ja tehon osoitettiin olevan samanlainen kuin < 65-vuotiailla potilailla.

Lisäksi hoito 25 mg:n alogliptiiniannoksella kerran päivässä sai aikaan parannuksia lähtötilanteen HbA1c-arvoon viikolla 52. Nämä parannukset olivat samanlaisia kuin glipitsidin aikaansaamat (keskimääräinen annos = 5,4 mg). Vaikka alogliptiinin ja glipitsidin aikaansaamat HbA1c-arvon ja paastoglukoosiarvon muutokset olivat samanlaisia, hypoglykemiaa esiintyi huomattavasti harvemmin 25 mg:n alogliptiiniannosta saaneilla potilailla (5,4 %) verrattuna glipitsidiä saaneisiin (26,0 %).

Kliininen turvallisuus

Kardiovaskulaarinen turvallisuus

13 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä sydän- ja verisuonikuoleman, kuolemaan johtamattoman sydäninfarktin ja kuolemaan johtamattoman aivohalvauksen ilmaantuvuudet olivat samanlaisia potilailla, joita hoidettiin 25 mg:n alogliptiiniannoksella, vaikuttavaa ainetta sisältävällä verrokkivalmisteella tai lumelääkkeellä.

Lisäksi tehtiin prospektiivinen, satunnaistettu sydän- ja verisuonitapahtumia tarkasteleva turvallisuustutkimus 5 380 potilaalla, joilla oli suuri sydän- ja verisuonitapahtumien taustariski. Tutkimuksessa arvioitiin alogliptiinin vaikutusta lumelääkkeeseen verrattuna (normaaliin hoitoon lisättynä) vakaviin kardiovaskulaarisiin haittatapahtumiin (MACE) mukaan lukien aika johonkin seuraavista yhdistetyn päätetapahtuman muuttujista potilailla, joilla oli äskettäin (15–90 vuorokauden sisällä) ilmennyt akuutti sepelvaltimotapahtuma: sydän- ja verisuonikuolema, kuolemaan johtamaton sydäninfarkti ja kuolemaan johtamaton aivohalvaus. Lähtötilanteessa potilaiden keskimääräinen ikä oli 61 vuotta, keskimääräinen diabeteksen kesto 9,2 vuotta ja keskimääräinen HbA1c-arvo 8,0 %.

Tutkimus osoitti, ettei alogliptiini lisännyt MACE-tapahtuman riskiä lumelääkkeeseen verrattuna [riskisuhde: 0,96; 1-suuntainen 99 %:n luottamusväli: 0–1,16]. Alogliptiiniryhmässä MACE-tapahtuma ilmeni 11,3 %:lla ja lumelääkeryhmässä 11,8 %:lla potilaista.

Taulukko 5. Raportoidut MACE-tapahtumat sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa

 

Potilaita (%)

 

 

Alogliptiini

Lumelääke

 

25 mg

 

 

 

 

 

 

N = 2 701

N = 2 679

 

 

 

Ensisijainen yhdistelmä-

 

 

päätetapahtuma [ensimmäinen

 

 

sydän- ja verisuonikuolema,

305 (11,3)

316 (11,8)

kuolemaan johtamaton sydäninfarkti

 

 

ja kuolemaan johtamaton

 

 

aivohalvaus]

 

 

Sydän- ja verisuonikuolema*

89 (3,3)

111 (4,1)

Kuolemaan johtamaton

187 (6,9)

173 (6,5)

sydäninfarkti

 

 

Kuolemaan johtamaton

29 (1,1)

32 (1,2)

aivohalvaus

 

 

*Kokonaiskuolleisuus (kuolleisuus mistä tahansa syystä) oli alogliptiiniryhmässä

153 koehenkilöä (5,7 %) ja lumelääkeryhmässä 173 koehenkilöä (6,5 %).

Toissijainen MACE-yhdistelmäpäätetapahtuma (ensimmäinen seuraavista tapahtumista: sydän- ja verisuonikuolema, kuolemaan johtamaton sydäninfarkti, kuolemaan johtamaton aivohalvaus ja kiireellinen revaskularisaatio epästabiilin anginan vuoksi) ilmeni 703 potilaalla. Alogliptiiniryhmässä 12,7 %:lla (344 koehenkilöllä) ilmeni jokin toissijainen MACE-yhdistelmäpäätetapahtuma verrattuna 13,4 %:iin (359 koehenkilöön) lumelääkeryhmässä [riskisuhde = 0,95; 1-suuntainen 99 %:n luottamusväli: 0–1,14].

Hypoglykemia

12 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä hypoglykemian kokonaisilmaantuvuus oli vähäisempää potilailla, jotka saivat 25 mg:n alogliptiiniannosta, kuin potilailla, jotka saivat 12,5 mg:n alogliptiiniannosta, vaikuttavaa ainetta sisältävää vertailuvalmistetta tai lumelääkettä (ilmaantuvuudet 3,6 %, 4,6 %, 12,9 % ja 6,2 %). Suurin osa näistä hypoglykemioista oli vaikeusasteeltaan lieviä tai keskivaikeita. Vaikeiden hypoglykemioiden ilmaantuvuus oli samanlaista 25 mg:n ja 12,5 mg:n alogliptiiniannosta saaneilla potilailla, ja pienempi kuin vaikuttavaa ainetta sisältävällä

vertailuvalmisteella tai lumelääkkeellä hoidetuilla potilailla (ilmaantuvuudet 0,1 %, 0,1 %, 0,4 % ja 0,4 %). Prospektiivisessa, satunnaistetussa, kontrolloidussa sydän- ja verisuonitapahtumia tarkastelevassa tutkimuksessa tutkijan raportoimien hypoglykemiatapahtumien määrä oli samanlainen potilailla, jotka saivat hoitosuositusten lisäksi lumelääkettä (6,5 %), ja potilailla, jotka saivat normaalihoitojensa lisäksi alogliptiinia (6,7 %).

Kliinisessä tutkimuksessa, jossa tutkittiin alogliptiiniä monoterapiana, hypoglykemiaa esiintyi saman verran kuin lumelääkettä saaneilla potilailla ja lumelääkettä vähemmän toisessa tutkimuksessa, jossa alogliptiiniä annettiin sulfonyyliurean lisänä.

Hypoglykemiaa havaittiin enemmän kolmoishoidolla tiatsolidiinidionin ja metformiinin kanssa sekä yhdistettynä insuliiniin, kuten muidenkin DPP-4-estäjien kohdalla.

65-vuotiaiden tyypin 2 diabetesta sairastavien potilaiden katsotaan olevan alttiimpia hypoglykemialle kuin < 65-vuotiaiden. 12 tutkimuksen yhdistetyssä analyysissä kaikkien hypoglykemioiden ilmaantuvuus oli samanlainen ≥ 65-vuotiailla potilailla, jotka saivat 25 mg:n alogliptiiniannosta (3,8 %), kuin < 65-vuotiailla (3,6 %).

Pediatriset potilaat

Euroopan lääkevirasto on myöntänyt lykkäyksen velvoitteelle toimittaa tutkimustulokset Vipidia- valmisteen käytöstä kaikkien pediatristen potilasryhmien tyypin 2 diabeteksen hoidossa (ks. kohta 4.2 ohjeet käytöstä pediatristen potilaiden hoidossa).

5.2 Farmakokinetiikka

Alogliptiinin farmakokinetiikan on osoitettu olevan samanlaista terveillä tutkimushenkilöillä ja tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla.

Imeytyminen

Alogliptiinin absoluuttinen biologinen hyötyosuus on noin 100 %.

Kun valmiste otettiin paljon rasvaa sisältävän aterian kanssa, alogliptiinin kokonais- ja huippualtistus eivät muuttuneet. Vipidia-valmistetta voidaan siis ottaa aterioista riippumatta.

Kun terveille tutkimushenkilöille annettiin suun kautta yksi annos (enintään 800 mg), alogliptiini imeytyi nopeasti ja huippupitoisuudet plasmassa saavutettiin 1–2 tuntia (mediaani Tmax) annoksen ottamisen jälkeen.

Useiden annosten ottamisen jälkeen ei havaittu kliinisesti merkittävää kerääntymistä terveillä tutkimushenkilöillä tai tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla.

Alogliptiinin kokonais- ja huippupitoisuus kerta-annoksen jälkeen suureni lineaarisesti annosvälillä 6,25–100 mg (mikä kattaa koko terapeuttisen annosvälin). Tutkimushenkilöiden välinen alogliptiinin AUC:n vaihtelu oli pieni (variaatiokerroin 17 %).

Jakautuminen

Kun terveille tutkimushenkilöille annettiin yksi 12,5 mg:n annos alogliptiiniä laskimoon, terminaalivaiheen jakaantumistilavuus oli 417 litraa, mikä osoitti, että lääke jakautuu hyvin kudoksiin.

Alogliptiini sitoutuu 20–30-prosenttisesti plasman proteiineihin.

Biotransformaatio

Alogliptiini ei metaboloidu merkittävästi, vaan 60–70 % annoksesta erittyy muuttumattomana lääkkeenä virtsaan.

Suun kautta annetun [14C]-alogliptiiniannoksen jälkeen havaittiin kaksi vähäisempää metaboliittia: N- demetyloitunut alogliptiini, M-I (< 1 % kanta-aineesta), ja N-asetyloitunut alogliptiini, M-II (< 6 % kanta-aineesta). M-I on aktiivinen metaboliitti ja alogliptiinin tavoin erittäin selektiivinen DPP-4:n estäjä. M-II:lla ei ole estovaikutusta DPP-4:ään tai muihin sen kaltaisiin entsyymeihin. In vitro -tiedot osoittavat, että CYP2D6 ja CYP3A4 ovat osallisia alogliptiinin vähäisessä metaboliassa.

In vitro -tutkimukset osoittavat, että alogliptiini ei indusoi entsyymejä CYP1A2, CYP2B6 tai CYP2C9 eikä estä entsyymejä CYP1A2, CYP2B6, CYP2C8, CYP2C9, CYP2C19, CYP2D6 tai CYP3A4 pitoisuuksilla, jotka saavutetaan suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella. In vitro -tutkimukset ovat osoittaneet, että alogliptiini indusoi lievästi CYP3A4-entsyymiä, mutta alogliptiinin ei ole osoitettu indusoivan CYP3A4-entsyymiä in vivo.

In vitro -tutkimuksissa alogliptiini ei estänyt seuraavia munuaistransporttereita: OAT1, OAT3 ja OCT2.

Alogliptiini on lähes kokonaan (R)-enantiomeerinä (> 99 %), ja sille tapahtuu vähän tai ei yhtään kiraalista muutosta (S)-enantiomeeriksi in vivo. (S)-enantiomeeriä ei ole havaittavia pitoisuuksia käytettäessä terapeuttisia annoksia.

Eliminaatio

Keskimääräinen alogliptiinin eliminaation terminaalinen puoliintumisaika (T1/2) on 21 tuntia.

[14C]-alogliptiinin oraalisen annoksen ottamisen jälkeen 76 % kokonaisradioaktiivisuudesta eliminoitui virtsaan ja 13 % ulosteeseen.

Alogliptiinin keskimääräinen puhdistuma munuaisten kautta (170 ml/min) oli suurempi kuin keskimääräinen arvioitu glomerulusten suodatusnopeus (noin 120 ml/min), minkä perusteella aktiivista munuaiseritystä tapahtuu hieman.

Riippuvuus ajasta

Kokonaisaltistus (AUC(0-inf)) alogliptiinille yhden annoksen jälkeen oli samanlainen kuin altistus yhden annosvälin (AUC(0-24)) aikana, kun annoksia oli annettu kerran päivässä 6 päivänä. Tämä viittaa siihen, että alogliptiinin kinetiikka ei ole ajasta riippuvaista usean annoksen jälkeen.

Erityisryhmät

Munuaisten vajaatoiminta

Yksi 50 mg:n alogliptiiniannos annettiin neljälle potilasryhmälle, joissa potilailla oli eriasteista munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinipuhdistuma [CrCl] Cockcroft-Gaultin kaavalla): lievä (CrCl = > 50 – ≤ 80 ml/min), keskivaikea (CrCl = ≥ 30 – ≤ 50 ml/min), vaikea (CrCl = < 30 ml/min) ja hemodialyysihoitoa vaativa loppuvaiheen munuaissairaus.

Noin 1,7-kertainen alogliptiinin AUC-arvon suureneminen havaittiin potilailla, joilla oli lievä munuaisten vajaatoiminta. Koska alogliptiinin AUC-arvojen jakaantuminen näillä potilailla oli kuitenkin vastaava kuin verrokeilla, lievää munuaisten vajaatoiminta sairastavien potilaiden annosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 4.2).

Keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai hemodialyysihoitoa edellyttävää loppuvaiheen munuaissairautta sairastavilla potilailla havaittiin noin 2- ja 4-kertainen alogliptiinipitoisuuksien suureneminen. (Loppuvaiheen munuaissairautta sairastavat potilaat saivat dialyysihoitoa heti

alogliptiinin antamisen jälkeen. Keskimääräisten dialysaattipitoisuuksien perusteella noin 7 % lääkkeestä poistui 3 tunnin hemodialyysin aikana.) Tämän vuoksi keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tai dialyysihoitoa edellyttävää loppuvaiheen munuaissairautta sairastaville potilaille pitää antaa pienempiä alogliptiiniannoksia, jotta saadaan aikaan samanlainen altistus alogliptiinille kuin potilailla, joiden munuaisten toiminta on normaalia (ks. kohta 4.2).

Maksan vajaatoiminta

Kokonaisaltistus alogliptiinille oli noin 10 % pienempi ja huippualtistus oli noin 8 % pienempi keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla verrattuna terveisiin verrokkeihin. Näiden muutosten ei katsottu olevan kliinisesti merkittäviä. Näin ollen lievää tai keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavien potilaiden annosta ei tarvitse muuttaa (Child-Pughin pisteet 5–9). Alogliptiiniä ei ole tutkittu vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoidossa (Child- Pughin pisteet > 9, ks. kohta 4.2).

Ikä, sukupuoli, rotu, paino

Iällä (65–81 vuotta), sukupuolella, rodulla (valkoinen, musta ja aasialainen) ja painolla ei ollut kliinisesti merkittävää vaikutusta alogliptiinin farmakokinetiikkaan. Annosta ei tarvitse muuttaa (ks. kohta 4.2).

Pediatriset potilaat

Alogliptiinin farmakokinetiikkaa < 18-vuotiaiden lasten ja nuorten hoidossa ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavana (ks. kohta 4.2).

5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

Turvallisuusfarmakologisten ja toksikologisten konventionaalisten ei-kliinisten tutkimusten tulokset eivät viittaa erityiseen vaaraan ihmisille.

Rotilla ja koirilla tehdyissä toistuvan annoksen NOAEL (no-observed-adverse-effect

level) -toksisuustutkimuksissa (kesto 26 ja 39 viikkoa) saatiin altistusmarginaalit, jotka olivat noin 147- (rotta) ja 227-kertaiset (koira) verrattuna ihmisten altistukseen suositellulla 25 mg:n alogliptiiniannoksella.

Alogliptiini ei ollut genotoksinen in vitro- ja in vivo -genotoksisuustutkimusten vakiotesteissä.

Alogliptiini ei ollut karsinogeeninen rotilla ja hiirillä tehdyissä 2 vuoden karsinogeenisuustutkimuksissa. Hyvin vähäistä tai lievää yksinkertaista välimuotoista soluhyperplasiaa havaittiin koirasrottien virtsarakoissa. Muutoksia havaittiin pienimmällä käytetyllä annoksella (27-kertainen verrattuna altistukseen ihmisillä) eikä selkeää annosta, jolla ei saada merkitsevää vastetta (NOEL, no observed effect level), voitu osoittaa.

Alogliptiinin ei havaittu vaikuttavan haitallisesti rottien hedelmällisyyteen, suvunjatkamiskykyyn tai varhaiseen alkiokehitykseen, kun systeemialtistus oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus käytettäessä suositeltua annosta. Vaikka vaikutuksia hedelmällisyyteen ei esiintynyt, pieni tilastollinen epänormaalin siemennesteen määrän suureneminen havaittiin uroksilla, kun altistus oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus käytettäessä suositeltua annosta.

Alogliptiini läpäisee istukan rotilla.

Alogliptiini ei ollut teratogeeninen rotilla tai kaniineilla, kun systeeminen altistus NOAEL -tasolla oli paljon suurempi kuin ihmisten altistus suositeltua annosta käytettäessä. Suuremmat alogliptiiniannokset eivät olleet teratogeenisiä, mutta aiheuttivat toksisuutta emolle, ja niiden käyttöön liittyi luutumisen viivästyminen tai puuttuminen sekä sikiön painon pieneneminen.

Rottien pre- ja postnataalitutkimuksessa altistukset, jotka olivat paljon ihmisten altistusta suuremmat suositeltua annosta käytettäessä, eivät aiheuttaneet haittaa kehittyvälle alkiolle tai vaikuttaneet

jälkeläisten kasvuun tai kehitykseen. Suuremmat alogliptiiniannokset pienensivät jälkeläisten painoa ja aiheuttivat joitakin kehityksellisiä vaikutuksia, joiden katsottiin johtuvan pienestä painosta.

Imettävillä rotilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että alogliptiini erittyy maitoon.

Alogliptiiniin liittyviä vaikutuksia ei havaittu nuorilla rotilla toistuvan, 4 ja 8 viikkoa kestäneen lääkkeenannon jälkeen.

6. FARMASEUTTISET TIEDOT

6.1 Apuaineet

Tabletin ydin

Mannitoli

Mikrokiteinen selluloosa

Hydroksipropyyliselluloosa

Kroskarmelloosinatrium

Magnesiumstearaatti

Kalvopäällyste

Hypromelloosi

Titaanidioksidi (E171)

Punainen rautaoksidi (E172)

Makrogoli 8000

Painomuste

Sellakka

Musta rautaoksidi (E172)

6.2 Yhteensopimattomuudet

Ei oleellinen

6.3 Kestoaika

4 vuotta

6.4 Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

6.5 Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot)

Polyklorotrifluoroeteenistä (PCTFE) / polyvinyylikloridista (PVC) valmistetut läpipainopakkaukset, joissa on läpi painettava alumiinikalvo. Pakkauskoot 10, 14, 28, 30, 56, 60, 84, 90, 98 tai

100 kalvopäällysteistä tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

6.6 Erityiset varotoimet hävittämiselle

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

7. MYYNTILUVAN HALTIJA

Takeda Pharma A/S

Dybendal Alle 10

2630 Taastrup

Tanska

8. MYYNTILUVAN NUMERO(T)

EU/1/13/844/019-027, 030

9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Myyntiluvan myöntämisen päivämäärä: 19 syyskuu 2013

10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätietoa tästä lääkevalmisteesta on Euroopan lääkeviraston verkkosivuilla http://www.ema.europa.eu/.

Kommentit

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z
  • Apua
  • Get it on Google Play
  • Lisätietoja
  • Info on site by:

  • Presented by RXed.eu

  • 27558

    lista reseptilääkkeistä